HOLLYWOOD-NOVELLI (2008)

Kun tästä novellista tehdään menestyksekäs Hollywood-elokuva, sen pääosaa esittää Bradd Pitt tai joku muu tähtinäyttelijä. Naispääosassa on joko Angelica Jolie tai Cameron Diaz. Aluksi tämä novelli kuitenkin alkaa kerätä kulttimainetta pienimuotoisena teatterimonologina, joka käännetään useille kielille, myös englanniksi, ja sitä kautta se vajaassa kymmenessä vuodessa tulee myös Hollywood-tuottaja Liz Finkelmannin tietoisuuteen, kun hän näkee siitä off-Broadway-esityksen samana päivänä kun hänen aikaisempi elokuvansa Kultaiset tulivaunut nimitetään Oscar©-ehdokkaaksi. Vaikkei elokuva saakaan Oscaria©, Finkelmannin osakkeet nousevat Hollywoodissa ja eräänä tekonaan hän lunastaa option tähän novelliin. Menee kuitenkin vielä toiset kymmenen vuotta ennen kuin elokuvan kuvaukset pääsevät alkuun, ja herranen aika, Brad Pitt on silloin jo vanha mies. Viivytys johtuu siitä, että Finkelmannin elokuvayhtiö tekee konkurssin, kun megaelokuva Godzillan paluu floppaa pahasti lippuluukuilla. Vaikka hirviöelokuva pääsee omilleen parissa vuodessa maailmanlaajuisten blu-ray-myyntien, tai mitä formaattia siihen maailmanaikaan sitten käytetäänkään, ansiosta, yhtiö on mennyttä. Finkelmann on kuitenkin pätevä nainen ja hän ottaa projektin mukaansa uuteen työpaikkaansa kilpailevaan elokuvastudioon. Käsikirjoittajia palkataan, erilaisia versioita syntyy, mutta valmista ei tunnu tulevan millään. Ohjaajaksi huhutaan vuoroitellen nuoria lupauksia tai sellaisia kuuluisuuksia kuten PT Anderson, Ethan Coen ja jopa näyttelijä Adam Sandler, joka haluaisi suunnata uraansa vakavimpiin elokuviin. Ovet kuitenkin paukkuvat sekä käsikirjoittajien että ohjaajien kanssa. Finkelmann saa sydänkohtauksen ja projektin perii nouseva tuottaja Max Bialystock Jr., joka palkkaa kaksi käsikirjoitustohtoria tekemään seis loputtomasta uudelleenkirjoittamisesta ja eihän tämä olekaan kuin parin sivun mittainen novelli, ja vihdoin käsikirjoituksen versio 46 julistetaan lopulliseksi ennen seuraavaa versiota. Sen mukaan kuitenkin lähdetään esituotantoon, vaatetusta, maskeerausta, puvustusta ja muita aletaan suunitella. Kuvauspaikkoja etsitään ympäri maailmaa aina Rio De Janeiroa myöten ja lopulta elokuva päätetään kuvata Kanadassa ja Ruotsissa halpojen tuotantokustannuksien takia. Roolituksessa alkavat ongelmat, koskapa Bradd Pitt on tosiaan jo kuusikymppinen eikä kukaan tämän novellin lukenut voi kuvitella kuusikymppistä sen sankariksi. Käsikirjoitusversiot 47 ja 48 ratkaisevat tämän ongelman; päähenkilö yksinkertaisesti kirjoitetaan kuusikymppiseksi. Toinen ongelma on, että paitsi Pitt on eronnut Angelica Joliesta eivätkä heidän välinsä ole kovinkaan hyvät, myös hän on vanhentunut kahdessakymmenessä vuodessa, ja se on erittäin paha juttu kun naisnäyttelijöistä puhutaan. Lisäksi Cameron Diaz on lupautunut kaksi vuotta kestävään Taru Sormusten Herra: Uusi trilogia -projektiin, joka tarkoittaa sitä, että hän viettää seuraavat kolme vuotta Uudessa Seelannissa. Nuoria lupaavia näyttelittäjättäriä kutsutaan koekuvauksiin enkä voi tässä paljastaa heidän nimiään, koska he eivät ole syntyneet vielä. Lopulta eräs häikäisevän kaunis lupaava näyttelijätär paljastetaan Pittin vastanäyttelijäksi häkellyttävässä seremoniassa, joka on kuin uuden autotyypin lanseeraus ilotulituksineen. Siinähän ei ole mitään kummallista, että mies voi olla kuusikymppinen ja nainen kaksikymppinen ja että heidän välillään silti leiskuu, elokuvissa kun kaikki on mahdollista. Ainoa rajoitus niin tässä kuin muissakin elokuvissa on, ettei siinä näy yhtään rumaa ihmistä. Elokuvassa ei näytetä yhtään lihavaa, lyhyttä, liian pitkää, liian laihaa, naamaltaan epämiellyttävää tai muuten tavallista ihmistä. Myös joukkokohtauksissa, ja niitähän tässä novellissa on vaikka kuinka paljon, kaikki ovat kauniita ja sopusuhtaisia. Kun elokuva vihdoin saa ensi-iltansa, arvostelut ovat loistavat. Bradd Pittiä veikataan yksimielisesti miespääosanesittäjän Oscar©-voittajaksi. Lupaava nuori naislahjakkuus teki hänen vastanäyttelijänään kansainvälisen läpimurtonsa. Tästä novellistakin otetaan lisää painoksia, ja kannessa on nyt Bradd Pittin kuva. Oscar-puheessaan Bradd kiittää akatemiaa ja työtovereitaan ja paljastaa kuvauksien olleen elämänsä haastavimmat. Tämä novelli saa vielä Oscarit© parhaasta äänisuunnittelusta ja parhaasta puvustuksesta, mutta illan voittopuheissa kukaan ei muista edes mainita novellia tai sen kirjoittajaa. Ja sitäpaitsi siihen mennessä minä olen jo kuollut.




KUKA MURHASI TOTUUDEN? (2001)

Poliisin etevimmät voimat määrättiin tutkimaan murhaa, kun lopullinen varmistus rikoksen kohteesta saatiin. Epäillyt saatiin pian rajattua seuraaviin henkilöihin, joilla ei ollut alibia murhahetkelle, mutta mahdollisuus rikokseen: Toimittajaan, Filosofiin ja Anarkistiin. Pian uutinen levisi koko maailmaan ja sai aikaan ennennäkemätöntä epävarmuutta. Eihän joka päivä tapahtunut sitä, että Totuus oli murhattu.

Poliisi kuulusteli ensimmäiseksi Toimittajaa. Hän kielsi koskaan tunteneensakaan Totuutta ja esitti todisteeksi lehtikirjoituksiaan. Poliisin oli pian pakko myöntää, ettei Toimittajan jutuissa ollut todellakaan koskaan ollut Totuuden häivääkään ja päästi tämän vapaalle jalalle.

Seuraavaksi vuorossa oli Anarkisti. Tämä osoittautui vaikeammaksi tapaukseksi. Paitsi että hän oli erittäin yhteistyöhaluton, hän julkesi syyttää Poliisia Totuuden murhasta. Hän kertoi tunteneensa Totuuden ja väitti olleensa tämän hyvä ystävä. Poliisitalon ympärille kerääntyi sankka joukko Anarkistin tovereita osoittamaan mieltä tämän puolesta. Iskulauseissa huudettiin, että Poliisi oli murhannut Totuuden jo Göteborgissa ja Genovassa.

Koska Anarkisti vastasi loppuihin Poliisin esittämiin esittämiin kysymyksiin "en kommentoi", seuraavaksi päätettiin kuulustella Filosofia.

- Kertokaa minulle Totuus, oletteko te murhaaja? Poliisi kävi suoraan asiaan.

- Mutta miten voin kertoa Totuuden, jos se on murhattu? Filosofi vastasi tyynesti, ja sai Poliisin ymmälleen.

Poliisin oli pakko myöntää, että tutkimukset olivat ajautumassa umpikujaan. He kutsuivat paikalle Sosiologin tutkimaan olosuhteita, joissa Totuus oli murhattu. Sosiologi tutki tapausta perusteellisesti ja päätyi siihen karmeaan lopputulokseen, että kyseessä oli sarjamurhaaja, joka oli tappanut jo vuosikymmenten ajan.

- Eikö ole totta, että jo 1970-luvun alussa te murhasitte Totuuden pikkuserkun Objektiivisuuden? Sosiologi kuulusteli Filosofia. Epäilty pysyi mykkänä, vaikka todistusaineisto alkoi puhua tämän syyllisyyden puolesta. - Sen jälkeen olette systemaattisesti murhannut muun muassa Historian, Järjen ja Todellisuuden. Nyt teidän oli suorastaan pakko tappaa myös Totuus!

- Hyvä on, minä tunnustan! epäilty parahti äkkiä itkuun. - Minä tein sen! Ne kirotut postmodernistit. Menin niiden lankaan, ja ne saivat minut koukkuunsa. Ensin ne väittivät 70-luvulla, että Todellisuus on jo kuollut ja kuopattu. Sitten ne alkoivat puhua näkökulmista. Pian en enää erottanut mustaa valkoisesta.

- Olin perustanut elämäni sille, ettei Totuutta ole olemassa. Ja sitten eräs kaunis päivä, kuka se kävelee minua vastaan? Todellisuus! Viattomana kuin pulmunen. Väittää, ettei ole ollut hetkeäkään poissa. Koetin tutustua häneen. Selitin kaikki valheet, joille olin elämäni perustanut, mutta Totuus ei suostunut katoamaan. Ja ne postmodernistit. Ensin ne nauroivat minulle. Sitten ne alkoivat kiristää minua.

Filosofi tuomittiin Totuuden murhasta Maailmaan, jossa mikään ei ole totta eikä mistään voi olla varmaa. Hän kuluttaa nykyään aikaansa harrastamalla Logiikkaa.


Mitä Marx todella teki? (2000)

- Marx-triviaa uudelle sukupolvelle

Francis Wheen: Karl Marx (Otava 2000, 395 s. suomentanut Aarne T. K. Lahtinen)

Yleensä ihmisen elämää arvioitaessa kiinnitetään enemmän huomiota siihen, mitä henkilö teki kuin siihen, mitä hän sanoi. Sanat ovat painaneet enemmän kuin teot, jos henkilö on ollut filosofi - tai jopa rahaton taloustieteilijä.

Elämä kapakkatappelijana

"Ihminen ei aina pääse siihen asemaan, jonka uskoo itselleen kuuluvan. Ihmissuhteemme yhteiskunnassa määräytyvät paljolti jo ennen kuin me pystymme niihin vaikuttamaan."

         

Yllä oleva lainaus on ehtaa Marxia, mutta sitä ei löydy Kommunistisesta manifestista tai Pääomasta. Kyseessä on 17-vuotiaan Marxin kouluaine aiheesta "Minkä ammatin valitsisin?" Opiskelijana Marx oli Trierin Krouvikerhon varapuheenjohtaja, joka ryyppäsi ja poltti liikaa ja lusmuili itselleen vapautuksen armeijasta. Hän joutui kaksintaisteluun preussilaissotilaan kanssa, mutta "likinäköinen juoppo" Marx selvisi tapauksesta kunnon sarjakuvatyylillä - luodinraapaisulla ohimoon.

Kahdeksantoistavuotiaana Marxista oli kovaa vauhtia tulossa saarikoskimainen yleisnero: hän opiskeli itsekseen italiaa ja englantia suoraan kieliopeista, luki, runoili, kirjoitti romaanin, saksansi klassikkoja - Aristotelesta, Tacitusta ja Ovidiusta - ja sai hermoromahduksen. Toipilasaikanaan hän luki koko Hegelin tuotannon ja päätti muuttaa maailmanhistoriaa. Kuolemansairas isä Heinrich oli kauhuissaan: hänen mielestään filosofia oli pahempaa ajanhukkaa kuin kapakoissa tappeleminen!

Elämä filosofina

Marxin ensimmäinen tehtävä filosofina saattoi olla kuuluisan parran kasvattaminen, koska - kuten hän myöhemmin Engelsin kanssa totesi - "parraton profeetta jää vaille kuulijoita". Engels oli muotoillut partateoriansa jo aiemmin kutsumalla "viiksigaalaansa" kaikki mahdolliset nuorukaiset, joille ne voisivat kasvaa, koska porvareiden säikyttäminen "onnistuu ehdottomasti parhaiten tuuheiden viiksien avulla".

Tuuhean parrankasvun lisäksi Marx ansioitui aloittelevana filosofina päällepäsmäröinnissä ja ennen kaikkea toisten pilkkaamisessa. Marx mm. ilkkui, ettei varhaisella kommunismilla ole "edes teoriassa mitään reaalista perustaa" ja vaati täysin "uutta keskustelua kommunismista - mikäli sellaista yleensä tarvitaan" - vaikkei hän tuossa vaiheessa tiennyt itse kommunismista mitään.

Wheen vertaa dialektiikkaa mieheen (teesi) ja naiseen (antiteesi - tai kummin päin haluatte), joiden yhtymisestä syntyy lapsi (synteesi), joka aikoinaan joutuu antiteesinsä viettelemäksi. Samoin Marx teki Hegelille laittamalla tämän idealismia vastaan materialismin ja todellisen maailman. Kun Hegelin käänsi ympäri, siitä tuli Marxia: uskonto ei tee ihmistä, vaan ihminen uskonnon. Vastakohtaisuudet kiehtoivat Marxia, ja vastakohtaisuuksia oli Marxin elämäkin täynnä: hän oli antisosiaalinen sosialisti, rahaton taloustieteilijä ja työväen yhdistämistä yrittänyt riidankylväjä, joka halusi kaikki toisinajattelijat pois kommunistisesta liikkeestään.

Elämä taloustieteilijänä

Marx eli koko elämänsä veloissa eikä hänellä ollut koskaan säännöllisiä tuloja. Rahaa perheeseen tuli Marxin lehtijutuista, jotka Engels monesti kirjoitti Marxin nimellä, kun tämä ei jaksanut. Paras tulonlähde oli kuitenkin Engelsin avustukset, jotka hän kähvelsi isänsä omistavan manchesterilaisen tehtaan kassasta.

Partnerinsa Engelsin kanssa Marx tervehti vesi kielellä jokaista merkkiä taloudellisen taantuman alkamisesta, koska vallankumous voisi syttyä vain kapitalistisen talouden romahdettua. Tämä olisi tarkoittanut tietenkin myös paitsi köyhien suistumista entistä suurempaan kurjuuteen, myös Marxin perheen kurjien olojen huonontumista. Välillä perheen kurjuus oli kuin Dickensin romaanista, mutta Marx ei kyseisen kirjailijan tapaan tutustunut henkilökohtaisesti Lontoon kurjaan puoleen, vaan käytti mieluummin lähteenään Englannin hallituksen aiheesta tekemiä raportteja. Sen ainoan kerran, kun Marx joutui tekemisiin aidon proletariaattijoukkion kanssa, hän oli saada ulkomaalaisena turpiinsa!

Kun Pääoma ei saanutkaan innostunutta vastaanottoa, Engels kirjoitti negatiivisia arvosteluita salanimellä lehtiin: pääasia oli, että kirjasta edes puhuttiin. Toisaalta Pääoman englanninkielisen piraattikopion 5 000 painos myytiin New Yorkissa vuonna 1890 hetkessä loppuun. Kustantaja nimittäin keksi mainostaa kirjaa Wall Streetin pankkiireille kirjana, jonka avulla "lyödään rahoiksi niin että tuntuu"!

Marko Pyhtilä


EI KOLMATTA VALTAKUNTAA,

EI KOLMATTA VUOSITUHATTA

MILLENNIUM PERUTTU!

Samaan aikaan kun miljoonat ihmiset pähkäilevät kolmannen vuosituhannen ja sen mukanaan tuomien "ongelmien" kanssa, länsimaissa on tahoja, jotka ovat päättäneet peruuttaa koko millenniumin. Mm. Lontoon psykomaantieteellinen yhdistys ja brittikirjailija Stewart Homen johtama Neoist Alliance ovat käyneet jo vuosia taistelua kristillistä ajanlaskua vastaan. Mitä järkeä tässä kaikessa on?

Anti-millenniumliike on osa laajempaa liikehdintää, jonka tarkoitus on tuhota rappeutunut länsimainen sivilisaatio. Tämän avant-bardeksi ristityn liikkeen taustalla on avantgarden satavuotinen perinne sovellettuna kokonaisvaltaisen maailmanvallankumouksen edistämiseen. Kun perinteinen avantgarde pyrki lähinnä tuhoamaan porvarillisen taiteen, avant-barde haluaa tuhota koko heteropatriarkaalisen kapitalistisen kulttuurin, jonka oleellinen osa kristillinen ajanlasku on.

Kaikki millennium-keskustelua seuranneet ovat huomanneet, miten mielivaltainen ajanlaskumme on. Kuinka moni itse asiassa tietää, että nykyinen, gregoriaaninen ajanlasku otettiin käyttöön Suomessa vasta 1753? Kaikki tietävät, ettei oletettu Jeesus syntynyt vuonna 1, mutta silti meille painotetaan, miten tärkeää on valmistautua vuosituhanteen. Samalla kun näin sanotaan, oletetaan, että kaikki ovat samaa mieltä asiasta, josta heiltä ei koskaan ole kysytty mielipidettä. Aivan samalla tavalla, kuin meidän oletetaan mukisematta hyväksyvän muut yhteiskunnan - ja sen hallitsevan eliitin - antamat suhteet: johtaja-alainen, pomo-työläinen, riistäjä-riistetty ja niin edelleen.

Kaikkien oletetaan osallistuvan millennium-juhlintaan, joten kaikkien voidaan olettaa olevan mukana myös tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa, maanpuolustuksessa, lähetystyössä, ristiretkillä jne. "Näin on aina ollut ja näin on aina oleva" on lause, joka sopii erityisen hyvin tällaiseen ajatteluun. Ja ne - muslimit ja muut vääräuskoiset - jotka eivät ole mukana millennium-juhlissa, voidaan todeta "ajastaan jäljessä oleviksi" vihollisiksi, jotka ovat uhka, ja jotka täytyy siksi tuhota.

                     

I don't even like mondays, so I fuck the millennium

Millennium on länsimaisen ajatuspoliisin keksintöä. Yksi johtaja, yksi sivilisaatio, yksi ajanlasku on sen ajama ajattelutapa, jonka olemme purematta nielleet. Miksi juuri Stockmannin - parempien ihmisten tavaratalon - kellot laskevat tunteja, minuutteja ja sekunteja vuosituhannen vaihteeseen? Miksi yritykset käyttävät miljardeja millennium-valmisteluihinsa? Ne valmistautuvat uuteen tuhatvuotiseen valtakuntaan, joka on pelottavampi kuin Hitlerin luomus. Tämä kolmas valtakunta kuuluu valkoihoiselle heteropatriarkaaliselle kapitalismille, joka kohtelee ihmisiä numerosarjoina tai korkeintaan kuluttajina. Uusi tuhatvuotinen valtakunta toimii rahan, markkinatalouden ja hyväksikäytön ehdolla - ja lähtölaskenta tähän dystopiaan on ollut jo hyvän aikaa käynnissä, kuten kaikki tällä vuosikymmenellä eläneet ovat huomanneet.

