Stewart Home: Ei tippa tapa, eli vittupään ristiretki. Alkuteos Cunt, suomentanut Juha Ahokas, Like 1999

Stewart Home nousi Suomessakin muutama vuosi sitten kulttikirjailijaksi, kun parin vuoden sisällä häneltä julkaistiin kuusi suomennosta (mm. Käkimassaa ja Uhoan voimaa). Noissa kirjoissa lontoolaiset skinheadit ja joka sortin lahkolaiset panivat toisiaan ojennukseen Doctor Martin -bootsien säestyksellä. Home ei piitannut hyvästä kirjallisesta mausta, karakterisoinnista tai tarinoiden luomisesta. Hän sutaisi joka toiselle sivulle rasvaisen seksikohtauksen välttääkseen oman mielikuvituksensa rasittamista ja tapatti henkilönsä saatuaan romaanille tarvittavat 60 000 sanaa paperille.
Homen kirjat toistivat itseään, ja se oli tarkoituskin. Hänen kirjallinen metodinsa on plagiarismi, joka hyödyntää koko länsimaista kulttuuritraditiota avantgardemanifesteista 1970-luvun brittiläisiin roskakirjailijoihin. Mutta mitä tapahtuu, kun maneereistaan tuttu kulttikirjailija uudistuu?

Home vieraili Tampereella vuoden 1997 lopulla luennoimassa omasta tuotannostaan, British Counsilin kustannuksella tietenkin. Samalla hän työsti uusinta romaaniaan, jonka sivujuonne osuu tietenkin Tampereelle. Kirjassa renttukirjailija David Kelso yrittää saada valmiiksi Lähtölaskenta kaaokseen -romaanitrilogiaa, jonka johtavana lankana on seksi. Juoppokirjailija matkustaa ympäri maailmaa harrastamaan seksiä kaikkien enstisten naistensa kanssa. Näiden kohtausten kuvailu on romaanitrilogian pääsisältö. Kelso eksyy reissuillaan Tampereelle ‘Lönnrotin kirjallisuusinstituutin’ vieraaksi, ja tutustuu tyttökaksikkoon joka väittää olevansa Nylon Beatin Jonna ja Erin. Ja mitäs renttukirjailija muuta heidän kanssa tekisi, kuin lykkii rämeiden primitiivistä rytmiä.
Romaani sisältää useita huvittavia detaljeja päähenkilön suomenvierailusta ja huomioita suomalaisten (juoma- ja seksuaali-) tavoista. Kelso vierailee Lenin-museossa, ruotsinlaivalla ja Tallinnassakin, missä hän hämmästelee suomalaisten riemullista viro-eksploitaatiota. Homen lätty lätisee -tyyppisiin aiempiin kirjoihin verrattuna meno tuntuu aluksi seesteiseltä, mutta hyvää makua Home karttaa edelleen kuin ruttoa. Nyt punk on vaihtunut vain Nylon Beattiin ja skinheadlaumat seksipetoon juoppokirjailijaan. Ja mikäpä brittiläisen kulttikirjailijan teos voisi olla läpensä huono, jos siinä mainitaan Jyväskylä kaksikin kertaa?

Ai niin, eivät ne Jonna ja Erin sittenkään olleet aidot Nylon Beatit, mutta satunpa tietämään, että Home itse on aito Nylon Beat -fani.