KUN OVI AVAUTUI Stewart Home ei ehtinyt tajuta mikä häneen iski. Kuului murskaantuvan luun miellyttävä rätinä, kun paskiainen kohtasi nyrkin, jonka oli lähettänyt Guy Debordin Kirkkoon kuuluva nuori militantti. Luunkappaleet ja veri alkoivat roiskua soluttautujan suusta samalla, kun vallankumoukselliset voimat ryntäsivät sisään Homen Knightsbridgessä sijaitsevaan sadan neliön luksusasuntoon.
Swift Nick Carter, joka oli syöksynyt ensimmäisenä sisään, varmistui siitä, että tuo lattialla lojuva keski-ikäinen läskimaha oli todella salanimen suojissa kirjoittava Stewart Home; hän löysi tämän kirjahyllystä Barbara Cartlandin ja James Joycen teoksien vierestä hyllymetrin valmiiksi signeerattuja Stewart Home -teoksia. Ilmiantaja oli ollut siis oikeassa väittäessään, että kirjojen kansissa poseeraava skinhead oli vain hämäys, joka toisti tämän läskikasan kirjoittamaa vastavallankumouksellista propagandaa haastatteluissa!
“Armoa. Säästäkää minut, teen mitä tahdotte”, tuo irvikuvaksi paljastunut sontiainen rukoili samalla, kun Steve Drummond kohdisti tähän sarjan potkuja, joiden seurauksena kätyri menetti huomattavan osan kylkiluistaan. CIA:n koulutuksessa oli asennettu kaikille soluttautujille myrkkyhammas, jonka voisi puraista tällaisella kiusallisella hetkellä, jolloin toivon tietää olevan mennyttä. Valitettavasti vain Carterin Homeen kohdistunut isku oli irrottanut tuon hampaan ja se oli kulkeutunut muun verisen mössön mukana rikkaan paskiaisen persialaismatolle!
Home tiesi, ettei voisi odottaa armoa näiltä militanteilta, joita oli toistuvasti solvannut romaanitekeleissään. Kun CIA oli palkannut hänet kylvämään hajaannusta Euroopan anarkistipiireihin, kukaan ei ollut osannut arvata, että Home olisi onnistunut työssään niin hyvin! Lontoon alamaailmassa oli vallalla hajaannus, ja Euroopan vallankumoukselliset intellektuellit pitivät häntä messiaanaan tajuamatta, että koko Stewart Homen idea oli estää todellisen ajankohtaisen vallankumouksellisen teorian syntyminen! Homen ‘teoriat’ neoistisista, situationistisista ja ties mistä liikkeistä olivatkin CIA:n huippukätyrin tuottamaa disinformaatiota, joka näennäisellä vakuuttavuudellaan ja nihilismillään oli onnistunut saamaan laajan kannattajakunnan läntisen sivilisaation pimeissä voimissa. Romaaneissaan Home oli onnistunut aiheuttamaan hajaannusta ja sisäisiä riitoja niissä kysymyksissä, jotka koskivat puolestaan vallankumouksen käytännöllistä puolta.
Guy Debordin Kirkoksi järjestäytyneet militantit olivat alkaneet kuitenkin nähdä tämän kaiken vastavallankumouksellisen koiranpaskan taakse. Ensimmäiset epäilykset heräsivät, kun tämän plagiarismin profeetaksi itsensä nimittäneen kirjailijan kerrottiin nostaneen matkimissyytteen erästä oma-aloitteista kynäilijää kohtaan. Epäilyt ja syytökset seurasivat toisiaan: Jos Home oli todella niin vallankumouksellinen, miksi hän toistuvasti siteerasi ultravallankumouksellisen Guy Debordin sijaan esifasistista Hegeliä? Miksi tämä anarkisti valitsi plagiointinsa kohteeksi juuri Richard Allenin, rasistisen skinikirjailijan tuotannon? Miksi Home oli ollut poissa maasta Guy Debordin ‘itsemurhan’ aikaan loppuvuodesta 1994? Oliko Debord saanut vihiä asioiden todellisesta tilasta, ja Home oli eliminoinut hänet?
Paljon kysymyksiä, joihin kaikkiin saataisiin vastaus tänään, ja tuo lattialla makaava sontakasa saisi vihdoin mitä ansaitsi. Swift Nick aukaisi valkoiseksi värjättyjen leviksiensä halkion ja kaivoi slabansa esille samalla, kun muut Guy Debordin Kirkon militantit kiskoivat paskiaisen kusentahrimat muodikkaat pillihousut tämän päältä. Carter hieroi liukuvoidetta miehuuteensa ja polvistui hienostorunkkarin päälle. Tämä oli aivan kuin Stewart Homen romaaneissa, paitsi että nyt oli ensimmäinen kerta, kun kirjailija tosiasiassa itse koki mitään tällaista! Kun hänen kullinsa alkoi kairata Homen syvyyksiä ja takoa paskaa vastakarvaan, Carter poistui tuosta hienostokämpästä esihistorialliselle ajalle takomaan rämeiden primitiivistä rytmiä. Bootboyn DNA-koodit eivät olleet enää hänen hallinnassaan.