Mitä millennium-juhlasta on sitten tulossa meille "vähempiosaisille"? Saamme siitä esimakua joulukuun kuudes, kun kokoonnumme sankoin joukoin TV:n ääreen kuluttamaan omaa kurjuuttamme; katsomaan, miten todella kauniit ja rohkeat ihmiset juhlivat presidentinlinnassa itsenäisyyttään. Samalla tavalla kuin Zimbabwessa "tavalliset ihmiset" saivat katsella paikan päällä, miten paikallinen valtapuolue juhli - ilman, että heitä oltaisi kutsuttu mukaan syömään ja juomaan. Eikä näitä juhlia voida mitenkään verrata siihen, mitä millennium-juhlista on odotettavissa.

Anti-millenniumliitto on siirtynyt jo vuosia sitten ns. moderniin kemeettiseen kalenteriin, joka on peräisin muinaisesta Egyptistä. Tämä ajanlasku kulkee 1460 vuoden sykleissä, ja koska edellinen sykli päättyi 1599 "jälkeen Kristuksen", elämme nyt vuotta 399. Vaikka tällainen taktiikka voi tuntua tyhjäpäiväiseltä, se on kuitenkin yksi tapa vastustaa vallitsevaa vaihtoehdottomuuden politiikkaa. Anti-millenniumistit korostavat, että kuka tahansa on tervetullut kehittämään tätä "pakanallista" ajanlaskua, jonka on tarkoitus pysyäkin avoimena kriittiselle keskustelulle.

Miten sinä olet valmistautunut vuosituhannen vaihtumiseen? Yksi tapa on kieltäytyä koko millenniumista, ja liittyä länsimaisen heteropatriarkaalisen sortokoneiston vastustajiin. Sano vain EI MILLENNIUMILLE!


SOLUTTAUTUJA (1997)

KUN OVI AVAUTUI Stewart Home ei ehtinyt tajuta mikä häneen iski. Kuului murskaantuvan luun miellyttävä rätinä, kun paskiainen kohtasi nyrkin, jonka oli lähettänyt Guy Debordin Kirkkoon kuuluva nuori militantti. Luunkappaleet ja veri alkoivat roiskua soluttautujan suusta samalla, kun vallankumoukselliset voimat ryntäsivät sisään Homen Knightsbridgessä sijaitsevaan sadan neliön luksusasuntoon.         

Swift Nick Carter, joka oli syöksynyt ensimmäisenä sisään, varmistui siitä, että tuo lattialla lojuva keski-ikäinen läskimaha oli todella salanimen suojissa kirjoittava Stewart Home; hän löysi tämän kirjahyllystä Barbara Cartlandin ja James Joycen teoksien vierestä hyllymetrin valmiiksi signeerattuja Stewart Home -teoksia. Ilmiantaja oli ollut siis oikeassa väittäessään, että kirjojen kansissa poseeraava skinhead oli vain hämäys, joka toisti tämän läskikasan kirjoittamaa vastavallankumouksellista propagandaa haastatteluissa!

"Armoa. Säästäkää minut, teen mitä tahdotte", tuo irvikuvaksi paljastunut sontiainen rukoili samalla, kun Steve Drummond kohdisti tähän sarjan potkuja, joiden seurauksena kätyri menetti huomattavan osan kylkiluistaan. CIA:n koulutuksessa oli   asennettu kaikille soluttautujille myrkkyhammas, jonka voisi puraista tällaisella kiusallisella hetkellä, jolloin toivon tietää olevan mennyttä. Valitettavasti vain Carterin Homeen kohdistunut isku oli irrottanut tuon hampaan ja se oli kulkeutunut muun verisen mössön mukana rikkaan paskiaisen persialaismatolle!

Home tiesi, ettei voisi odottaa armoa näiltä militanteilta, joita oli toistuvasti solvannut romaanitekeleissään. Kun CIA oli palkannut hänet kylvämään hajaannusta Euroopan anarkistipiireihin, kukaan ei ollut osannut arvata, että Home olisi onnistunut työssään niin hyvin! Lontoon alamaailmassa oli vallalla hajaannus, ja Euroopan vallankumoukselliset intellektuellit pitivät häntä messiaanaan tajuamatta, että koko Stewart Homen idea oli estää todellisen ajankohtaisen vallankumouksellisen teorian syntyminen! Homen 'teoriat' neoistisista, situationistisista ja ties mistä liikkeistä olivatkin CIA:n huippukätyrin tuottamaa disinformaatiota, joka näennäisellä vakuuttavuudellaan ja nihilismillään oli onnistunut saamaan laajan kannattajakunnan läntisen sivilisaation pimeissä voimissa. Romaaneissaan Home oli onnistunut aiheuttamaan hajaannusta ja sisäisiä riitoja niissä kysymyksissä, jotka koskivat puolestaan vallankumouksen käytännöllistä puolta.

Guy Debordin Kirkoksi järjestäytyneet militantit olivat alkaneet kuitenkin nähdä tämän kaiken vastavallankumouksellisen koiranpaskan taakse. Ensimmäiset epäilykset heräsivät, kun tämän plagiarismin profeetaksi itsensä nimittäneen kirjailijan kerrottiin nostaneen matkimissyytteen erästä oma-aloitteista kynäilijää kohtaan. Epäilyt ja syytökset seurasivat toisiaan: Jos Home oli todella niin vallankumouksellinen, miksi hän toistuvasti siteerasi ultravallankumouksellisen Guy Debordin sijaan esifasistista Hegeliä? Miksi tämä anarkisti valitsi plagiointinsa kohteeksi juuri Richard Allenin, rasistisen skinikirjailijan tuotannon? Miksi Home oli ollut poissa maasta Guy Debordin 'itsemurhan' aikaan loppuvuodesta 1994? Oliko Debord saanut vihiä asioiden todellisesta tilasta, ja Home oli eliminoinut hänet?

Paljon kysymyksiä, joihin kaikkiin saataisiin vastaus tänään, ja tuo lattialla makaava sontakasa saisi vihdoin mitä ansaitsi. Swift Nick aukaisi valkoiseksi värjättyjen leviksiensä halkion ja kaivoi slabansa esille samalla, kun muut Guy Debordin Kirkon militantit kiskoivat paskiaisen kusentahrimat muodikkaat pillihousut tämän päältä. Carter hieroi liukuvoidetta miehuuteensa ja polvistui hienostorunkkarin päälle. Tämä oli aivan kuin Stewart Homen romaaneissa, paitsi että nyt oli ensimmäinen kerta, kun kirjailija tosiasiassa itse koki mitään tällaista! Kun hänen kullinsa alkoi kairata Homen syvyyksiä ja takoa paskaa vastakarvaan, Carter poistui tuosta hienostokämpästä esihistorialliselle ajalle takomaan rämeiden primitiivistä rytmiä. Bootboyn DNA-koodit eivät olleet enää hänen hallinnassaan.

Kun Swift Nick saavutti huipun, jolta mies ja mies eivät palaa ja laukaisi satsin nestemäistä DNA:ta Homen neitseelliseen persereikään, tapahtui jotain odottamatonta. Kymmenkunta Naiset Pornografiaa ja Raiskausta Vastaan -yhdistyksen militanttia kimulia syöksyi asuntoon kuin yhteisestä käskystä! Kesti hetken, ennen kuin kiltsit ja Guy Debordin Kirkon urokset tajusivat, mistä oli kyse. Tänä aikana eräs nuoremmista pro-situista laski alleen ja kasteli sta-prestinsä käyttökelvottomiksi.

"Mitä helvettiä te täällä teette?" sihisi Swift Nick samalla, kun tunki slabaansa takaisin housuihinsa.

"Me olemme tulleet tekemään selvää Stewart Homesta", väitti NPRV:n johtaja Valerie Solanas. "Hän on huijari ja CIA:n kätyri, jonka tarkoituksena on kylvää erimielisyyttä vallankumouksellisten ainesten keskuuteen. Katsomme velvollisuudeksemme päästää ilmat pihalle tuosta säälittävästä pierun irvikuvasta! Mitä vittua? Oletko raiskannut sen sontiaisen?"

"Kyllä, mutta tajusin juuri äsken, etten todella ole homoseksuaali. Olen vain vieläkin tuon paskiaisen vaikutuksen alaisena; olen lukenut hänen kirjoistaan niin paljon homomatskua, että aloin romantisoida persereikäpoppia vallankumoukseen olenaisesti kuuluvana eleenä", Carter puolusteli suunnaten satunnaisen potkun Doctor Martinseillaan soluttautujan tiedottomaan ruhoon. "Mutta jos haluatte, voisimme harrastaa vähän streittiä seksiä, ennen kuin päätämme, mitä teemme tuolle vastavallankumoukselliselle paskakasalle!"

"Sopii", ilmoitti Solanas ja kääntyi kannattajiensa puoleen. "Olen myös kyllästynyt tähän femakkovouhotukseen, jonka ainoana tarkoituksena näyttää olleen riidan ja eripuraisuuden lietsominen vallankumouksellisten intellektuellien piirissä! Miten voisimme onnistua vallankumouksessa, jos meidän pitäisi taistella myös näitä poitsuja vastaan? Yhdistäkäämme sen sijaan voimamme ja aloittakaamme todellinen vallankumous tässä ja nyt!"

"Vallankumous tai itsemurha! Tässä ja nyt!" julisti Swift Nick kannattajilleen.

"VALLANKUMOUS TAI ITSEMURHA!" toistivat kaikki huoneessa olevat militantit yhteen ääneen sukupuoleen katsomatta ja alkoivat riisua vaatteitaan.

Siinä mitä seuraavaksi tapahtui ei ollut mitään hienostunutta. Siihen ei ollut mitään tarvetta. Vallankumous alkoi heittämällä kuteet vittuun ja aloittamalla yleiset orgiat. DNA:ta vaihdettiin puolin ja toisin. Rämeiden primitiivinen rytmi julisti kaikkien sukupuolten, rotujen ja ihmisten yhtenäisyyttä. Sosiaalisen ehdollistamisen vuosituhantiset kahleet murskattiin. Valta lakkasi olemasta: se hävitti itsensä noissa DNA-myrskyissä, jotka ovat suurempia kuin yhdenkään sortajan voimat. Nautinto oli DNA:n diktatuuria, joka näyttäytyi tuon huoneen primitiivisissä kuvissa; kuvissa joissa ensimmäinen auringonnousu yhdistyi kuvaan ensimmäisistä raunioista, joilla vapaat miehet ja naiset saattoivat pelata futista ja pitää hauskaa ilman, että siat tulisivat koskaan enää häiritsemään heitä. Kun saavutettiin huippu, jolta mies ja nainen eivät koskaan palaa, saatettiin riemuita myös siitä intuitiivisesta tiedosta, että vallankumous, jota niin kauan ja niin kovasti oltiin haluttu tulisi onnistumaan jo tänä päivänä!

          

PUOLEN TUNNIN TAUKOAMATTOMAN jyskytyksen ja DNA-vaihtojen jälkeen yhdistyneet militantit marssivat yhtenä voimana ulos Stewart Homen luksusasunnosta otettuaan ensin kaikki mahdolliset arvoesineet talteen ja tuikattuaan sitten koko talon tuleen. Soluttautuja oli jätetty makaamaan kallo murskana persialaismatolleen. Tämän mielikuvitusrikkaimpiin teloitustapoihin ei ollut enää tarvetta: luovan hävityksen voimat saisivat toteuttaa itseään aivan kylliksi seuraavina päivinä.

Tuuli kävi lounaasta. Tulipalo tulisi leviämään viereisiin rikkaiden paskiaisten asuntoihin ja tulisi pyyhkäisemään ensin Lontoon ja sitten koko maailman!


TEESEJÄ PEPPI PITKÄTOSSUSTA (1997)

1§ Peppi on vallankumous itsessään, jossa vaikuttaa vielä imperialistisen isän perintö. On merkittävää, ettei Peppi muista äitiään.

2§ Peppi on ihmeellinen. Hänessä yhdistyvät surrealistinen erotismi ja jokapäiväisen elämän vallankumous. Peppi on nautinto ja rakkaus.

3§ Peppi on ilmiselvä kohde anarkistiselle uusiokäytölle.

4§ Peppi on voima ilman valtaa. Peppi hävittää vallan.

5§ Romaanisankarit ennen Peppiä ovat halunneet ymmärtää maailmaa. Peppi on tajunnut, että hänen täytyy muuttaa sitä.

6§ Jokaisessa meissä asuu Peppi Pitkätossu, jonka me olemme vaientaneet.

7§ Peppi ei katso maailmaa arvottaen, vaan lääkärin silmin.

8§ Peppi on vallankumouksen spektaakkelia.

9§ Peppi ei hyväksy koululaitosta, poliisia eikä sääntöjä. Hän luo omat ehtonsa elämälleen.


PASKISMIN MANIFESTI (1997)

1§ Paskismi keksittiin 12.4.1997 klo 0:31 ravintola Vakiopaineen läntisessä nurkassa.

2§ Paskismi on yksi ismi muiden ismien joukossa.

3§ Koska kulttuuri on antipaskaa, todellinen taide on paskaa. Tästä nimi paskismi (engl. Shitism).

4§ Vaadimme taiteen, humanismin, kulttuurin, yliopiston ja muun antipaskan lakkauttamista.

5§ Vaadimme rock'n'rollia elämään, mutta haluamme lakkauttaa rockin.

6§ Olemme omia gurujamme. Emme pidä muita guruja.

7§ Paskismi ei koskaan tule tuottamaan yhtään taideteosta.

8§ Taidemaailma on taiteen pahin vihollinen.

9§ Jotta mikään voisi kukoistaa, vaadimme kaiken lakkauttamista.

10§ Paskismin manifesteja voi keksiä kuka tahansa, joka ei ole tekemisissä taiteen kanssa.


TEESEJÄ (1996)                                                               

Maailma ei ole meri, jonka pinnalla ihminen hetken räpiköi vaipuakseen tuntemattomaan syvyyteen, jossa nouseva aalto on nuoruus, aallonharja keskipäivän kukoistus, laskeva aalto tappion merkki, jossa näkyvissä on pelkkä pinta joka heijastaa sinisen taivaan, jonka alta ei voi saada tietoa kuin korkeintaan juuri pinnan alta, ennen kuin kuolema vapauttaa ja tieto on mahdollista, jonka luonnollisen rytmin ihminen räpiköinnillään pilaa. Kuolleet ovat vajonneet syvyyksiin, heidän kanssaan ovat totuus ja meren todelliset valtiaat.

Tuulipukukankaaseen verhoutunut noita-akka kiilasi edelleni kirjaston jonossa, eikä huomannut minua. Minä huomasin sen tyhjän harmaan katseen ja pelästyin. Lähdin seuraamaan sitä, mutta tulin korttelin päässä järkiini. Tämä ei ole suuri kertomus.

Ei pirulla ole sarvia, sillä on tuulipuku. Se on niin suurta, että hyvä jos käsitän sen.

Halusin karistaa tämän sivilisaation taakan harteiltani. Jäin pois mitättömistä leikeistänne, nukuin päivisin ja elin öisin. Halusin repiä sivilisaationne palasiksi, imeä veret kauniilta kauloiltanne ja julistaa radikaalia sanomaa. Olin barbaari ja ylpeä siitä.

Sitten otitte minutkin hellään huomaanne. Olin sankari kirjoissa ja elokuvissa, yhtäkkiä olin osa niitä mainosvaloja, jotka halusin repiä alas. Minua sanottiin pahaksi, vaikka olin pitänyt itseäni ihmiskunnan pelastajana. Te tarjositte minulle mainosoikeuksia ja rikkauksia tarinani kertomisesta, ja vakuutitte ymmärrystä, mutta minä pakenin pelottavaa houkutusta. Ymmärsin yskän. En voi muuta kuin kuolla tai keksiä jotain uutta.

Oletko mieluummin fiksu vai kaunis? Ihanteemme on ikuisesti nuori miss universum, jolla on tohtorin tutkinto filosofiasta ja kotimaisesta kirjallisuudesta, joka on käynyt armeijan eikä syö lihaa, joka ei ole joutunut tinkimään periaatteistaan yleisen painostuksen alla, jolla on tahraton menneisyys, joka ei huoraa tai alistu objektiksi, vaikka onkin heteriseksuaali: naiset naisina ja miehet miehinä, vaikka feminiininen ja maskuliininen ovatkin meissä kaikissa.

Ihmiset jaetaan 1. valtiolle kuuluviin, 2. kuolleisiin, 3. villeihin, 4. imeväisiin, 5. muinaisiin kreikkalaisiin, 6. kirjoissa esiintyviin, 7. irrallaan juokseviin, 8. tähän luokitteluun kuuluviin, 9. sellaisiin, jotka käyttäytyvät kuin mielipuolet, 10. lukemattomiin, 11. sellaisiin, jotka on maalattu kankaalle öljyväreillä, 12. ynnä muihin, 13. sellaisiin, jotka ovat katkaisseet jalkansa sairaalasta poistuessaan, 14. sellaisiin, jotka näyttävät kaukaa kärpäsen paskalta.

Tämä on totuus: vesi kuivaa ihoani samalla kun miljoonat kuihtuvat sen puutteessa. Elämme suuressa vankilassa, jossa tuomion pituudesta ei päätä maallinen tuomioistuin vaan dollari.

Miten ikivanhoja sen keinot taikka konstit ovat. Kesytä minut.

Tämä runo ei kerro rakkaudesta tai muista kauniista asioista; luonnosta: meristä, järvistä, puista, pensaista ja viheriäisistä niityistä. Tämä ei kerro siitä, miten paha saa palkkansa ja miten hyvyys palkitaan; miten voi ja hunaja virtaavat kaduilla ja ihmiset riemuitsevat.

Tämä runo kertoo virvoitusjuomista, Ronald McDonaldista, After Eight -suklaasta, Aku Ankasta, Pepsodentistä, pussikeitoista, teestä, banaaneista, katkaravuista, maapähkinöistä, kirjolohesta ja kahvista. Se kertoo öljylähteistä, kultakaivoksista, Porno-Hollywoodista, ruoasta, taiteesta, filosofiasta, rodusta, viihteestä ja proletariaatin diktatuurista. Tämä on taisteluni.

Avasin television nähdäkseni, mikä on ihminen. Kuluttajaohjelmassa varoitettiin kansaa halvoista kännyköistä. Taustalla soi We are the Robots.

Ovikello soi. Laitoin TV:n säikähtäneenä kiinni ja sammutin valot asunnosta: minulla ei ole televisiolupaa.

Elämme barokin ylösnousemusta: ihminen on vain nukke kaikkivoivan pääoman näyttämöllä, runoilijat ovat eksyneet kerronnan sokkeloihin, filosofit surevat metafysiikan kuolemaa ja humanistit opettavat apinoita lukemaan ja kirjoittamaan romaaneja.

Kuka sanoi, ettei elämälläni ole suuntaa? Jokaviikkoinen pyhiinvaellusmatkani vie minut paikalliseen mekkaani päivän tarjousten perässä. Siellä on kaikki mitä tarvitsen: viinakauppa, apteekki ja MacDonald's samojen seinien sisällä ja mahdollisuus päästä piilokameraan.

Mitä Marx todella sanoi? Ihminen on biojätettä, joka yrittää varmistaa ikuisuutensa säilöntäaineilla. Vieraantumista vastaan vieraantuneilla menetelmillä!

Kaikkien teidän uhkauksenne ovat saaneet minutkin valittamaan vapauttani: on parempi olla orja isännän valvovan silmän alla kuin elätellä unelmaa vapaudesta.


TEESEJÄ 2 (1996)

•  Ihmisen ylivoimainen vihollinen on halu. Ihmisen pahin vihollinen on järki. Ihmisen paras vihollinen on toivo.

•  Ihmiset lyövät päänsä seinään joka päivä. Siitä huolimatta he eivät herää, vaan pikemminkin satuttavat itsensä. Lopulta he toivovat, ettei niin enää kävisi ja turruttavat pelkän mukavuuden vuoksi päänsä kypärällä.

•  Vaikka mitään ei enää tapahdu, saamme lukea niistä joka päivä sanomalehdistä, katsella TV:stä, ajelehtia tiedon valtaväylillä: tukehtua tapahtumien valtavaan vyöryyn. Vain vallankumous uskoo enää, että jotain voisi tapahtua - se itse. Minä olen vallankumous. Minä olen naiivi.

•  Historiassa on osoitettavissa vaihe, jolloin markkinat eivät enää pystyneet vastaamaan tiedon kysyntään. Tämän takia kapinalliset alkoivat tuottaa tietoa, josta tuli tulevaisuuden nostalgiaa menneen nostalgian sijaan. Missä on tämän hetken nostalgia? Tuolla jossain, josta sitä voi katsella kaukaa. Ylituotanto tiedon alalla aiheutti sen, että todellisuus lakkasi olemasta ja tilalle tuli ekstaasi.

•  Elämä on toisaalla, mutta sinne pääsee taksilla. Jos on varaa. (Liberalistinen unelma).

•  (Historiallinen kuvakokoelma helvetillisen vallankumouksen kunniaksi): Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen tai ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen. Jumala on keinotekoinen kuva itsestään. Jumala loi paratiisin lupaukseksi ihmisille helvetin pelotukseksi. Paratiisi on ihmisen luoma kuva heidän toiveistaan, helvetti heidän peloistaan. Paratiisi on kuva televisiossa. Televisio on paratiisi ja helvetti samassa turvallisessa paketissa. Jumalakin vierailee siellä toisinaan. Kuvan ikuinen paluu tarkoittaa sitä, että kaikki eikä mikään ole ikuista.

•  Me emme enää koskaan voi tietää mitä oli ennen sen katoamista kuvan valmistuttua, paitsi retusoimalla kuvan esittämään alkuperäistä jota ei koskaan ollut. Hollywood on monopolisoinut 'historian', josta on tullut todellisempaa kuin koskaan aikaisemmin, mutta tylsää. Nyt historiaa ei enää ole jos sitä koskaan on ollutkaan. Ei mitään syytä huutaa. Kuvasta on tullut todellisuuden vartija. Olemme palanneet luolaan, josta voi päästä silloin tällöin lomalle Disneylandiin.

•  Lanttu, herneet, sipuli ja paprika olisi kiellettävä. Nämä aiheuttavat piereskelyä julkisilla paikoilla, mikä on suotavaa.

•  Isännät ovat tuhonneet orjat ja siten oman valtansa. Nyt he ovat voimakkaampia kuin koskaan: ei vieraantumista, ei luokkataistelua, vain ekstaasia joka on kaikkialla, kaikkein kurjimmassakin sanomalehdessä.

•  Orjat ovat tuhonneet isäntänsä ja vapauttaneet itsensä. Nyt he ovat kahlehditumpia kuin koskaan: ei ketään jota vastustaa, ei tarkoitusta kapinalla, vain ekstaasia joka on kaikkialla, kaikkein parhaassa meistä.

•  Joulunaikaan joulutonttu tuli luokseni televisiossa. "Minä olen tehty nähtäväksi, en katsottavaksi; ajateltavaksi, en mietittäväksi; koskettavaksikin, en kosketeltavaksi; ja jopa nussittavaksi, en rakasteltavaksi", se sanoi Marilyn Monroe -äänellään ja jatkoi: "Tässä olen. Ota tilaisuudesta kiinni, poika ja tee minulle mitä tahdot, mutta kiirehdi, sillä minä en voi olla luonasi pitkään."

•  Suvaitsevaisen vallankumouksellisen vilpitön tunnustus: Minä vastustan kaikkea (paitsi sitä joka ei ole mitään vastaan). Minä en vastusta mitään. Minä kannatan kaikkea (paitsi sitä mikä ei kannata mitään). Minä en kannata mitään. Minä inhoan kaikkea (paitsi sitä mikä ei inhoa mitään). Minä en inhoa mitään. Minä suvaitsen kaiken (paitsi sen joka ei suvaitse mitään). Minä en suvaitse mitään.

•  Ympäristönsuojelu - kehitystä kohti kestävämpää kapitalismia. Teoria on utopia. Ympäristönsuojelu on myytti täydellisestä kapitalismista. Ei "kuluta harkiten", vaan "kuluta enemmän!" Tuhotaan maapallo vallankumousta odotellessa! Ei mitään luonnonmukaisia tuotteita, vaan niitä joihin on käytetty eniten myrkkyjä. Osallistutaan vastavallankumoukseen jo ennen vallankumousta. Lyö vetoa voittajan puolesta.

•  Ainoa tehokas mielenosoitus on sellainen, joka ei vastusta mitään, ei kannata mitään ja jonka kylteissä ei lue mitään. Älä sano mitään, älä tarkoita mitään, älä esitä mitään, älä osallistu - ja olet vaaraksi yhteiskunnalle. Pelastus on tylsyydessä ja hyödyttömissä kulutustavaroissa. Sinetöi tylsyys suuremmalla tylsyydellä ja saavutat ekstaasin!

•  Jossain kielessä locos tarkoittaa järkeä, jossain hullua. Vain hullut ja filosofit uivat vastavirtaan. Kaikki ihmiset haluavat olla etuoikeutettuja. Kapina on etuoikeutuksen etujoukkoa, avantgardea. Ehkä me siksi pidämme hulluja onnellisimpina meistä? Kapina on parasta huumetta.

•  Hyödyttömin tavara menee parhaiten kaupaksi: ilma. Tyhjät sanat ovat viettelevimmät: hiljaisuus. Kuka typerys sanoi, ettei auringonvalosta laskuteta? Jätteet ja roska ovat tämän päivän kuumimmat myyntiartikkelit (luin tämän lehdestä). Poissa muodista on se asia, jota ei koskaan ollutkaan: vastarinta. Jokapäiväinen elämä on jatkuvaa itsemurhaa. Et ole yksin haaveillessasi paratiisista, jossa kaikki, jopa huorat, ovat ilmaisia ja kaikkea on paljon, jossa aika ei lopu koskaan ja lobotomia varmistaa onnellisuuden.

•  Mitä ovat parhaatkaan aseet ilman liipaisinta? Ne ovat kuvauksia, jotka on suunnattu kaikille eikä kellekään. Ydinsota, jota ei koskaan käyty, tapahtuu jatkuvasti ja on todellisempi kuin käyty ydinsota. Se on vallan ydin. Palvokaamme Pommia, jotta se ei rankaisisi meitä.

•  Totuus on saatu kiinni, pantu kahleisiin ja ammuttu. Nyt se ei voi enää vahingoittaa meitä. Nyt voimme pohtia sitä, olivatko totuuden kiinnisaantiin johtaneet tapahtumat mielenkiintoisempia kuin ne, jotka johtivat sen syntymään?

•  Niin kuin massat ovat voimakkaita hiljaisuudessaan ja kuvat valheessaan, kapinalliset ovat voimattomia äänekkyydessään ja filosofit viisaudessaan. Kaiken yli viisi vuotta vanhan kirjallisuuden lukeminen on turhaa. Sitä, mistä ei puhuta, ei ole. Minä en ole.

•  Olen saanut niin paljon niin helposti ja haluan lisää. Voitte sanoa ja tehdä mitä haluatte, koska millään ei ole merkitystä. Ajatus on virus päästettynä irti maailmaan, jossa kaikilla on AIDS. Hyvä terveys estää solujen luovan toiminnan. Hanki syöpä ja anna ruumiisi olla luova, koska et voi olla sitä itse. Vallankumoukset onnistuvat aina vahvistamaan vallitsevaa järjestystä. Älkää tehkö niin kuin minä sanon, vaan niin kuin minä teen. Jos ihmiset eivät välitä mistään, eikö sitä pitäisi käyttää hyväksi?

•  Nykymaailman selviytymisopas: Jos et voi kestää apaattisuutta, tapa itsesi. Lääke apaattisuuteen on televisio, josta voit katsoa elämääsi, joka on paljon mielenkiintoisempi kuin omasi. Tämä on itsemurha ja hiljaisuus. Kulutus on itsemurha, joka on välttämätöntä meille kaikille. Second-hand-elämä on ainoaa todellista elämää. Seikkailu on kuollut. Eläköön televisio, josta sitä voi katsella!

•  Minkä elämäntyylin tänään valitsisin? Voit valita vapaasti: on kapinoijaa, kulttuuri-ihmistä, keskivertoihmistä, intohimomurhaajaa, työläistä, pomoa, yhden asian ajajaa, maailmanparantajaa, älykköä, typerystä ja narkkaria. Kierrätys on päivän sana: kaikki mahdolliset elämäntyylit on pantu pakettiin ja myyty takaisin kuluttajille. Pelastus on tässä elämässä, ei kuolemanjälkeisessä! Sen hinta vain nousee joka päivä. Voi meitä köyhiä.

•  Oletko ajatellut koskaan uraa vallankumouksessa? Meiltä löytyy monia valmispaketteja, joista voit valita itsellesi sopivan. Tänään on tarjouksessa postmoderni kapinoitsija, joka ei hyväksy mitään, vastustaa kaikkea ja juo koreittain Heinekenia. Pakettiin sisältyy sponsorisopimus olutfirman ja maihinnousukenkien valmistajan kanssa sekä lippu Roskilden festivaaleille majoituksineen ja aamiaisineen. Kaupan päälle tietysti tarvittavat rintamerkit, T-paidat sekä tukanleikkuu. Tarjous voimassa vain tänään. Toimi nopeasti, huomenna on jo myöhäistä! (Pakettiin ei sisälly lentolippuja)

•  Joskus kerran meidän piti tehdä töitä selviytyäksemme. Nyt meidän täytyy kuluttaa tuon työn tuloksia, hyödyttömiä tavaroita, jotta kuolisimme. En voi elää ilman X-shampoota. Kulutus on välttämätöntä, ei purjehdus. Elämä lyhyt, kuolema pitkä. Voin valita mitä tahansa, paitsi valinnanvapautta. Kaupoissa on kaikkea paitsi sitä mitä minä tarvitsen. Jokainen X-shampoo on shampoo, joka tekee kaikki muut shampoot tarpeettomiksi, ennen kuin ilmestyy shampoo-Y, joka tekee kaikki muut shampoot tarpeettomiksi, ennen kuin... Lupaukset täytetään ja rikotaan joka päivä, eikä kukaan muista enää eilisiä lupauksia, sillä heillä on kiire hankkia itselleen Z-shampoo. Absurdiudestakin on tullut kauppatavara: antiikin forumit ovat nousseet jokaiseen kaupunkiin. Kulttuurimme luvattu maa on aina uusi, täydellinen tavara, jota ei koskaan saavuteta kuin joka päivä. Tämän päivän profeetat osaavat ennustaa huomisen kauppatavarat. Ainoa asia, mitä tässä maailmassa enää tarvitsee mainostaa, on suuret lupaukset. Kuka hullu paitsi me kaikki uskomme näihin lupauksiin?

•  Helleloma auringossa! Kulje turistina katselemassa väärennettyjä nähtävyyksiä, jotka ovat parempia kuin alkuperäiset. Koe muoviakropolis tai sementti-stonehenge, seikkaile Pariisin metron kummitusjunassa. Katsele ihmisiä, jotka vuorollaan tulevat tuijottamaan sinua sinun kotiisi. Koe massojen hiljainen taide ostoskeskuksissa ja toreilla. Koe ihania hetkiä muiden ihmisten kärsimyksistä. Halvalla! Se maksaa vain elämäsi.

•  Kuluttaminen on runoutta, johon kaikki osallistuvat. Vain kuluttaminen, ja ainoastaan kuluttaminen, on elämän luoja. Jumala loi meille maailman, jotta voisimme kuluttaa sitä. Me emme halua onnea, me haluamme rahaa. Yksinkertaisin kuluttamisen muoto on mennä kadulle pistoolin kanssa ja ampua silmittömästi väkijoukkoon. Luovuus ja konepistooli on pettämätön yhdistelmä.   Onko todella muka tärkeämpää ymmärtää paremmin taidetta kuin katuja? Taide on kuollut. Onko sinullakin ruumis suussasi? Päästä se huutona maailmaan, jonne se katoaa kuin originelli ajatus.

•  Jokapäiväisestä elämästämme (24 tuntia hukkaanheitettyä aikaa) puuttuu elämä, ja siksi me pidämme siitä, että meille kerrotaan mitä me tarvimme ja mitä olemme. Se, jota ei ole, ei voi päättääkään itse. Meidät on kolonisoitu, murhattu ja herätetty zombiena eloon, jotta voisimme palvella isäntiämme ja olla heille elämämme velkaa. Voit ehkä joskus pettää heitä, mutta tulet aina petetyksi. Mukautuvuus on virallinen elämäntyyli. Me olemme yksilöiden vastakohtia: elämme lainatulla ajalla, puhumme lainatulla kielellä (sanat tekevät myyräntyötä meitä vastaan) ja uhraamme elämämme velan takaisinmaksuun. Kaikki mitä teemme, olemme nähneet jo lukemattomia kertoja televisiosta. Näin kaikkein intiimeimmästäkin hetkestämme, kuten rakkaudesta, tulee pelkästään noloa. Elämää ei ole ilman kameraa. Olen televisiossa - siis olen. Olen mainoksessa - olen herrarotua.

•  Leikin raunioilla. Leikin juuri nyt ja tässä. Tule mukaan leikkimään, se on ainoa toivosi. Kaikki valta mielikuvitukselle! Viedään surrealismi takaisin kaduille. Varasta takaisin onnesi.

•  Kritiikki on aina paremmin tietämistä. Filosofia on vastaanväittämistä sellaisille henkilöille, jotka eivät voi itse väittää vastaan. Se on mullan lastaamista jo haudattujen päälle, jossa tieteen kasautumismalli tapahtuu kirjaimellisesti. Filosofi on haudankaivaja, joka tuottaa omat haudankaivajansa: tässä mielessä me kaikki olemme filosofeja, hyvien aikomusten hautausmaalla.

•  Mistä ei voi puhua, se täytyy banalisoida. Tätä tekee kirjallisuus yrittäessään sanoa sanomattoman ja elokuva esittäessään esittämättömän. Taide etsii aina uusia ruumiita raiskattavaksi. Totta on vain se mistä ei voi puhua, eli ei-mikään ja kaikki. Kun puhut siitä, päästät ruumiita suustasi.

•  Nämä lauseet markkinoivat tyytymättömyyttäT. Vallankumous on tämän päivän uskonto. Sen ei tarvitse olla parempi kuin nykyisyyden.

•  Kaikki samanlaisia, kaikki eriarvoisia. Älkää tehkö niin kuin minä sanon, vaan tehkää niin kuin minä teen! Yhtä valetta. Jotkut väittävät, ettei ole moraalisia totuuksia. Heidän mielestään jokainen päättää itse mitä tekee. Toiset väittävät, että totuus on olemassa, ja että arkiajattelussamme uskomme niihin. Arkiajattelussa ihmiset todella uskovat niin, mutta teoissa he ovat edellisellä kannalla. Älkää siis tehkö, niin kuin tiedätte olevan oikein, vaan tehkää niin kuin teitä huvittaa!

•  Sanotaan, että totta on se, mitä voi lähestyä mistä tahansa näkökulmasta. Värit eivät ole totta, koska me koemme ne eri tavalla kuin sokeat tai eläimet. Muoto on totta, koska se ei riipu tarkastelijasta. Kuitenkin aina tulee joku, joka pääsee maailman ulkopuolelle ja keikauttaa sieltä kaiken päälaelleen. Tiede on maailma ilman ihmistä. Absoluuttinen maailmanselitys on Pommi; se on se Arkimedeen piste, josta maailman voi kammeta paikaltaan! Ihmiskunnan päättävä elin on tiede, mutta toimeenpaneva poliitikko. Heidän saamattomuudestaan meidän täytyy kiittää/kirota sitä, että olemme täällä vielä.

•  Tiedemies pyrkii Jumalaksi, jotta hän voisi selittää maailman ilman inhimillisiä ennakkoluuloja ja epätarkkuuksia. Ateisti siis haluaa kieltää myös tiedemiehen.

•  Jos ennen kaiken kritiikin edellytys oli uskonnon kritiikki ja sitten spektaakkelin kritiikki, ei kritiikki enää ole mahdollista. Eihän naurettavaa farssia voi kritisoida, jos se onnistuu tehtävässään!

•  Auta poliisia, ilmianna itsesi! Rikos on elämä, rangaistus kuolema. Lieventäviä asianhaaroja ei ole (kuin että myös tuomari on syyllistynyt tähän kammottavaan rikokseen, minkä takia hän ei voi ottaa huomioon sitä: silloinhan hänen pitäisi tuomita myös itsensä). Erityisen raskauttavaksi oikeus toteaa osallisuutesi saastumiseen, nälänhätiin ja kärsimyksiin. Lisäksi tuomitun kerrotaan syyllistyneen lasten hankintaan, turismiin, lemmikkieläinten pitoon, paskanpuhumiseen sekä latteuksiin. Tuomio pannaan täytäntöön myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. (Pöytäkirjoista käy ilmi, että tuomittu on anonut lykkäystä).

•  Missä on tämän päivän dada ja vallankumouksellinen ironia? Kaikki ovat niin kuolettavan yksimielisiä asioista: yhteiskunta on paha, kapitalismi on paha, luonnonsuojelu hyvä, kapina hyvä! Tarvitsemme toisinajattelijoita, jotka osoittaisivat mikä on vialla tässä kuviossa. Anarkisti on aina vainoharhainen, mutta liian vähän. Nuo asiat, joita hän kannattaa, ovat myös hänen vastustamansa yhteiskunnan tuote; sen antamia vaihtoehtoja. Missä on omaehtoisuus ja vapaus? Tuolla jossain, anarkistisessa yhteiskunnassako?