Kun Swift Nick saavutti huipun, jolta mies ja mies eivät palaa ja laukaisi satsin nestemäistä DNA:ta Homen neitseelliseen persereikään, tapahtui jotain odottamatonta. Kymmenkunta Naiset Pornografiaa ja Raiskausta Vastaan -yhdistyksen militanttia kimulia syöksyi asuntoon kuin yhteisestä käskystä! Kesti hetken, ennen kuin kiltsit ja Guy Debordin Kirkon urokset tajusivat, mistä oli kyse. Tänä aikana eräs nuoremmista pro-situista laski alleen ja kasteli sta-prestinsä käyttökelvottomiksi.
“Mitä helvettiä te täällä teette?” sihisi Swift Nick samalla, kun tunki slabaansa takaisin housuihinsa.
“Me olemme tulleet tekemään selvää Stewart Homesta”, väitti NPRV:n johtaja Valerie Solanas. “Hän on huijari ja CIA:n kätyri, jonka tarkoituksena on kylvää erimielisyyttä vallankumouksellisten ainesten keskuuteen. Katsomme velvollisuudeksemme päästää ilmat pihalle tuosta säälittävästä pierun irvikuvasta! Mitä vittua? Oletko raiskannut sen sontiaisen?”
“Kyllä, mutta tajusin juuri äsken, etten todella ole homoseksuaali. Olen vain vieläkin tuon paskiaisen vaikutuksen alaisena; olen lukenut hänen kirjoistaan niin paljon homomatskua, että aloin romantisoida persereikäpoppia vallankumoukseen olenaisesti kuuluvana eleenä”, Carter puolusteli suunnaten satunnaisen potkun Doctor Martinseillaan soluttautujan tiedottomaan ruhoon. “Mutta jos haluatte, voisimme harrastaa vähän streittiä seksiä, ennen kuin päätämme, mitä teemme tuolle vastavallankumoukselliselle paskakasalle!”
“Sopii”, ilmoitti Solanas ja kääntyi kannattajiensa puoleen. “Olen myös kyllästynyt tähän femakkovouhotukseen, jonka ainoana tarkoituksena näyttää olleen riidan ja eripuraisuuden lietsominen vallankumouksellisten intellektuellien piirissä! Miten voisimme onnistua vallankumouksessa, jos meidän pitäisi taistella myös näitä poitsuja vastaan? Yhdistäkäämme sen sijaan voimamme ja aloittakaamme todellinen vallankumous tässä ja nyt!”
“Vallankumous tai itsemurha! Tässä ja nyt!” julisti Swift Nick kannattajilleen.
“VALLANKUMOUS TAI ITSEMURHA!” toistivat kaikki huoneessa olevat militantit yhteen ääneen sukupuoleen katsomatta ja alkoivat riisua vaatteitaan.
Siinä mitä seuraavaksi tapahtui ei ollut mitään hienostunutta. Siihen ei ollut mitään tarvetta. Vallankumous alkoi heittämällä kuteet vittuun ja aloittamalla yleiset orgiat. DNA:ta vaihdettiin puolin ja toisin. Rämeiden primitiivinen rytmi julisti kaikkien sukupuolten, rotujen ja ihmisten yhtenäisyyttä. Sosiaalisen ehdollistamisen vuosituhantiset kahleet murskattiin. Valta lakkasi olemasta: se hävitti itsensä noissa DNA-myrskyissä, jotka ovat suurempia kuin yhdenkään sortajan voimat. Nautinto oli DNA:n diktatuuria, joka näyttäytyi tuon huoneen primitiivisissä kuvissa; kuvissa joissa ensimmäinen auringonnousu yhdistyi kuvaan ensimmäisistä raunioista, joilla vapaat miehet ja naiset saattoivat pelata futista ja pitää hauskaa ilman, että siat tulisivat koskaan enää häiritsemään heitä. Kun saavutettiin huippu, jolta mies ja nainen eivät koskaan palaa, saatettiin riemuita myös siitä intuitiivisesta tiedosta, että vallankumous, jota niin kauan ja niin kovasti oltiin haluttu tulisi onnistumaan jo tänä päivänä!

PUOLEN TUNNIN TAUKOAMATTOMAN jyskytyksen ja DNA-vaihtojen jälkeen yhdistyneet militantit marssivat yhtenä voimana ulos Stewart Homen luksusasunnosta otettuaan ensin kaikki mahdolliset arvoesineet talteen ja tuikattuaan sitten koko talon tuleen. Soluttautuja oli jätetty makaamaan kallo murskana persialaismatolleen. Tämän mielikuvitusrikkaimpiin teloitustapoihin ei ollut enää tarvetta: luovan hävityksen voimat saisivat toteuttaa itseään aivan kylliksi seuraavina päivinä.
Tuuli kävi lounaasta. Tulipalo tulisi leviämään viereisiin rikkaiden paskiaisten asuntoihin ja tulisi pyyhkäisemään ensin Lontoon ja sitten koko maailman!