•  Jos uskonto onnistui valtaamaan itselleen yhden viikonpäivän, sunnuntain, on kapitalismi onnistunut saamaan niistä peräti viisi, maanantaista perjantaihin. Ja televisio on vallannut illat. Mitä meille jää? Lauantaiaamun krapula, saunakalja ja tappelu nakkikioskilla. Ei ihme, että olemme niin onnettomia: vain yksi seitsämäsosa elämästämme kuuluu meille, ja sekin on täynnä kliseitä; annettuja tilanteita, ja onnettomuutta. Olemme pääsemässä eroon uskonnosta, seuraavaksi meidän pitäisi päästä eroon työstä ja TV:stä!

•  Televisiossa luonto näyttää luonnollisemmalta, viisas viisaammalta, tyhmä tyhmemmältä, spektaakkeli spektaakkelimaisemmalta, kapina kapinallisemmalta - kaikki mielenkiintoisemmalta kuin 'luonnossa'. Ei ole siis ihme, että katsomme niin paljon televisiota ja tunnemme hurmiota, jos kotitalomme näkyy televisiossa tai röyhistämme rintaamme, jos olemme siellä itse. Naurettavuus kun muuttuu naurettavammaksi ja ikävyys ikävemmäksi, ja tunnemme todella olevamme olemassa, kun joku näyttää meille, kuinka naurettavia ja ikäviä tosiaan olemme.

•  Kun näyttelijät tuntuvat viisailta toistaessaan kirjailijoiden sanoja ja filosofit toistaessaan aikaisempien filosofien ajatuksia, eikö ole luonnollista, että 'tavalliset' ihmiset tuntuvat tyhmiltä toistaessaan sitä, mitä televisiossa sanotaan? Massa = ihmiset, jotka puhuvat päivän puheenaiheista.

•  Pelastus on tämän päivän bisnes. Hirvittääkö kamala maailma ja onnettomat ihmiset? Perusta uskonto ja tee bisnestä muiden ihmisten kärsimyksestä. Vapaaehtoistyöntekijöitä on runsaasti saatavilla - maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat niin onnettomia, että haluavat pelastaa kaikki muut. Varo vain, ettet sano tätä heille ääneen, ja tie rikkauksiin on avoinna.

•  Mitä minun pitäisi välittää muiden kärsimyksestä? Minä tarvitsen sitä. Taide todisti ensimmäisenä, että sympatiaa voi tuntea myös pahaa kohtaan. Jopa filosofikin on huomannut, ettei ihminen aina tee sitä, minkä tietää olevan oikein. Sympatia on vanhentunut sana, jota joskus saatettiin käyttää välinpitämättömyyttä vastaan. Aristoteles puhui jo yli kaksituhatta vuotta sitten tästä 'sympatiasta', jonka jälkeen koemme puhdistautumisen tunteen. Ihmisen siis täytyy nähdä kärsimystä, kuolemaa ja pahuutta kokeakseen itse elävänsä. Ihminen haluaa lisää kurjuutta ja väkivaltaa, ei vähemmän. Tämä on sekä kapitalismin että vallankumouksen nousu ja tuho. Tarvitsemme lisää vaihtoehtoja.

•  Sanotaan, että antiikin kreikkalaiset uhrasivat yksityisen vapautensa vapauteen olla mukana päätöksenteossa, ja että moderni ihminen pitää politiikkaa oman yksityisen onnensa saavuttamisen välineenä. Minä sanon, että demokratiassa ihminen uhraa sekä omat mieltymyksensä että oikeutensa osallistua päätöksentekoon ja saa tilalle vaimon, koiran, kaksi lasta, omakotitalon, television, auton ja mökin järven rannalta.

•  Niiden huumeidenvastustajien, joiden mielestä elämä on parasta huumetta, pitäisi johdonmukaisuuden vuoksi kieltää siis itse elämä!

•  Jos jokin kirja on suomennettu ja sen on julkaissut jokin suuri kustannusyhtiö, siinä ei (erittäin todennäköisesti) sanota mitään tärkeää.

•  Filosofisen tekstin väärinymmärtämisessä on sitä charmia, jota filosofiasta niin puuttuu. Filosofisen teorian tulee olla yksinkertainen ja konservatiivinen, jotta se voi pitää sisällään vallitsevat uskomukset. Väärinymmärrys perustuu luonnolliselle epäkorrektiudelle, joka ei ole minkään ideologian sanelemaa.

•  Totuus riippuu näkökulmasta ja sen täytyy olla mahdollinen kaikille, ei vain Jumalalle tai tiedemiehelle. Totuuden kieli ei ole pelkästään englanti, vaan kaikki maailman kielet. Totuudella on aina avoimien ovien päivä!

•  Tunnen vetoa hyvään, mutta viehätyn enemmän vetoa pahasta. Pidän kauniista, mutta rakastan rumaa. Sivilisaatio on loistava, mutta rauniot ovat tavoiteltavampia. Haluan hyvää, mutta teen pahaa. Rakastan monia asioita, mutta vihaan useimpia.

•  Houkutus tulee ensimmäisenä, moraali kaukana perässä toisena. Jos haluamme muuttaa jotakin, ei meidän pidä vedota moraaliin, vaan asettaa oikeanlaisia houkutuksia.

•  Utilitarismi on teoria mahdollisimman suuresta onnesta mahdollisimman monelle. Tämä on kammottavinta ja latteinta, mitä moraaliteoreetikot ovat koskaan saaneet aikaan. Se mahdollistaa ihmisten loputtoman hyväksikäytön 'yleisen hyvän' perusteella; se ei kysele, haluatko työskennellä sen hyväksi; se laillistaa valehtelun, sodan, kidutuksen ja petoksen 'yleisen hyvän' puolesta. Utilitarismi on asioiden salainen järjestys: ei olekaan ihme, että utilitaristit haluavat kieltää utilitarismin ja esiintyvät valepuvussa; kuten egoisteille on hyötyä siitä, että maailmassa on mahdollisimman vähän egoisteja, utilitaristille on eduksi esiintyä valepuvussa. Yleinen hyvä on sama kuin egoistin hyvä: siitä pääsevät hyötymään vain harvat ja valitut.

•  Säädyllisyys ja moraali edellyttävät, että tärkeitä päätöksiä tehdessämme meidän tulisi ikään kuin astua ulos itsestämme ja tarkastella asioita, tekoja ja niiden seurauksia ulkopuolisen silmin. Mitä tapahtuu, jos teen niin tai näin? Mitä siitä seuraa yleiselle hyvälle, valtiolle, läheisille, Jumalan asialle, isänmaalle jne. Mutta miksi meidän pitäisi ottaa nämä asiat huomioon, kun poliitikot, papit ja muut päättäjätkään eivät ajattele koskaan asioita meidän - minun - kannaltani? Miten pystyn astumaan ulos itsestäni; intohimoistani ja toiveistani asian suhteen? Minä tiedän paremmin kuin muut, mikä on minulle hyvästä, eikä kukaan muu sitä tiedä, ja jos vaikka tietäisikin, ei siitä välittäisi. Minä en voi olla puolueeton niissä asioissa, jotka koskevat itseäni. Minä en suostu uhrattavaksi yleisen minän hyväksi!

•  Kun ihminen on onneton, hän muistelee mennyttä onnea. Kun ihmisen elämässä ei tapahdu mitään, hän muistelee menneitä tapahtumia. Kun ihminen elää, hän kaipaa kuolemaa. Kun ihminen kuvittelee kuoleman, hän toivoo että sen jälkeen olisi elämää. Milloin tästä oravanpyörästä pääsee pois?

•  Mitä tekisi nykyihminen, jos hänen täytyisi valita kuolemansairaan leskiäitinsä ja Ranskan vastarintaliikkeen välillä? Hän lähtisi pois ja jättäisi kaiken television tähden.

•  Tässä maailmassa on enemmistö vähemmistönä, joka joutuu uhrautumaan yhteiselle hyvälle, josta hyötyvät vain harvat. Enemmistö on joutunut siihen asemaan, joka ennen oli naisen kohtalo: hän joutui elämään maailmassa, jonka ehdot ja mahdollisuudet oli tehty sopimaan miehille. Kun enemmistö joutuu suorittamaan tarkoituksetonta jokapäiväistä rutiinia, vähemmistö, joka on laadullinen enemmistö, suorittaa tehtäviään kulttuuristen arvojen palveluksessa.

•  Kirjat ovat henkisiä liikennevaloja, jotka tasapäistävät lukijansa ajatukset samalle tasolle. Voimmeko tulla toimeen ilman niitä?

•  Terrorin ja vastarinnan tulisi pyrkiä ulottamaan valvonta ja kontrolli kaikille elämän alueille. Eikö kadullasi ole vielä valvontakameroita? Sabotoi aluetta säännöllisesti, kunnes kamerat ilmestyvät sinne. Kun vallitseva systeemi tekee vieraantumisen mukavaksi, vastarinnan tulisi tehdä siitä sietämätöntä. Kun systeemi ei kestä kriittistä tarkastelua, vastarinnan on oltava katastrofaalista.

•  Mikä on tämä maa, jossa ihmiset eivät puhu ja jossa on samalla maailman eniten känynyköitä? Matkapuhelin on täydellinen ei-kommunikaation väline, kuten kaikki muutkin merkittävät keksinnöt kielestä televisioon, joiden tarkoituksena on ollut tehdä viestintä uudelleen mahdolliseksi .

•  Mikä on tämä maailma, jossa räikeimmän diktatuurin virallinen nimi on 'demokraattinen kansantasavalta'?   'Vapaa' maailma ei ole vapaa eikä 'kommunistisissa' maissa eletty kommunismissa. Sanat ovat täydellisen valheen lähde, ja ihminen, joka on ainoa puhuva olento tällä planeetalla, on valheen ruumiillistuma. Maailmassa, jossa ajattelu toimii sanoilla ja jossa puhe on valhetta, täytyy tekojen ottaa filosofian paikka.

•  Minä en neuvo, minä neuvottelen. Minä en suutu, minä suukottelen. Minä en rakasta, minä rakastelen.

•  Jos ihmiset todella ihailevat käytännössä enemmän moraalittomia egoisteja kuin idealistisia pyhimyksiä (ja miksi eivät tekisi niin maailmassa, joka perustuu valheelle ja petokselle), täytyy vallankumouksellisen teorian ja käytännön ottaa tämä seikka huomioon. Kaikki teoriat, jotka perustuvat idealismille, ihmisten hyvyydelle ja muille samantapaisille 'ihanteille', ovat alusta asti tuhoon tuomittuja. Ihanteet ovat sorron väline, jäänne muinaisilta ajoilta. Niiden alkuperäinen tarkoitus on ollut hyvä, kuten kaiken mitä maailmassa on koskaan ollut, mutta vallitseva järjestelmä on aina rekuperoinut, kääntänyt omaksi hyödykseen, ne. Alkuperäiset tarkoitukset muuttuvat hyväksikäytetyksi sillä hetkellä, kun ne tulevat maailmaan. Siksi maailma on hyvien tarkoitusten hautausmaa. Siksi järjestelmä suorastaan vaatii 'sananvapautta'. Siivousta on turha tehdä likaisilla työvälineillä. Sanat eivät voi muuttaa mitään, jos ne voisivat ne olisi kielletty lailla; siksi järjestelmä käyttää niitä niin paljon. Jos haluaa 'sanoa' jotain hyvää , sen voi sanoa ainoastaan itselleen sellaisessa paikassa, jossa kukaan ei varmasti ole kuuntelemassa. Ajattelussa hyvä on periaatteessa mahdollinen, mutta sekin on kielen korruptoima.

•  Tämä totaalinen nihilismi saa täydellisen ilmaisunsa 'demokratiassa', joka perustuu ihmisten pahuudelle ja kelvottomuudelle. Jos ihminen on tällainen, hän on 'ansainnut' demokratian.

•  Jokaiseen lausuttuun ajatukseen sisältyy anteeksipyyntö siitä, että se lujittaa sananvapautta, jonka päämäärä on sananvankeus . Sananvankeuden tarkoitus on täyttää maailma merkityksettömällä kakofonialla, joka kätkee totuuden äärettömään mustaan maailmankaikkeuteen samalla tavalla, kuin keinotekoiset radioaallot katoavat avaruushälyyn. Sananvapaus on sen keino, sananvankeus päämäärä.

•  Kielen valheellisuus kirkastuu itse valhe-sanassa. Se, että sanon itseäni valehtelijaksi ei kerro minusta mitään, sillä jos olen valehtelija, valehtelen, ja jos en ole valehtelija, valehtelen. Tämä on tyypillistä kaikelle kommunikaatiolle ja kaikille sanoille.

•  Minä olen valehtelija, koska en tee niin kuin sanon. Edellisestä johtuen en kuitenkaan väitä mitään itsestäni tai maailmasta.

•  Kaikilla väitelauseilla on kaksi totuusarvoa: tosi ja epätosi. Nämä totuusarvot ovat voimassa samanaikaisesti. Tästä johtuen on luonnollista, että maailmasta on väitetty niin monia keskenään näennäisesti ristiriitaisia asioita. Mielipiteen tai väitteen lausuminen on itseasiassa mahdotonta . Edellisestä johtuen en ole väittänyt edellä mitään, enkä väitä nytkään mitään.

•  Puhuminen on täydellinen ei-puhumisen väline, sana ei-sanomisen ja väite ei-väittämisen väline. Tästä johtuen on luonnollista, että tätä paradoksia yritetään niin epätoivoisesti korjata teknisillä viestimillä. Tekniikka jalostaa kielen rappion katastrofiksi .

•  Ne akateemikot, jotka haluavat kehittää teoille oman kielen , kuten elokuvalle elokuvan kielen, tanssille tanssin kielen jne., ovat todellisia vihollisiamme ja totalitarismin uusimpia lakeijoita: atomipommikultin standaarinkantajia. Se, että he tulevat aina jälkijunassa (tanssi tulee ennen tanssin 'kieltä', elokuva ennen elokuvan 'kieltä'), osoittaa, että käytäntö on aina teorian edellä. Kaikki teoria on vanhentunutta, koska se yrittää selittää sen, mitä tapahtui .

•  Aika on käytännön puolella. Aika on kuoleman puolella. Aika on ajattelun puolella, vaikka se on kielen korruptoimaa. Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, koska tulevaisuus koostuu teoista, ei väitteistä. Siksi vallassa oleva totaliteetti pyrkii determinoimaan tulevaisuuden kielellä ja teknisillä keksinnöillään. Aika pelottaa valtaa, koska se on meidän, toimijoiden, puolella.

•  Kun ennen kritiikki kohdistui työläisten riistoon ja pyrittiin yhdistämään kaikki työläiset , pitäisi nyt kritisoida toimijoiden riistoa ja pyrkiä yhdistämään kaikki toimijat . Toimijat on kaikki. Se olet sinä, se on vierelläsi istuva vihainen nuori mies ja kärpänen Hong Kongissa. Se on kaaos teoria. Se on jokapäiväisen elämän vallankumouksen raaka-aine. Se on tulevaisuus. Vain toiminta ulottuu kaikille elämän osa-alueille, kun taas ajattelu jättää aina jonkin asian tai näkökulman huomioimatta.

•  Tekemättä jättäminen, ei-toiminta, on se mihin totaliteetti pyrkii. Se on kaiken teknisen kehityksen ainoa tavoite. Se on kielen tavoite. Se on korruption tavoite; ummistaa silmät siltä, mihin harvoilla on oikeus: toimintaan.

•  Toimintakin on rekuperoitu järjestelmän palvelukseen muutamalla se palkkatyöksi ja muiksi ei-toiminnan muodoiksi. Työn propaganda julistaa työn olevan ihmiselle yhtä luonnollinen elämäntapa, kuin juopottelun juopolle tai opiskelun opiskelijalle, jotka ovat kuitenkin yhtä vieraantuneita elämäntapoja kuin työ on työläiselle. Raha on korruptoinut toiminnan palkkatyöksi ja kuluttamiseksi. Vieraantunut toiminta tapahtuu järjestelmän ehdoilla, sen antamissa puitteissa. Omaehtoinen toiminta on se, minkä järjestelmä pyrkii kaikin keinoin estämään. Siksi on luonnollista, että se julistaa sananvapautta, joka on yksi näennäisvapaa ei-toiminnan muoto.

•  Historia on toimintaa, jonka 'kulttuuri' on rekuperoinut ja korruptoinut historiankirjoitukseksi. Se on yksi vaarattomaksi tehdyn toiminnan muoto. Historia on hallitsijoiden ja voittoisten sotapäälliköiden tarinaa, ei häviäjien: tavallisten ihmisten.

•  Aseteollisuus ei ole ainoa teollisuuden muoto, jossa tekniikkaa käytetään 'huonoon' tarkoitukseen, se on vain itsestäänselvin . Kaikki tekninen kehitys palvelee totaliteetin etua, kuten kaikki ajattelun 'kehitys' yliopistoineen ja korkeakouluineen tekee sitä.

•  Yliopistolaitos on ei-ajattelun paikallistuma, jonka tärkein ja ainoa tuote on disinformaatio. Selkeimmin tämä tulee esille 'postmodernismissa', joka ei näe mitään ristiriitaa omassa itsepintaisessa väitteessään, ettei mitään voi enää sanoa. Yliopiston tragedia on se, että opiskelijat eivät tajua olevansa viisaampia kuin professorinsa, jotka eivät tiedä mitään; heillä kun saattoi olla ajatuksia ennen yliopistoon tuloaan. Professorit ovat aikoja sitten lakanneet toimimasta ja alkaneet selittää sitä, mikä tapahtui ennen kaikkea, mikä on jo selitetty kuoliaaksi. Tiede suuntautuu esihistoriaan ja 'alkuräjähdykseen', toiminta tulevaisuuteen. Tieteen ensisijainen tehtävä on tuhota ihminen ja sillä on jo siihen tarvittavat välineet; tämän projektin ollessa mahdoton toteuttaa, koska valta tarvitsee ihmistä vielä ainakin jonkin aikaa, sen toissijainen tehtävä on tehdä toimijoista 'ajattelijoita'.

•  Jos vallan voi paikallistaa maailmassa oleviin asioihin, markkinavoimiin, poliittisiin järjestelmiin, kieleen jne. (sitä ei tarvitse paikallistaa poliitikoihin, pörssikeinottelijoihin tai kehenkään tiettyyn ihmiseen tai ihmisryhmään), jos se on ihmisen tekemää, jos se ei ole jokin yliaistillinen tai mystinen abstraktio, tämä merkitsee, että vallan täytyy jakaa tämä maailma kanssamme. Jos valta tulisi toimeen ilman sille työskenteleviä ihmisiä, se tuhoaisi heidät tarpeettomana tuholaisena. Jos valta jakaa maailman kanssamme eikä se voi tulla toimeen ilman meitä, se voidaan kumota ja tuhota. Valta on tarpeeton meille . Ihminen tulee toimeen ilman valtaa, mutta valta ei tule toimeen ilman ihmistä.

•  Totalitaristisessa maailmassa kaikki muutos tapahtuu järjestelmän hyväksi, kuten kaikki tekninen kehitys tapahtuu kommunikoinnin estämiseksi ja ihmisten tasapäistämiseksi, ja opetus ajattelun estämiseksi. Totalitaristisissa puitteissa oikeudenmukaisuuden vaatimukset kuullaan vain siinä tapauksessa, että ne voivat hyödyttää järjestelmän epäoikeudenmukaisuutta.

•  Se, onko tämä kaikki loogisesti johdonmukaista, on triviaalia, koska logiikka on itse viimeinen suuri filosofinen järjestelmä. Yhtä hyvin kritisoimiseen voitaisiin käyttää Leibnizin monadologiaa tai Hegelin oppeja. Logiikka typistää ajattelun raameihin, jotka sopivat täydellisesti ei-ajattelulle.  

•  Kaikki edellä sanottu, kuten kaikki muukin, on rekuperoitavissa. Sanat ovat purettuja miinoja, jotka on jätetty välttämättömyyden pakosta globaalille miinakentälle. Jos järjestelmä tulisi toimeen ilman kieltä, ei kieltä olisi. Se, että kieltä voidaan käyttää (vaikkakin vain näennäisesti) järjestelmän vastustamiseen, osoittaa että hetkellinen korruptoituneen kielen uudelleenkorruptointi on mahdollinen. Koska järjestelmän täytyy välttämättömyyden pakosta jakaa kieli kanssamme, se voidaan vietellä hetkeksi kääntämään katseensa muualle. Vain toiminnan kautta miinat voidaan virittää uudelleen. Filosofia ei voi muuttaa maailmaa, se voi korkeintaan katalysoida muutosta. Kieli, jonka merkitykset vallanpitäjä on varastanut itselleen käyttääkseen niitä alistamiseesi, voi preesenssissä kääntyä häntä vastaan. Järjestelmän edellyttämä vieraantunut toiminta kylvää miinoja maailmaan, jotka järjestelmän täytyy purkaa välittömästi. Toistaiseksi se on onnistunut siinä erinomaisesti teknisten apuvälineidensä: television, tietokoneen, puhelimen, auton jne. avulla, joiden tarkoitus on tehdä ihmisistä yhä hienompien koneiden lisäkkeitä. Todellisuus, jonka järjestelmä on monopolisoinut itselleen, on itse asiassa miinakenttä, jolta hän ei voi astua pois.

•  Jonkun eli kaikkien täytyy virittää nämä miinat uudelleen, jotta mitään voisi tapahtua. Ihmiset, jotka on pakotettu kihloihin totalitarismin kanssa, voivat purkaa tämän kihlauksen.

•  Elämä on kuollut, mutta ihminen tuulettaa nekrofiliallaan.

•  Elämä on kirjaimellisesti annettu meille, ja kuten kaikista lahjoista, meidän oletetaan olevan kiitollisia siitä. Ennen elämästä kiitettiin Jumalaa, nyt meidän täytyy kiittää tekniikkaa ja tuotantolaitoksia, jotka ovat yhtä abstrakteja instituutioita kuin mennyt uskonto.

•  Kuten kaikista lahjoista, meiltä odotetaan vastalahjaa, joka on kuolema. Tästä vastalahjasta ei voi kieltäytyä. Perversseimmät masokistit väittävät vielä kuolemankin jälkeen olevan elämää.

•  Työlle perustuvassa maailmassa laiskuus (esimerkiksi moraalinen) on tikkukaramelli, jolla ihmiset luulevat petkuttavansa systeemiä. Mutta tuokin porkkana on järjestelmän valmistama ja markkinoima. Vaihtoehdottomuudesta räikein esimerkki on tietenkin politiikka, jossa mitään vaihtoehtoja ei ole: ehdokkaat ovat järjestelmän kloonaamia automaatteja, jotka on koulutettu ei-kommunikoinnin mestareiksi. Ihmisen oman elämänsä ehdokkaaksi pääsemisen estää loputon byrokratia, joka on perustettu pelkästään tätä tarkoitusta varten.

•  Järjestelmän elinehto on jähmettää ihminen ihailevaksi ja ihmetteleväksi tarkkailijaksi:   se tarvitsee 'uusia' ajatuksia, kuvia ja ideologioita, jotta se voisi pitää elinvoimansa yllä muuttamalla ne kliseiksi. Tulevaisuuden yhä teknisemmässä maailmassa filosofiakin annetaan epäilemättä koneiden hoidettavaksi, ja akateemisen tutkimuksen tulee syrjäyttämään elektroninen kampus, jossa koneet tutkivat toisiaan.

•  Tulevaisuudessa ei tarvita filmitähtiä, koska koneet pystyvät luomaan kaiken maailmaan tarvittavan ihmeellisyyden . Koneilla tulee olemaan enemmän karismaa ja mielikuvitusta kuin yhdelläkään huippuohjaajalla, näyttelijällä tai joukkomurhaajalla, minkä lisäksi se on halpa ja itseriittoinen. Tulevaisuudessa ihmiselle jää enää juoruakan rooli, joka kertoo koneiden uusimmat kuulumiset ja kadehtii heidän 'elämäänsä'. Ainoa lehdistö on keltainen lehdistö, joka keksii sensaatioita koneista.

•  Kun ennen kaiken elämänkieltämisen ja alistamisen keinoja olivat uskonto, säädyllisyys ja hyvät tavat, on tekniikka ottanut kaikki nuo mantrat suojelukseensa, omien, täsmälleen samojen päämäärien vuoksi.

•  Ongelmana on se, että järjestelmää vastaan pitää taistella sen omilla ehdoilla: kapitalismia vastaan rahan ehdoilla ja kommunismia vastaan taistelu byrokratian ehdoilla. Koska totaliteetti on itserakas, se haluaa, että sitä yritetään vastustaa ja ymmärtää, koska kapinan täytyy opetella kohteensa kieli. Järjestelmä haluaa nähdä peilissä kaikki spektrin värit, myös omat vastavärinsä.

•  Tämä totaliteetin itserakkaus, sen halu ottaa suojiinsa omat äpärälapsensakin, voi koitua sen tuhoksi. Koska ihmiselämän rangaistus on joka tapauksessa kuolema, pitäisi elämäänsä kyllästyneiden kamikazeiskuja rohkaista. Me olemme kaikki kamikazelentäjiä, joista vain harvat saavat siivet alleen ja nousevat korkeuksiin. Järjestelmän ylläpitämä kuolemanpelko saa ihmiset liian usein vaihtamaan rangaistuksen elinikäiseen vankeuteen ilman toivoa armahduksesta.

•  Sen sijaan, että puhuisimme vallankumouksesta, joka on yksi korruptoiduimmista sanoista ja jolla on propaganda-arvoa enää mainoskielessä, meidän tulisi puhua vaikkapa rappion mielihyvästä, joka ei ole vielä lokeroitavissa (vasta ensi viikolla, jolloin sen tilalle pitää keksiä uusi termi). Vallankumous tarkoittaa yksinkertaisesti vallan kumoamista ja vanhojen hallitsijoiden korvaamista uusilla.

•  Orja orjaa vastaan on järjestelmän hyväksi havaittu taktiikka, jonka tekniikan ja kulutustavaroiden tuoma täydellinen eristäminen on tehnyt tehokkaammaksi kuin koskaan.

•  Vallankumouksellisen teorian, mikäli se on ylipäätään mahdollista, täytyy päivittää itsensä joka ikinen päivä estääkseen oman rekuperointinsa ja eristämisensä. Mikään ei ole vallalle mieluisampaa kuin institutionalisoitu vastarinta.

•  Vallankumouksellisen teorian rappio tulee selkeimmin esille sen omaan 'suureen' menneisyyteensä käpertymisessä. Ihmiskunta ei tosiaankaan opi mitään, jos ei jo tajuta, että Venäjän vallankumous oli vallankumouksen suurin tappio. Siinä institutionalisoitiin ja byrokratisoitiin vallankumous tavalla, jota edes poroporvari ei voi hyväksyä. Vallankumouksesta on tehty spektaakkelia, jota katsoessaan kapinoitsija unohtaa osallistua siihen. Samalla tämä spektaakkeli luo valheellisen tietoisuuden yhtenäisyydestä ja suuruudesta, joka ei koskaan toteudu.

•  Kulutushyödyke on maailman supertiiviste , jota laimentamalla saadaan esille koko inhimillisen 'elämän' kirjo. Sen käyttöohjeessa lukee: yksi osa tiivistettä, kymmenen osaa elämää. Tekniikan kehittyessä yhä enemmän tiivistettä tarvitaan, kunnes elämää ei tarvita enää lainkaan.

•  Vasta sitten kun ihminen tajuaa, ettei elämän ruoanlaitossa tarvita reseptejä, vain joitain kypsymisaikoja, hän voi astua oman elämänsä tielle. Tätä ennen kaikki on vain muilta saatujen reseptien toteuttamista, muiden antamissa opeissa ja tilanteissa elämistä.

•  Spektaakkeli on nekrofiliaa; kuolleen elämän rakastamista. Elämän uskotaan olevan 'tuolla jossain', mikä saa ihmiset tarttumaan kulutustavaroihin, elämän korvikkeeseen. Tosielämän pettuleipä on televisio, joka tekee kaikki sivullisiksi.

•  Niin sanotut kulttuuritilaisuudet ovat malliesimerkki vieraantuneesta elämästä, jolla ei ole omistajaa eikä antajaa. Tilaisuuden järjestäjät tilaavat paikalle esiintyjiä. Koska he eivät voi vaikuttaa esitysten sisältöön, he eivät 'omista' omaa tilaisuuttaan. Esiintyjät puolestaan joutuvat toimimaan järjestäjien luomissa puitteissa, eikä tilaisuus siis ole heidänkään. Varmaa on, ettei tilaisuus ole katsojienkaan (spectators), koska he ovat passivisia sivullisia, mikäli he yleensä vaivautuvat paikalle (tilaisuuden seuraaminen on helpompaa, halvempaa ja mukavampaa televisiosta). Jäljelle jää pelkkä spektaakkeli, jossa sekä esiintyjät, järjestäjät ja katsojat ovat sivullisia; elämää tuotetaan vain näytettäväksi kulttuuritilaisuuksissa. Tästä johtuen yksityistilaisuudet tuntuvat niin etuoikeutetuilta: niihin osallistumisen häpeällinen tunne tulee siitä, että koemme varastaneemme tilaisuuden muulta maailmalta.

•  Yhä hienostuneemmaksi käyvän teknisen kehityksen tarkoitus on palauttaa ihmiskunta takaisin kivikaudelle. Jokaiselle on varattu oma luolansa, josta ihminen voi katsella varjoja, jotka heijastuvat 'todellisesta' maailmasta luolan seinälle, ja pitää niitä totuutena. Nämä varjot ovat teknisen kehityksen totaalisuuden ansiosta täsmälleen identtiset.

•  Totuuden keinotekoisuus asettaa haasteen tuotantomekanismeille, koska tämä osoittaa, että jotain voi olla ilman että se on sen valmistamaa. Tästä syystä se täytyy kitkeä pois, samalla tavalla kuin tiede haluaa selittää luonnon kuoliaaksi.

•  Ihmisistä tekee vihollisia joko pelko tai viha; tästä syystä spektaakkeli tekee ihmisistä ystäviään ja kanssarikollisiaan jakamalla mitättömän osan saaliistaan heille. Näin vastarinta näyttää paitsi turhalta, myös järjettömältä ja itsetuhoiselta: pahinta mitä spektaakkelissa voi tehdä, on itsemurha. Tämä on spektaakkelin machiavellimainen takuu.

•  Televisio on joskus eletyn elämän museo, jotta kuolleet eivät tajuaisi kuolleensa.

•  Ihmiset ovat niin kiintyneet spektaakkeliin, että he eivät edes halua katsoa sen mainostaulujen taakse tai lukea pienellä präntättyä tekstiä. Enää ei tarvitse odottaa Jumalan valtakuntaa, koska se on jo täällä, kunhan vain muistamme 'elää'. Meidät pakotetaan elämään tässä 'paratiisissa' ja teemme sen mielihyvin.

•  Koska tämä on skandaali, se peitetään kaikilla tyhjillä arkipäivän skandaaleilla. Oikeudenkäynti sitä vastaan on mahdoton, koska oikeuslaitos on tukkeutunut kaikkiin toissijaisiin riitoihin. Siitä ei voi puhua, koska se peittyy maailman tyhjään avaruushälyyn. Sitä ei voi olla valitsematta, koska ei ole muita vaihtoehtoja.

•  Kone on ihmisen paras ystävä. Se ei petä, ja mikä parasta sillä ei ole omaa tahtoa. Se antaa käyttäjälleen vallan tunteen. Se leikkii omistajansa kanssa silloinkin, kun kukaan muu ei jaksa leikkiä.

•  Koneen tahto on kuitenkin sen tekijän tahto. Kuten kaikkien huumausaineiden, myös koneen tarkoitus on viekotella uhri pois kamalasta tietoisuudesta satumaailmaan. Tässä se onnistuu täydellisesti. Me olemme koneholisteja . Täydellisesti eristettynä muista ihmisistä yksilö kommunikoi vain koneiden kanssa.

•  Jos alistetuilla oli ennen hävittävänään vain omat kahleensa, nyt nuo kahleet ovat hänelle mieluisammat kuin koskaan. Hänen maailmassaan ei ole enää mitään muuta kuin nuo kahleet.

•  Kun ihminen inhoaa itseään, hän takertuu juuri siihen, mikä tekee itsestä inhottavan: työn työläiselle, viinan juopolle, uskonnon uskovaiselle jne. Siksi yhteiskunnassa on leimat kaikille, koska se institutionalisoi inhottavuuden sosiaalisiksi rooleiksi. Itseinhoinen ihminen vetäytyy kuoreensa eikä ole vaaraksi yhteiskunnalle.

•  "Rakastan sinua; huomenna saat kaiken. Hyvää yötä", se sanoo eikä koskaan pääse sanoista tekoihin.

•  Yhteiskunta on totalitaarinen, koska se on kaikkialla eikä sitä voi valita. Se on omahyväinen, koska se on kaikki mitä on.

•  'Arvokkaat' kulttuurituotteet banalisoidaan jatkuvalla toistolla, 'arvottomat' unohduksella ja 'keskinkertaiset' hetkellisellä toistolla.

•  Sodat ovat aina yhden miehen tai pienen komitean aloittamia. Nämä miehet eivät osallistu itse sotatoimiin.

•  Sota ei ole ainoa inhimillisen kulttuurin muoto, jossa yksilöllä ei ole mitään merkitystä. Kaikkein keskeisin epäinhimillisen kulttuurin luomus on yhteiskunta.

•  Kulttuurituotteen ja teknisen hyödykkeen erottaa vain se, ettei kulttuurituotteille myönnetä vuoden takuuta. Tätä puutetta yritetään paikata esteettisellä koulutuksella.

•  Elämä on päänsekoittamisen pitkä ja tuskallinen oppimäärä.

•  Kierrätys on luonnonlaki. Vanhoja ajatuksia ja ideoita vatvotaan edestakaisin, kunnes ne on banalisoitu kuoliaaksi. Inhimillinen kulttuuri on jätteistä valmistettuja jätteitä, jotka päätyvät uusien jätteiden raaka-aineeksi.   Ihmisoikeuksien ja luonnonsuojelun korostuminen todistavat, että myös ihmisestä ja luonnosta on tullut jätteitä.

•  Viimeinen tahtoni: jos voimanani on nyt hiljaisuus ja sensuuri, toivon ettei minua koskaan tuomittaisi puhumaan. Kaikki mikä löydetään, tuhotaan. Kaikki mikä kestää yli kymmenen sekuntia käännetään itseään vastaan. Kaikki mikä voidaan toistaa on tuhoon tuomittu. Kaikki mitä sanotaan on kuoleman suutelemaa. Tuhoa tämä kirja, saastuneet sanani!

•  Neuvostoliitto: kun taistelu on vienyt sekä omat että vihollisen kaikki voimat, luovuta ja ala hänen liittolaisekseen. Tämä suistaa kaiken entisen raiteiltaan. Kommunismi oli yksi kapitalistisen järjestelmän pakkaama, markkinoima ja vaarattomaksi tekemä tuote. Se tarvitsee kommunismia, jotta voisi vakuuttaa omaa paremmuuttaan. "Itsensä hävittävä kommunismi on onnistuneinta kommunismia." Nyt kun 'kommunismia' ei enää ole, täytyy keksiä uusi vihollinen. Tämä 'hyvä' vihollinen on islam.

•  Kukaan ei halua olla turisti, mutta silti kadut ovat täynnä niitä. Kukaan ei halua olla massaa, mutta kaikki ovat sitä. Kukaan ei halua olla keskinkertainen idiootti.

•  Yhteiskunta tekee miehistä poikia ja naisista tyttöjä samoin kuin armeija, paitsi että se on kaikille pakollinen. Maailma keittää ihmisiä kuin perunoita ja tekee niistä lopulta muusia. Maailma on yksisuuntainen tie.

•  Itsesääli on paheksuttavaa, toisten sääliminen institutionalisoitu. Rakkaudessa asia on päinvastoin.

•  Kuten sodassa, yhteiskunnassa vastustajaa voi syyttää omasta moraalittomuudestaan. Demokratia, kuten kaikki aiemmat valtiomuodot, perustuu ihmisten moraalittomuudelle.

•  Kun ihminen ei kyennyt tekemään itsestään yli-ihmistä, hän teki itsestään kapitalistin: yli-pääoman. Raha on ylittänyt ihmisen ja muuttunut yli-rahaksi, kaiken päämääräksi ja subjektiksi.

•  Myös järki on valjastettu talouden palvelukseen: rationaalisuus on kirjanpitoa, jonka päämääränä on voiton kasvattaminen. Mitään muita järkevyyden muotoja ei enää ole. Aikakin on pelkkää rahaa. Taloudelliset imperatiivit muuttavat ihmisen käveleväksi sekuntikelloksi. Kaikelle on aikansa ja kaikki aikanaan. "Aika kuluttaa kulutusaikaa". Rooli on ajan kuluttamista yhteiskunnassa, jossa aika on kulutusaikaa.

•  Maailmassa, jossa vapaus on vapautta kuluttaa, ei ole enää synti syntyä köyhäksi. On synti olla köyhä. Taloudellisen maailman menestys on ihmisten proletarisointi.

•  Yliopisto-opetus on pelkkää retoriikkaa. Minä olen todiste tästä.

•  Anarkismissa ei ole johtajia. Ei pitäisi olla demokratiassakaan. Vain diktatuurissa ja byrokratiassa on johtajia.

•  Adolf Hitlerille: Ihminen käy kahta sotaa; yhtä itseään ja toista ulkomaailmaa vastaan, ja tämä sota on yhtä toivotonta kuin kaikki muutkin kahden rintaman sodat. Voi voittaa taisteluita ja saavuttaa alkumenestystä, mutta sotaa ei voi lopulta voittaa. Kun resurssit täytyy jakaa kahtia, tappio on väistämätön.

•  Mikä on tämä maailma, jossa ihmistä kutsutaan kuluttajaksi, perhettä taloudeksi ja yksilö identifioidaan numerosarjalla? Missä elämän tarkoitus on työ ja kuluttaminen? Ihminen on redusoitu pelkäksi vaihtoarvoksi; objektiksi jonka tarpeet ja halut määrittelee jokin muu kuin hän itse.

•  Mikä on tämä maailma, jossa desinfiointiaine on pahinta myrkkyä; jossa elämän vastakohta on puhtaus? Tämä paskan absoluuttinen negaatio saa voimakkaimman ilmaisunsa televisiossa, tuossa kuolleen elämän idyllisessä museossa.

•  Mitä me tarvimme, on sota apatiaa vastaan; mitä meillä on, on apatia sotaa vastaan. Ei-aktiivisuus ei tarkoita passiivisuutta, hyvät aktivistit! Roolit, joita ihmiset esittävät, perustuvat tapojen jatkuvalle toistolle niin kuin elokuva kuvien jatkuvalle virralle. Rooli verhoaa subjektiivisen kokemuksen stereotypioilla; annetuilla reaktioilla ja eleillä. Tällainen hiiri-ihminen on peilien ympäröimä. Kääntäessään katseensa minne tahansa hän näkee vain itsensä. Mitä enemmän hän itseään katselee, sitä vähemmän hän elää. Hänen eleensä eivät ole enää hänen omiaan, vaan peilin eleitä, jotka se esittää hänelle. Hän saattaa paeta, mutta itse asiassa hän juoksee vain oravanpyörää.

•  Viina on parasta huumetta. Biojäte haisee. Taide ei ole meidän ennen kuin viimeinen kaunotaiteilija on hirtetty viimeisen kriitikon suoleen. Vaikka taidemuseot ovat täynnä kutsuja aseisiin, asiantuntijat ovat onnistuneet dekoodaamaan nämä vaatimukset ylivertaisella 'tiedollaan' trivialiteeteiksi.

•  Mies jolla on erektio, on vallankumouksellinen: siksi sen näyttäminen televisiossa on kielletty. Spektaakkelimaisen maailman menestys on ollut ihmisten kastroiminen; ja kuten tunnettua, kastraatiossa ei ole aste-eroja. Ainoa autonominen aika, joka ihmisellä on enää itselleen, on orgasmin subjektiivinen ja välitön aika. Tämä vallankumouksellinen hetki on ikuisen nuoruuden lähde. Orgasmissa ihminen elää voimakkaimmillaan ja ilman kahlitsevia rooleja - ihminen paljastaa itsensä positiivisessa mielessä tässä perustavanlaatuisessa nautinnossa. Vaikka tämä aika on häviävän lyhyt, orgasmin addiktiivinen viehätys osoittaa sen ylivertaisuuden. "Menestyksellisesti suoritettu sukupuolitoimitus on sama kuin kapina". Pornografia kaikessa kapinallisuudessaan on spektaakkelin keino kaupallistaa myös tämä vallankumouksellinen hetki. Milloin keksimme loputtoman intensiteetin ja voimmeko selvitä siitä hengissä?

•  Orgasmi on kapitalistinen keksintö: pienen pieni loma, jonka jälkeen on taas palattava töihin.

•  Meillä on enää muistot ja toiveet seuranamme. Muistot ovat muistoja esitetyistä rooleista, toiveet menneisyys ikuisesti toistettuna. Mihin nykyisyys on kadonnut maailmasta, jota hallitsee menneisyys ja tulevaisuus; nämäkin tehty kliseiksi Hollywoodissa? Sotia ei enää voiteta taistelukentillä, ne voitetaan elokuvastudioilla, missä nykyajan sankarit tehdään. Me voimme olla sankareita vain, jos meillä on onnea tuossa tähtitehtaassa .

•  Salaliittoteoriat ovat aina totta, koska kukaan ei pysty todistamaan niitä valheiksi. Jumala on olemassa, koska kukaan ei pysty todistamaan, että häntä ei ole. Kuoleman jälkeen on elämää, koska kukaan ei pysty kumoamaan väitettä. Tällaiset eksistenssilauseet ovat myytin perusta; ja myytti on vallan olennainen väline. Sanotaan, että ilon odottaminen on parempaa kuin itse ilo, mutta tuo odotus tappaa sen ilon, jonka voisin tuntea nyt heti . Minä elän tässä ja nyt, en jossain tulevaisuudessa. Minä haluan elää välittömiä kokemuksia pysyvällä intohimolla. Kaikki aika kuuluu hetkelle.

•  Fasismissa ei ole kuin yksi yli-ihminen: valtio. Valtion ylemmyys on heikkojen voimaa; kun massat eivät itse kykene esittämään itseään vallan lähtökohtana, ne fetisoivat valtion tähän tehtävään. Valtio ei voi muuta kuin näyttäytyä tämän vallan keskuksena, koska sitä ei lopulta ole olemassa . Tahto valtaan on orjuuden kompensointia, tulosta jokapäiväisen elämän köyhyydestä. Ihmiset antavat itsensä Aatteille, koska he eivät kykene tekemään omasta elämästään riittävää aatetta sinänsä.

•  Jos alat ajatella muiden puolesta, muut alkavat ajatella lopulta sinun puolestasi. Ja se, joka ajattelee puolestasi myös tuomitsee sinut. Se joka haluaa että selität mitä teet, haluaa tuomita sinut. Tuomarit ovat aina vihollisia. Tuomari itsessäsi on se, joka sensuroi unelmasi ja tekee niistä naurettavia.

•  Päiväunelmien kaupallistuminen - unelmat matkoista, loistohotelleista, jetset-elämästä; kaikista ihanista tavaroista - osoittaa miten läpitunkevaa ja 'ikään kuin' luonnollista kapitalistinen ajattelu on. Elämme ikään kuin -elämää, jossa ihmissuhteet ja jopa ajattelu on esineellistetty.

•  Jos taloudellisen järjestelmän menestys on ollut ihmisten proletarisointi , niin valtajärjestelmän menestys on ollut ihmisten prostituointi . Valta dekonstruoi ihmiset pelkiksi kasvottomiksi nolliksi banalisoiden samalla toiset järjestelmällisellä toistollaan julkkiksiksi, vaikka vallan perspektiivistä hekin ovat pelkkiä tyhjiä marionetteja. Pornografia on tämän mekanismin ilmeisin muoto.

•  Ihmisen tuhoamisvietti ilmenee kulutuksessa, joka ei ole mitään muuta kuin asioiden - tavaroiden, ihmisten ja ideologioiden - tuhoamista.

---------------------------------------------------------------------------------------------------

•  Olemisesta omistamiseen, omistamisesta ilmenemiseen. Selkkauksesta mellakkaan, mellakasta kapinaan.

•  Ideologia on susi lammasten vaatteissa: mikään ei anna kenellekään oikeutta puhua puolestani eikä minulle puhua muiden puolesta. Minä edustan vain itseäni.

•  Totuus on mahdollinen vain, kun subjekti ja objekti kohtaavat ja sulautuvat toisiinsa: orgasmissa tässä ja nyt. Kaikki muu 'kommunikaatio' on välttämättä vain yksinpuhelua maailmassa, jota määräävät nykyajan taikaesineet - kulutustavarat.

•  Mitä meillä on, on orjia ilman isäntiä; mitä me tarvitsemme, on isäntiä ilman orjia. Ainoa asia, joka muuttaa maailmaa, on kieltäytyminen orjuudesta.

•  Julkkis on nyky-yhteiskunnan sivutuote, joka täydellistää kulutuksen ja vapaa-ajan yhdistämisen. Julkkis antaa vallan tunteen homo spectatorille , vallan valita mitä julkkista kannattaa ja mitä inhoaa. Kaikissa tapauksissa julkkista kulutetaan - ja kuten tunnettua - kuluttaminen on tuhoamista. Julkkikset tarjoavat ihmisille rooleja, ja julkisuus tarjoaa ihmisille rooleja. Tästä on kysymys missikisoissa ja presidentinvaaleissa: kyse on roolin täyttämisestä, ei yksilöstä. Julkkis on yksilön vastakohta, kuten kaikki julkkiksiin - ja yleensä rooleihin - samaistuvat ihmiset. Kaikki roolimallit on tuhottava yhtä vahingollisina!

•  Kumpi on vapaampi ja onnellisempi: aikuinen, joka on 'oman elämänsä herra' vai lapsi, joka ei ole (vielä) 'oppinut yhteiskunnan pelisääntöjä'?

•  Vallankumouksellisen kultainen ohjesääntö: yhteiskunnassa, jossa kaikki eleet ja ilmaisut voidaan kääntää spektaakkelin ilmauksiksi, myös vallankumouksellinen teoria palvelee spektaakkelia. Se, joka lukee tätä, haaskaa aikaansa, koska tämä on vain teoriaa. Toimi mieluummin! Toisaalta kaikki on ajan haaskausta yhteiskunnassa, jossa yksilön eleet eivät ole hänen omiaan, vaan spketaakkelin antamia. Haaskaa aikaasi anti-spektaakkelimaisella tavalla ja olet löytänyt oikean tien.

•  Rekuperoikaa spektaakkeli, rekuperoikaa humanismi, rekuperoikaa situationismi! Rekuperoikaa koko länsimainen 'sivistys'!

•  Jos spektaakkeli on ideologian universaali materialisoituma, rooli on ideologian materialisoituma yksilötasolla.

•  Kapinallinen ottaa vastuun ilman valtaa, hänen vastustamallaan johtajalla on hänen mielestään valta ilman vastuuta.

•  Yhteiskunta on suunniteltu olemattomalle 'normaalille' yksilölle, jotta kaikki muut voitaisiin pakottaa tuohon muottiin. Lopputulos on institutionalisoitu epäinhimillistäminen.

•  Kapitalismin logiikka on tämä: kaikki kaupallistetaan. Kulutushyödykkeen arvo on aina pienempi kuin sen myyntihinta. Se mitä kapitalisti kutsuu sivilisaatioksi tarkoittaa sitä, että muut ihmiset tekevät työtä hänen puolestaan. Kapitalismi on kannibalismia.

•  Halu on vihollinen, mielihyvä ystävä. Halu on mielihyvän vastakohta. Usko on vihollinen; realisaatio sen vastakohta.

•  Taide on kuluttamista ja kuluttaminen on tuhoamista. Taide on byrokratiaa ja byrokratia on väkivaltaa. Taiteessa vaarallisinta eivät ole itse teokset, vaan kehykset, joihin ne on laitettu. Esteettisten tuotteiden kuluttaminen on maantieteellisesti pirstaloituneen maailman uusi uskonto, jonka eri lahkot muodostuvat erilaisista esteettisistä yhteisöistä. Yhteisöni jäsentä yhdistää minuun toisella puolella maapalloa se, että hänkin käyttää tietynlaisia vaatteita, lukee tiettyjä kirjoja ja kuuntelee tiettyä musiikkia. Se mikä ennen oli harvojen ja valittujen etuoikeutta (ooppera, teatteri, tanssiaiset), on nyt demokratisoitu erilaisiksi 'marginaali-ilmiöiksi', joihin kaikilla on pääsy (kunhan vain rahaa riittää). Keksi uusi taidemuoto ja olet keksinyt uuden uskonnon!

•  Kauhu politisoi 'normaaliuden' (normaali = normien mukainen). Kauhu on pop-avantgardea, jonka suosiosta muun poliittisen avantgarden täytyisi ottaa opiksi. 'Hävittämisen halu on luova halu', ja kategorioiden rikkominen on sitä. Kauhu on positiivista muutosvoimaa ja siksi sitä täytyy lietsoa maailmaan. Hirviö on kapinallinen, koska se tekee yhteiskunnalle vaarallisia asioita; siksi yhteiskunta haluaa kieltää sen. Asian paradoksi on tässä: yhteiskunta on hirviönä elävä olento, mutta inhimillisesti kuollut.

•  Yritä määritellä minut ja minä kiistän määritelmäsi ja teen asioita, jotka eivät mahdu tuohon kategoriaan; olenhan yllytyshullu ja kapinallinen.

•  Anarkismi (paremman sanan puuttuessa) on järkevintä, mitä ihminen voi levittää. Vallankumous on järjen luoma konstruktio, joka ei voi toteutua, mutta jota on välttämätöntä edistää. Vaadi mahdotonta, saavuta absurdia. Mitä muuta voit tehdä maailmassa, jossa vallitsee järjettömyys ja epätoivo? Unelmointi on enää harvojen taito: "vallanpitäjät nukkuvat rauhassa, koska kukaan ei enää voi, ei enää osaa tai uskalla uneksia."

•  Maailmassa jossa vieraantuminen vallitsee, pinnallisuus on luonnollista. Kaikki mikä oli suoraan elettyä, on muuttunut esittämiseksi. Kysymys kuuluu: esineellistävätkö esineet ihmiset vai elollistavatko ihmiset esineet? Omistanko minä tavarani vai omistavatko ne minut? Vastauksia on useita ja ne ovat kaikki oikeita.

•  Yhteiskunta parantuu. Kulutustavaroilla on osansa tässä parantumisessa. Kulutus on välttämätöntä, kehitys vaatii sitä. Käyttämällä hyväkseen tuotanto-olosuhteita kuluttaja käyttää hyödykseen tuottajan ilmaisua, poistaa väärät tuotteet markkinoilta ja korvaa ne tarpeellisilla hyödykkeillä.

•  Minä olen maailma, koska luodessani itseni luon maailman. Minä en pysähdy koskaan, sillä pysähtyminen merkitsee kuolemaa; kansalaisuutta. Minä katson maailmaa niin kuin kukaan ei ole katsonut sitä. Sinä kysyt, kuka olen, etkä tiedä että sinä voisit olla minä jos vain lakkaisit kyselemästä. Minun ei tarvitse haluta elää, koska olen jo elossa; minä haluan kaiken ja kaikki kuuluu minulle.

•  Säntillinen yhteiskuntamme panee kaiken paikalleen ja täyttää horisonttimme. Se ei ole minun maailmani: minä haluan lentää sinne, missä näen tuon horisontin yli ja voin todella toteuttaa halujani ilman ennalta annettuja tyydykkeitä; sinne missä minä ja sinä olemme halujemme kanssa kahden, järjen ja moraalin tuolla puolen. Minä ja sinä, me vain eikä mitään; ei sanoja, ei orgasmia jonka jälkeen palataan takaisin päiväjärjestykseen .

•  Mitä silmäni haluavat, siihen käteni tarttuvat. Minä en halua viipaletta suuresta kakustanne, minä haluan koko leipomon.

•  Picassolle Guernicasta: Kumpi on tärkeämpi: joukkomurha vai siitä kertova taideteos? Eikö suurenmoinen työsi riitä oikeuttamaan kaikki nuo murhat, jotta sinä sait maalata teoksesi? Kuolleet unohtuvat, mutta teoksesi säilyy.

•  Mitä olisi ja kulttuurimme ilman sotia, massamurhaajia, mielipuolia, roistoja ja valehtelijoita? Mitä olisi elokuvataide ilman toista maailmansotaa?

•  Jo riittävät mestariteokset! Jo riittää tämä uusi uskonto liturgioineen ja saarnamiehineen, oppiriitoineen ja marttyyreineen. Taiteilija ja pappi ovat parasiitteja ihmiskunnan mädäntyvässä lihassa, jota nämä loiset ovat liian kauan kalvaneet metafyysisillä riidoillaan. Taiteilija uskotaan olevan yhteydessä johonkin jumalalliseen, mutta entisaikojen munkkien tapaan heidät tiedetään irstaimmiksi ja häikäilemättömimmiksi meistä kaikista.

•  Ihmisen ilmaisunvapaus loppuu siihen, mistä tekijänoikeuslait alkavat.

•  Ennen ihmisillä ei ollut leipää ja he kapinoivat. Nyt heillä ei ole rahaa ja he katsovat televisiota.

•  Vallankumous on myytti. Myytin arvo on se, millaisia tekoja se saa aikaan nykyhetkessä; sillä ei ole mitään merkitystä onko vallankumous tulevaisuudessa mahdollinen vai oliko se vain muutamien ihmisten päiväuni.

•  Valta on kuin mafia. Molempien täytyy vakuuttaa, ettei niitä ole olemassa ja järjestää kulisseiksi jotain, joka kätkee asioiden todellisen tilan: mafialle kunniallisia liikeyrityksiä, vallalle demokratian instituutioita.

•  Miten selittää lapselle se, että USA:n presidentti on jäänyt kiinni sopimattomasta seksisuhteesta? Kasvattajat ja vanhemmat ovat joutuneet tämän vaikean pulman eteen eri puolilla maailmaa. Tämä vaikea kysymys on kuitenkin peittänyt sen seikan, ettei joukkomurhien ja sotien selittämisessä tunnu olevan mitään vaikeutta.

•  Taide on samanlaisessa suhteessa todellisuuteen kuin masturbaatio rakasteluun.

•    Jo riittää kriittinen teoria! Tarvitsemme kriittisiä käytäntöjä.

VIERAS PLANEETALTA PIERU (1996)

Olipa kerran kaukainen planeetta, jonka asukkaat olivat niin vapaita, että saattoivat piereskellä toistensa seurassa tarvitsematta hämillisesti punastella. Muutenkin tämän planeetan ihmiset - sillä kaikissa tieteistarinoissa älykkäät avaruusoliot ovat aina juuri samanlaisia kuin me: jos Jumala kerran loi ihmiset, miksi Hän olisi luonut heidät erilaisiksi eri planeetoille? - olivat onnellisia ja tasa-arvoisia. Heidän keskuudessaan ei tunnettu sotaa, ei nälkää, ei murhia, ei uskontoa eikä poliittisia keskusteluohjelmia.

Tapahtui se päivä, jolloin Pieru-planeetan ihmiset saavuttivat sen teknisen tason, jolloin he pystyivät lähettämään retkikuntia maailmankaikkeuden jokaiseen kolkkaan. Jokaikiseen soppeen universumissa lähetettiin diplomaatin sineteillä ja muilla asianmukaisilla byrokraattisilla asiapapereilla varustettu lähettiläs, ja valtavat väkijoukot kokoontuivat seuraamaan retkikuntien lähtöä paikalliselta avaruusasemalta

Laskettiin, että kun viimeinenkin lähettiläs palaisi - jos hän koskaan palaisi - planeetalla olisi ehtinyt elää ja kuolla kokonaista kolmesataakaksikymmentäkaksi sukupolvea.

Vuosikymmenet kuluivat. Valtavia aurinkoja sammui ja kokonaisia galakseja syöksyi mustiin aukkoihin ennen kuin tuli se päivä, jolloin Pieru-planeetan lähettiläs saapui ikiomalle Tellus-planeetallemme kertomaan tarinaa omasta kaukaisesta maailmastaan.

Se oli ikimuistoinen päivä. Ensimmäistä kertaa maapallon ulkopuolinen äly antoi itsestään aidon todisteen turhauttavien Ufoharhautusten sijaan. Tietysti oli ihmisiä, jotka väittivät airutta huijariksi ja CIA:n kätyriksi, mutta nämä tuomakset lähettiläs vaiensi uskomattomalla lahjalla. Planeettojenvälisen veljeyden nimeen hän lahjoitti ihmiskunnalle fissioreaktorin piirustukset, joilla ihmiskunta saattoi tuottaa saasteetonta ja turvallista ydinvoimaa merivedestä. Eri puolilla maapalloa ryhdyttiin välittömiin toimenpiteisiin reaktorin rakentamiseksi.

Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri toivotti lähettilään - joka oli mies, sillä näissä tarinoissa ulkoavaruuden sanansaattaja on aina mies - tervetulleeksi miljardien TV-katsojien seuratessa airueen laskeutumista maankamaralle salamavalojen läikkeessä. Ainoastaan jalkapallon MM-kisat ovat koonneet enemmän ihmisiä televisioruudun ääreen.

Sanansaattaja ilmaisi virheettömällä englannin kielellä - sillä, äh, tehän tiedätte, että muukalaiset puhuvat aina amerikanenglantia - syvän liikutuksen saamastaan vastaanotosta ja julisti uudelleen veljeyttä oman ja maapallon asukkaidensa välillä.

Järjestettiin huippukokous, johon ottivat osaa kaikki YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden päämiehet. Kokouksen sai kunnian järjestää pohjoinen kansamme, joka hoiti järjestelyt moitteettomasti. Pääkaupunkimme kaikki hotellihuoneet myytiin loppuun siivouskomeroita myöten, ja laskettiin että kansainväliset toimittajat toivat rahaa maallemme kaksi kertaa valtion vuotuisen budjetin verran.

Neuvottelut sujuivat mainiosti. Ulkoavaruuden lähettiläs sai maailman johtajat sopimaan riitansa ja vannomaan yhteisen maapallomme tulevaisuuden puolesta. Nälkä, sota, ja muut ongelmat lakaistiin sinä iltana lopullisesti maton alle. Niin ainakin uskottiin.

Kokouksen lopuksi maamme presidentti tarjosi arvovaltaisille vieraille hernerokkaa, jonka jälkeen mentiin tietysti saunaan.

Kärsivällisesti johtajamme selosti saunomisen saloja vierailleen ja sai ujoimmankin kansakunnan johtajan - jonka nimeä en kehtaa tässä paljastaa - riisumaan itsensä pallisilleen ja pujahtamaan lauteille.

Siinä he olivat: maailman arvovaltaisimmat henkilöt seurassaan ainutlaatuinen todiste maan ulkopuolisesta intelligenssistä. Planeettaa repineet ongelmat oli ratkottu, riisto poistettu ja vallankumouksilta isketty pohjat pois. Ja siinä lauteilla veljellisesti kyykistellessään alkoi yksi jos toinenkin itsekseen miettiä, mitä seurauksia tällä kaikella mahtaisi olla. Mitä tapahtuisi huomenna, kun he julistaisivat ikuista rauhaa, veljeyttä ja tasa-arvoa?

He kuvittelivat sitä riemua, joka puhkeaisi eri puolilla planeettaa kun he yksissä tuumin seuraavana päivänä kertoisivat lehdistötilaisuudessa riemukkaat uutiset. Heidän suupieliinsä kiertyi hymy kun he ajattelivat omaa osaansa tässä mullistavassa läpimurrossa. Voi sitä glooriaa ja patsaiden määrää, he tuumivat.

Sitten eräs ajatus pälkähti heidän päihinsä. Yksi kerrallaan heidän ajatuksiinsa tupsahti sama miete kuin kollektiivisesta piilotajunnasta: mitä tämän jälkeen? Mitä minä teen ylihuomenna, kun kaikki on ratkaistu eikä minua enää tarvita? MITÄ MINUSTA TULEE ISONA?

Näin heidän asioita siinä saunan lauteilla uudelleenarvioidessaan päästi ulkoavaruuden lähettiläs ison pierun, joka alkoi tuoksua ensin matalana katkuna, sitten voimakkaampana äänekkäänä hernerokan haisevana inkarnaationa, kunnes se saavutti kiukaan ja liukeni maan presidentin heittämään löylyveteen ja tusahti palavana löyhkänä saunavieraiden sieraimiin saaden näiden hajuaistit heittämään kuperkeikkaa. Pierun ääni kantautui turvallisuuspoliisien tiukan ketjun läpi ja palasi kahta kovempana kaikuna järven toiselta puolelta tainnuttaen puolet turvallisuuspoliisista ja pudottaen kaksi rajavartiolaitoston helikopteria ja yhden maata kiertävän satelliitin stratosfääriin.

Maapallon johtavien maiden päämiesten käydessä hurjaa kuolinkamppailua saunan hikisillä lauteilla tajusi Pieru-planeetan kiero lähettiläs pelinsä paljastuneen. Hän muuttui hetkessä miellyttävästä ihmishahmosta hurjaksi perkeleen näköiseksi äpäräksi, jonka säihkyvät punaiset silmät syöksivät tulta ja jonka torahampaiden verhoamasta suusta valui visvainen harmaa kuola. Yliluonnollisella liikkeellä hän repi saunan kiukaan irti, pudotti punaisena hehkuvat kivet karvaiselle turkilleen, ärjyi kammottavalla tavalla ja syöksyi saunan lattian läpi maan alle kadoten jäljettömiin.

Tällä hetkellä oli vain yksi mies tilanteen tasalla. Yhdysvaltain tiedustelupalvelun upseeri Napoleon Long, joka oli suorittamassa viimeistä palvelusvuorokauttaan ennen ansaittua varhaiseläkkeelle siirtymistään, syöksyi tulikuumaan saunaan, raahasi maapallon johtajat yksi kerrallaan ulos raittiiseen ilmaan ja virvoitti heidät antamalla jokaiselle suusta-suuhun tekohengitystä.

Napoleon Longille myönnettiin myöhemmin tusinan verran eri maiden kunniamerkkejä maapallon pelastamisesta. Hän asuu nykyään Manhattanilla vaimonsa ja kahden poikansa kanssa.

Pieru-planeetan lähettiläästä ei kuultu enää koskaan mitään. Lukuisia tutkimusryhmiä perustettiin. Viimeisimmän teorian mukaan koko juttu oli surffaavien natsien salajuoni, mutta tätä ei ole pystytty todistamaan.

Mutta mikä tärkeintä, maapallon johtajat pelastuivat. Kaikki on taas niin kuin aina ennen. Ja hyvä niin.


PORNOLEHTINOVELLI (1996)

Minä ajattelin kirjoittaa omista seksikokemuksistani, kun olen tällainen työtön poikamies eikä pikku taskurahakaan koskaan tekisi huonoa. Saisi ostettua safkaa ja kaljaakin vähän, jos te maksaisitte minulle jotain näistä muisteloista.

Minä täytin juuri kaksikymmentäseitsämän vuotta ja siitä on jo melkein kaksi vuotta kun minä olen ollut viimeksi naisen kanssa. Täytyy myöntää, että siinä suhteessa minulla on mennyt aikaisemmin paljon paremmin, kuten minä kohta kerron teille.

Minä seurustelin ensimmäisen kerran semmoisen Katariinan kanssa, joka asui parin korttelin päässä meidän porukoiden luota. Minä sain juuri sinä kesänä ajokortin, kun me alettiin seurustella. Me ajettiin pillurallia minun vanhalla rötisköllä kuplavolkkarilla ja ei mennyt kun pari viikkoa siitä kun me oltiin alettu seurusteleen, kun me jo tehtiin sillain, että mentiin jonnekin parkkiin ja pussailtiin vaikka kuinka kauan. Yksi ainoa pussaus saattoi kestää vaikka puolikin tuntia.

Kerran kun me oltiin parkissa yhden kerrostalon pihalla, siihen tuli joku vartiomies ja käski meidän painua helvettiin siitä. Sitten me mentiin meren rannalle, jossa ei ollut ketään mailla halmeilla, ja Kata sanoi, että mentäisiin takapenkille. No mehän mentiin sinne takapenkille ja sitten me pussailtiin ja hyväiltiin toisiamme, ja minua hävetti kun minulla alkoi seisoa ja minä toivoin, ettei Kata olisi huomannut sitä. Kai se ei huomannut, mutta sitten se sanoi yhtäkkiä, että minä voisin ottaa siltä rintsikat pois. Minä en ollu uskoa korviani ja minä kysyin siltä että mitä sinä sanoit. Se sanoi että minä kuulin kyllä ja auttoi sitten minua ottamaan loppujen lopuksi ne rintsikat pois, kun minä en saanut niitä solkia ähellettyä millään auki.

Sitten me harrastettiin pari viikkoa sellaista, että mentiin sinne rantsulle ja takapenkille ja otettiin Katan rintsikat pois ja minä hyväilin ja imin sen tissejä, ja vähitellen sekin huomasi, että minulla seisoi ja se koskettelikin minun vehjettä. Minäkin sain aukaista sen housut ja kokeilla sen märkiä paikkoja.

Kerran me oltiin jo melkein naimassa (me kumpikaan ei siis oltu tehty sitä aikaisemmin kenenkään kanssa), kun Kata sanoi, ettei se halua menettää neitsyyttään sillä tavalla kuplavolkkarin takapenkillä. Minulle se olisi kyllä käynyt, mutta minä keksin äkkiä yhden jutun, jonka minä heti kerroin Katalle. Minun kummitäti, sen mies ja niiden kakarat oli lähdössä viikoksi löhöilemään etelään aurinkorannalle, ja täti oli pyytänyt minua käymään kastelemassa kukat ja oli antanut minulle sen talon avaimet. Me voitaisiin mennä seuraavana päivänä sinne ja naida ja menettää neitsyytemme kunnon parisängyllä!

No se sopi Katallekin. Seuraavana päivänä oli kumma odottaa iltaa, kun tiesi, että silloin sitä saisi meikäpoikakin oikeasti naista, ja se oli jännä tunne. Katastakin tuntui varmaan samalta, kun me mentiin sinne minun tädin kotiin ja kasteltiin ne kukat.

Kun kukat oli kasteltu, me mentiin minun kummitädin ja sen miehen sänkyyn ja otettiin vaatteet pois. Sitten me vähän aikaa hiplattiin toisiamme tottuneesti ja sitten minä otin kortongin ja Kata kääntyi selin minuun sen ajaksi, kun minä laitoin sen päälle.

Kata meni makaamaan minun alle haarat levällään niinkuin niissä pornokuvissa joita minä olin tuijotellut pienen ikäni, ja minä menin sen päälle. Vähän aikaa siinä ihmeteltiin, kunnes Kata älysi ottaa minun vehkeestä kiinni ja ohjata sen sisälle itseensä.

Minä olin aluksi melkein pettynyt, kun minun kaikkien aikojen unelma oli toteutunut, eikä se sitten niin kauhean kummoiselta tuntunutkaan. Minä ähelsin siinä sitä liikettä ja kyllähän se alkoi tuntumaan aina vaan paremmalta ja paremmalta, kunnes minulla tuli ja minä pukin ne viimeiset työnnöt aika kovaa ja Kata löi päänsä patteriin.

Kata ei kai tajunnut, että minä olisin siinä vaiheessa halunnut pistää homman ainakin vähäksi aikaa seis, kun se vaan hoputti minua jatkamaan. Minä jatkoin kun en viitsinyt sanoa mitään, vaikka minusta tuntui, ettei minun vehje ollut enää jatkamiskunnossa. No kun olin vähän aikaa äheltänyt, se homma alkoi taas tuntua aika hyvältä ja jonkun kymmenen minuutin jälkeen minulla tuli taas. Silloin Katakin halusi jo pitää taukoa.

Me tehtiin se sinä iltana vielä kolmannenkin kerran, ja sen viikon aikana me käytiin siellä minun kummitädin talossa joka päivä. Ja sitten kun me ei enää voitu käydä siellä, me tehtiin sitä minun kuplavolkkarissa, vaikka talvikin tuli eikä siinä autossa toiminut lämmitys kunnolla. Kyllä se kuitenkin sen arvoista oli. Ajettiin yleensä yhdelle syrjäiselle metsätielle parkkiin ja ähellettiin siellä sisällä ikkunat huurussa.

Talven jälkeen tuli kevät ja sen jälkeen kesä, ja minun piti lähteä armeijaan ja Kata lähti opiskelemaan jonnekin yliopistoon ja meille tuli ero. Se oli ikävää ja intissä olo oli suoraan sanottuna vittumaista.

No, sitten armeijan jälkeen minä menin yhteen kansanopistoon, jossa oli rento meininki, ja siellä minä olin kerran yhden naisen kanssa.

Minä olin jutellut yhdessä baarissa sen naisen kanssa, joka oli minua paljon vanhempi. Se oli varmaan minua ainakin viisitoista vuotta vanhempi ja se oli sen koko opiston vanhin oppilas. Minä en muista siitä illasta kovinkaan paljoa, mutta sen se sanoi, että se käy punttisalilla treenaamassa kroppaansa, joka oli tosi tiukan näköinen, vaikkei sen naama ollut niin kauhean hyvännäköinen. No, se kerta ei kuitenkaan ollut se, kun se nai minun kanssa.

Se tapahtui vähän myöhemmin. Minä vetelin sängyssäni sikeitä yhtenä yönä, kun heräsin siihen, että joku oli siinä sängyn laidalla. Se oli se nainen, en minä muista enää edes sen nimeä, ja se kuiskasi, että tulisin sen mukaan sen huoneeseen. Minä puin varovasti päälleni, ettei minun kämppäkaveri olisi herännyt, ja lähdin siitä huoneesta sen mukana.

Ennen kuin minä menin sen kämppään, minä kävin kuitenkin vessassa pesemässä minun vehkeeni, kun ajattelin että niin olisi parempi, jos vaikka sille tulisi käyttöä. Ja kyllähän sille tulikin sitten käyttöä.

Me mentiin sen kämpille ja se sanoi, että se oli ollut baarissa. Sitten se riisui minun vaatteet pois ja polvistu minun eteeni ja otti vehkeeni suuhunsa ja alkoi runkata sitä käsillään. Se oli ensimmäinen kerta, kun minulta otettiin suihin, vaikka olin uneksinut siitä koko pienen ikäni, ja se tuntui tosi hyvältä. Äkkiä tunsin, että minulta tuli, ja se nainen otti minun vehkeen suustaan ja ne minun mönjät lensi suoraan sen kasvoille.

Minua vähän hävetti, että olin liannut sen kasvot, mutta se nainen vain naureskeli ja kävi vessassa pesemässä mönjät pois kasvoiltaan. Sitten se tuli takaisin ja riisui omat vaatteensa, ja me mentiin sänkyyn. Me alettiin hyväillä toisiamme, ja vaikka sillä oli tosi hyvä kroppa, niin sen tissit tuntui jotenkin oudon kumimaisilta. Jotenkin niistä ei tahtonut saada otetta.

Minä en kuitenkaan antanut sen outojen tissien häiritä sitä touhua, vaan ajattelin että kun se kerran oli ottanut minulta suihin, niin minä voisin tehdä sille vähän samanlaisen tempun. Minä työnsin pääni sen jalkoväliin ja aloin nuolla sen pimperoa, ja se alkoi voihkia ja vääntelehtiä, kunnes se parin minuutin kuluttua sanoi haluavansa vehjettäni.

Se otti jostain kortongin ja alkoi laittaa sitä itse minun päälle. Minusta se tuntui kummalliselta mutta kivalta, kun olin tottunut siihen että käännän selän ja laitan itse sen päälle, niin kuin Katan kanssa. Sitten minä menin sen päälle ja se ohjasi minut sisäänsä. Ja voi jestas, miten tiukka tavara sillä on! Se oli vähän erilaista kuin Katan kanssa, kun sillä ei ollut ollut yhtään niin tiukka tavara.

Tuntui niin maanpäällisen hyvältä olla siellä niin tiukassa tavarassa, että se alkoi tuntua aivan liian hyvältä, ja niin minä tulin aika nopeasti ja se homma loppui siihen.

Joskus minä olen miettinyt, että se nainen taisi pettyä minuun, kun se ei tullut enää sen yön jälkeen hakemaan minua huoneeseensa.            

Niin tai näin, se koulu loppui aikanaan ja minä muutin Helsinkiin, jossa minä vieläkin asun. Kerran minä tutustuin yhteen Anneliin, jonka kanssa me oltiin lähinnä kavereita, käytiin yhdessä kaljalla ja sellaista. Anneli oli vähän tukeva ja minua vanhempi, muttei kuitenkaan niin vanha kuin se opiston nainen. Annelilla oli yhdeksänvuotias tyttö, joka ei ollut sillä kuitenkaan enää. Se kyllä kävi tapaamassa sitä tyttöä joka toinen viikko.

Me siis oltiin tavallaan päätetty että me ollaan vaan kavereita, ettei meillä ole mitään sellaisia juttuja toistemme kanssa. Se olikin ihan OK, mutta yhtenä iltana kun me tultiin baarista ja mentiin minun kämpille, niin äkkiä me huomattiin ettei meillä ole vaatteita päällä. Alkoholilla oli varmasti osuutta asiaan. No, se meni tietysti niin, että äkkiä minä olin sen päällä ja minun vehje oli sisällä sen tavarassa.

Minä huomasin heti, ettei sen tavara ollut yhtä tiukka kuin sen opistonaisen, eikä edes yhtä tiukka kuin Katan. Varmaan sillä synnytyksellä oli vaikutuksensa siinä, minä ajattelin ja minusta tuntui kuin olisin huitonut ilmaa vehkeelläni, niin löysä se oli. Lisäksi minä olin aika humalassa ja sekin pahensi asiaa. Minä muistelin kaiholla sen opistonaisen tiukkaa tavaraa ja hyvää kroppaa ja taoin Annelia olan takaa niin, että sen koko ruumis oli sellaisessa aaltoliikkeessä, että sen tissit ja läskit heilui kuin myrskyssä. Me ähellettiin varmaan puoli tuntia siinä sängyllä, ja minä olin aivan yltä päältä hiessä, ennen kuin minulta tuli. Olisinhan minä voinut jättää sen jutun kesken, mutta koska olin lukenut joistain, että naiset saattaa loukkaantua siitä, en tehnyt sitä.

No, me mentiin suihkuun ja laitettiin vaatteet päälle ja jatkettiin kaljankittaamista. Kyllähän me senkin jälkeen vielä naitiin kännissä joku pari kertaa, mutta sitten se löysi itselleen sellaisen viiksekkään miehen, jolta puuttui pari etuhammasta, eikä me enää sen jälkeen nähty kuin satunnaisesti kaupungilla.

Kerran minä olin katsomassa yhtä rokkibändiä jossain ravintolassa ja tutustuin yhteen Johannaan, joka oli vasta kahdeksantoista ja siis minua paljon nuorempi. Me mentiin yöllä minun kämpille, muttei me naitu sinä yönä. Eikä me naitu moneen seuraavaan viikkoonkaan, vaikka se kertoi, että se nai aina ensimmäisenä yönä uuden jätkäkaverinsa kanssa.

Kai minä olin tavallaan sen jätkäkaveri, vaikka minusta se oli vähän tympeä tyyppi. Se kyseli koko ajan minulta, että pidänkö minä sitä tyhmänä ja että onko sen kaverit minusta tyhmiä. Sitten se kertoi, että se oli aina pettänyt vanhaa jätkäkaveriaan uuden jätkäkaverinsa kanssa. Sitten se pelasi sellaisia tyhmiä pelejä, että vaikka se sanoi tykkäävänsä minusta, niin se halusi olla minulle paskamainen ja kaikkea sellaista paskaa.

Lisäksi minä inhosin sen tupeerattuja hiuksia, mutta kai minä olin sen kanssa vain sen takia, kun minulla ei ollut muutakaan tekemistä. Ja sainhan minä siltä kerran.

Me istuttiin minun kämpillä siinä sängyllä, ja Johanna kysyi aivan muina miehinä, että halusinko minä naida sitä. Me oltiin tunnettu jo pari viikkoa ja koko ajan se oli vain puhunut seksistä, ja minä olin ajatellut, että enkö minä saa siltä koskaan. Minä tietysti vastasin, että joo, naidaan vaan.

Sitten me otettiin vaatteet pois päältä ja se tuntui melkein kummalliselta, koska me ei edes oltu koskettu toisiimme. Johanna ei suostunut ottamaan paitaansa pois. Kai se häpesi niitä pieniä tissejään, minä ajattelin, enkä vongannut sitä ottamaan paitaa pois. Kun me oltiin saatu vaatteet pois, lukuunottamatta Johannan paitaa, me käytiin pitkäksemme sängylle ja hiplattiin hetki toisiamme. Johanna tuntui aika tönkkösuolatulta kalalta, mikä oli minusta aika kummallista, kun se oli sen kahden viikon aikana koko ajan vaan kertonut, että miten paljon se seksistä tietää: asentoja ja kaikkea.

Minä mietin, että minun täytyy tehdä jotakin, kun hommasta ei meinaa tulla mitään, ja vein pääni sen jalkoväliin ja aloin nuolla sen tavaraa. Sitten minä vein minun kaksi sormea sinne ja nuolin sitä, ja Johanna alkoi huohottaa ja vääntelehtiä samalla tavalla kuin se opistonainen. Minä jatkoin sitä jonkun viisi minuuttia ja sitten se alkoi kiljua ja heittelehtiä sängyllä kuin vieteriukko, ja minun oli pakko lopettaa ettei se potkisi minua päähän.

Kun se siinä väänteli ja käänteli omissa maailmoissaan, minä otin kortongin ja laitoin sen kaikessa rauhassa minun vehkeeseen. Minä katsoin Johannaa, joka oli kääntynyt makaamaan mahalleen eikä vieläkään sanonut mitään, niin kuin sillä olisi ollut taju kankaalla, ja minä menin sen päälle. Sitten minä ajattelin, että perhana, minä haluan kerrankin laittaa vehkeeni itse sinne tavaraan sisälle ja aloin kokeilla sitä siihen, niin kuin takaapäin.

Johannalla oli tosi tiukka tavara. Vielä tiukempi kuin sillä opistonaisella, mutta minä sain lopulta survottua minun vehkeeni sen sisään. Kun minä aloitin työnnöt siinä koira-asennossa, Johanna havahtui ja kirkaisi ensiksi, mutta alkoi sitten huohottaa aivan hulluna. Se huusi, että 'lisää, lisää!' Sitten se kiroili ja huoritteli itseään ja kaikkea sellaista.

Äkkiä minä huomasin, että perkele! Minä olin tunkenut minun vehkeen väärään paikkaan. Minä nainkin sitä pyllyreikään, enkä oikeaan tavaraan. Otin vehkeeni pois Johannan pyllystä ja toivon, ettei se olisi ollut vihainen minulle, kun olin nainut sitä väärään reikään. Johanna ei kuitenkaan näyttänyt vihaiselta, päinvastoin. Se kääntyi minuun päin ja veti minut päälleen ja taas mentiin.

Minä olin oppinut minun läksyni. Kun minusta alkoi tuntua liian hyvältä, minä lopetin sen rynkytyksen hetkeksi ja jatkoin sitä taas hetken kuluttua. Lisäksi minä olin katsellut pornolehdistä erilaisia asentoja, ja minä heivasin Johannaa kaikissa niissä asennoissa ainakin tunnin ajan, ennen kuin se rukoili, että minä tulisin ja lopettaisin.

Niin minä sitten annoin tulla. Sitten me maattiin siinä sängyllä aivan naatteina ja hikisinä, ja yhtäkkiä Johanna purskahti itkemään. Minä kysyin että mikä sille nyt tuli, ja se itki minulle sitä kun se ei voinut nyt edes sanoa kavereilleen, että minä olin huono sängyssä.

Se itki sen takia, kun se ei voinut sanoa kavereilleen että minä olin huono sängyssä!

Minusta se oli vähän paksua, mutta sellainen tyttö se Johanna oli. Siitä meidän nainnista ei ehtinyt kulua kuin pari päivää, kun se antoi minulle muka kenkää jonkin typerän jutun takia, mutta minusta se oli vain hyvä niin.

Se olikin sitten viimeisin kerta toistaiseksi, kun minä olen saanut pillua.


Täydellisen vitun mysteeri (1996)

Uskomatonta! Mahtavaa! Uskottava se joka tapauksessa on, sillä maailmankuulu pornofilosofi Augustus von auf Dickkelston on saattanut päätökseen vuosikymmeniä kestäneet tutkimuksensa ja päätynyt siihen lopputulokseen, että täydellinen vittu on todella olemassa. Metafyysilliset tuloksensa von auf Dickkelston julkaisi vuosittaisessa filosofisymposiumissa Hampurissa tammikuun alussa. Hänen edelleen kumoamaton loogillinen päättelyketjunsa etenee seuraavaan tapaan:

1. Täydellinen vittu on täydellisin ajateltavissa oleva vittu.

2. Vittu, joka ei ole olemassa, on vähemmän täydellinen kuin vittu, joka on olemassa. (Tämän premissin pystyy ymmärtämään maalaisjärjellä seuraavan esimerkin avulla: 100 markan seteli, joka ei ole taskussani, on huomattavasti puutteellisempi, kuin taskussani oleva 100 markan seteli).

3. Siis täydellinen vittu on olemassa.

Se, millaisia seuraamuksia tällaisella konkluusiolla on, aiheutti valtavan kiistan konferenssissa. Filosofit jakautuivat kahteen pääsuuntaan, jotka riitelivät verisesti keskenään. Platonistit väittivät, että Täydellinen Vittu on olemassa ainoastaan ideamaailmassa ja edustaa kaikkia maanpäällisiä vittuja jossain korkeammassa todellisuudessa. Platonistien sisällä syntyi verisiä riitoja, kun nominalistit väittivät, että Täydellinen Vittu on vain nimi, jonka von auf Dickkelston on antanut keksinnölleen, kun taas realistit väittivät kivenkovaan ja kyynelissä silmin, että jossain korkeammassa todellisuudessa on todella olemassa Täydellinen Vittu.

Platonistit hajaantuivat lopullisesti lukuisiin keskenään riiteleviin koulukuntiin, kun alettiin väitellä siitä, ovatko erilliset vitut osallisia Täydellisestä Vitusta vai sisältyykö Täydellinen Vittu jokaiseen erillisvittuun. Eräs naispuolinen jenkkiläinen filosofi halusi lopettaa keskustelun tykkänään omalla räväkällä tavallaan. Hän leväytti haisevan revansa kiistelevän filosofilauman nähtäväksi ja kysyi, näyttikö tämä vittu siltä kuin se olisi osallinen Täydellisestä Vitusta. Naisen ympärille syntyi pian ahkera pieni koulukuntansa, mutta useimpien platonistien mielestä aistimaailmaa ei saanut sekoittaa metafyysillisiin pohdiskeluihin.

Toiset väittivät, että jos erilliset vitut ovat osallisia Täydellisestä Vitusta, täytyy jokaista aistimaailman vittua kohti olla idemaailmassa yksi Täydellisen Vitun käsite. Tämä taas johtaisi siihen, että ideamaailma täyttyisi kokonaan vituista, ja monet hyödylliset käsitteet, kuten filosofointi ja iltapäivälehdistö eivät enää mahtuisi sinne vaan katoaisivat myös maan päältä tykkänään. Joku huomautti, että sehän voisi ratkaista kaikki maailman ongelmat, mutta hänen koulukuntansa ei saanut paljoakaan kannatusta.

Toisen pääsuuntauksen kannattajat, realisti-realistit (erotuksena platonisti-realisteista ), pitäytyivät tiukasti kiinni maan pinnalla. Eräiden mielestään koko keskustelu oli turhaa, ja oli parempi keskittyä olemassaoleviin vittuihin niin kauan kuin niitä vielä oli tarjolla. Tämän ajatuksen kannattajia alettiin kutsua empiristeiksi , ja he siirtyivät tappelemaan platonistien leiristä irronneiden rationalistien kanssa, jotka väittivät, että aistimaailman vitut ne vasta harhaa olivat.                                    

Eräs paikallinen osanottaja aiheutti kohua väittämällä, että Täydellinen Vittu oli maan päällä ja jokaisen saatavilla. Väitteensä tueksi hän esitteli erään postimyyntifirman kuvastoa, joka oli täynnä pimperoita ja täydellisiä rakastajia. "Tästä ei rakastelu enää parane", hän luki erään noin 500 markan arvoisen laitteen esittelystä ja väitti tuon lauseen todistavan, että Täydellinen Vittu oli tullut materiaksi tuossa artefaktissa . Hän sai lähes puolet kokouksen osanottajista kannattajikseen, mutta mies häädettiin paikalta nololla tavalla, kun kävi ilmi, että hän olikin paikallisen seksikaupan edustaja.

Kaikessa tämän vilkkaan filosofisen käymistilan tuoksinassa heräsi eräälle keskustelua hämmentyneenä seuranneelle mitättömälle filosofian opiskelijalle kysymys, johon kukaan ei yleisessä rytäkässä kiinnittänyt mitään huomiota. Missä oli keskustelun primus motor , kaiken alkuunpanija Augustus von auf Dickkelston, jota ei ollut tuntikausiin näkynyt paikalla?

Jos tuo hämmentynyt opiskelijaparka olisi kyennyt näkemään erään hampurilaisen loistohotellin sviitin makuuhuoneeseen, hän olisi nähnyt Augustus von auf Dickkelstonin täydessä työn touhussa vaimonsa kanssa, nauttimassa tutkimustuloksensa hedelmistä; tuosta ihanasta, ainoasta Täydellisestä Vitusta, jota jokainen nainen kantaa mukanaan.


SUHTEETTOMUUSTEORIA (1995)

Tulevaisuus alkaa jostakin hetkestä menneisyydessä ja laajenee ohi nykyisyyden.

Menneisyys on tulevaisuuden heijastuma veden pinnasta.

Nykyisyys on taivaanranta menneen ja tulevan välissä.

Menneisyys on maa, tulevaisuus on taivas.

Tulevaisuus on käännetty menneisyys.

Tulevaisuus on perspektiiviharha.

Tässä hetkessä on kaikki ajat.

Ikuisuus on ääretön.

Nyt.

Nykyisyys on vakio.

Nykyisyys on perspektiivin kiintopiste.

Kun katsomme tarpeeksi kauas näemme alun.

Tulevaisuus ja menneisyys pakenevat eri suuntiin.

Tulevaisuus ja menneisyys kohtaavat äärettömässä.

Menneisyys loppuu jossakin hetkessä tulevaisuudessa.

Nykyisyydessä on yhtä paljon menneisyyttä kuin tulevaisuutta.

Mitä kauemmaksi menneeseen tai tulevaisuuteen menee, sitä nopeammin aika kuluu.


PSALMIAKKIA (1995)

Mahavira, "suuri sankari", oLI 500-luvulla ennen ajanlaskuamme elänyt Vardhama-niminen mies, joka on sijalla 99 Ihmiskunnan Sata Merkittävintä Henkilöä Tärkeysjärjestyksessä -kirjassa. Hän kehitti jainalaisuususkonnon, jonka kannattajia on Intiassa nykyään runsaat kaksi ja puoli miljoonaa. Uskontoon kuuluu olennaisena osana väkivallan välttäminen; jainalaiset ovat kasvissyöjiä, jotka eivät voi syödä pimeässä etteivät vahingossa nielaisisi hyönteistä. Varakkaat jainalaiset palkkaavat jonkun lakaisemaan tietä edellään etteivät he vahingossa astuisi hyönteisen päälle, eivätkä he voi samoilla metsissä tahi kyntää peltoakaan hyvällä omallatunnolla.

Koska en ole koskaan oikein perustanut kolmanneksi sijoitetun (oletetun) Jeesuksen opeista ja koska elämän kunnioittaminen on mielestäni oivallinen peruslähtökohta (serbit ja Saddam Hussein eivät olleet ilmeisesti koskaan kuulleet Mahavirasta), päätän ottaa Vardhamanan oppi-isäkseni. Tosin inhimillisenä herännäisenä haluan kehittää jainalaisuudesta oman fundamentalistis äärimmäisyys -koulukunnan, ellen peräti oman uskontoni, jolle laitettakoon nimeksi Makosmismi. Samassa yhteydessä muutan nimeni Maha Markoksi (Suuri Marko).

- Entäs kasvikunta? kysyn minä mennessäni paasaamaan   kehittämääni uskontoa Hakaniemen torille. Eivätkö hekin ole eläviä olentoja? Eikös heilläkin ole tunteet? Eivätkö hekin ole osa universuumia? Mitäs jos sinä tai sinä tahi sinä sattuisit syntymään seuraavassa elämässäsi pinaatiksi? Miltäs sinusta tuntuisi jos joku menisi ja tekisi sinusta keittoa?

Puliukot hämmentyvät argumenteistani ja asustani (Mahavira kuljeskeli ympäriinsä alastomana, koska ei halunnut omistaa mitään ja häntä piestiin ja hakattiin sen takia ja hyttyset söivät hänet ruvelle) ja sanovat: Tuo mies on kyllä huomiota herättävä, mutta totisesti hän on ensinnäkin selvästi oppinut mies ja toisaalta käsittelee asiaa aivan uudesta näkökulmasta; kuunnelkaamme mitä hän sanoo meille.

- Senpä tähden, minä jatkan, ettemme vahingoittaisi lähimmäisiämme, meidän tulee paitsi pidättäytyä lihasta, myös kasvikunnan tuotteista. Hiljaisuus laskeutuu näistä vaikuttavista sanoista torille. Katselen nakkikopin katolta väkijoukkoja.

- Mitäs me sitten syömme? huutaa kolmen lapsen työtön, eronnut ja alkoholisoitunut yksinhuoltajaäiti minulle. Eikö ihmisen pidä syömän? Mistä saamme jokapäiväisen...?

- Tuo on hyvä kysymys, ja uskokaa minua torikansa, minulla on siihen vastaus, joka on samalla vastaus universuumiimme, elämään ja kaikkeen!

Ihmiset heittäytyvät polvilleen eteeni, nostavat kätensä minua kohti ja huutavat: Kerro se meille niin me seuraamme sinua ja teemme sinusta johtajamme ja kutsumme sinua Maha-Markoksi eikä sinulta tule mitään puuttuman.

- Hyvät ihmiset, sanon kun hiljaisuus on jälleen laskeutunut. - Hyvät ihmiset, vastaus on Salmiakki! huudan evankeelisessa intoumuksessa.

- Salmiakki, he huutavat ja katsovat toisiaan hämmentynneinä. Mitä se merkitsee, mestari? huutaa parrakas herrasmies joka on juuri heittänyt liikuttuneena olutpullonsa sirpaleiksi maahan. Niin, mitä se tarkoittaa, kysyy toinen kaljasieppo. Täsmennä, mestari! huutaa kolmas.

- Salmiakki on täysin synteettinen tuote, ainoa maailmassa eikä sen valmistukseen ole käytetty yhtään elävää yksilöä! Salmiakkia tulee teidän syömän ja katso; salmiakin syöjää odottavat paratiisin ruusutarhat ja ikuinen suloinen autuus, se on sanomani.

Ihmiset alkavat rikkoa kalakojuja ja haukkua porkkananmyyjää murhaajaksi samalla kun minä nostan nakkikopin katolle sylilapsen ja pikkukakaran ja rauhoitan väkijoukkoja: Katsokaa häntä! (viittaan kakaraan, joka mussuttelee hammastukiensa välissä salmiakkiaakkosta), hän on autuas! Hänellä on kaikki mitä hän tarvitsee; hänellä on Salmiakkia!

Otan kakaran suusta Salmiakin ja annan sen sylilapselle. -Tämäkin lapsi pääsee taivaaseen, jos hän syö vain Salmiakkia. Tehkää tekin kuten hän ja te tulette autuaiksi!

Kaikki nyökkäilevät innokkaina ja kohottavat kätensä taivaasen ja huutavat: Totisesti me teemme näin ja tulemme myös autuaiksi ja sinä olet messiaamme ja vapahtajamme!

Minä katselen väkimassoja tyytyväisenä ja mietin milloin minun nimeni on Ihmiskunnan Sata Suurinta -kirjassa.


OODI PAISTINPERUNALLE (1995)

Et ole lajina arvoitus:

mukulakasvien C-duuri,

hyvä ravitseva koraali.

Kaikki luulevat niin,

nuo mukulat

sanovat sinua

hauskaksi encoreksi!

Minä en tunne sirtemaa,

en barimaa.

Minulle on tuttua monenmoinen,

karaktääri ja sen tavat,

kiehun ja paiston kromatiikka,

gastronomia ja astronomia,

juurekkaat ja niiden ambitukset,

keittokirjan käännökset ja klusterit,

mutta sirtemasta en saa selvää.

Sianlihaa ja rasvaa.

Rautaa, tiamiinia.

Hienonnettua sipulia,

suolaa, valkopippuria.

Reseptin osista

tärkein jäi kuulematta.

Tärkeintä elämässä on kattaus,

että pääsee ajallaan syömään,

kenen vieressä istuu

ja mitä tulee finaalissa.

Oi pikkuinen,

Teiskon Eino.

Chileläinen maailmanvalloittaja,

lautasen lentävä hollantilainen.

Tule! Toteutukoon gourmeesi,

tulkoon A-, B- ja C-duurisi!

Annan sinulle partituurin, soivan

uuden kotisi!

Motiivisi lämmittää minua

kun painut mahaani.


OODI PORNOLLE (1995)

Kamera käy!

Seksiä mestauslavan alla,

he antavat kaikkensa:

Tårta på tårta.

Onko jalompaa kuin

antaa ulostuselimensä

ihmiskunnan palvelukseen?

Moralistit ovat pyyteellisiä,

he haluavat saada

sinut vain itselleen.

Hyi pois!

Porno on ihmisen

ylevin saavutus,

se tuo todellisemman

lohdun ja itsetiedon

kuin mikään

muu taide.

Massat ovat

Hamletin varjoja,

joskus joku yltää esikuvaansa.

Joka mies haluaisi

olla oriinne.

Te olette anti-Hamleteja!

Toiminnan miehiä ja naisia.

Oi nuoruus,

kauneus, rohkeus!

Mies ja nainen:

kainous pois,

kukkikaa!


OODI MEETWURSTILLE (1995)

Ei tullut sinusta ravuria,

ei kenttien kuningasta,

kesto juoksijaa.

Sinut laitettiin hienoksi,

savustettiin,

pääsit osaksi meetvurstiin,

kesto makkara.

Olet iihanaa!

Lenkin ja kotletin äpärä,

Kasvissyöjän sakkoliha:

niin he sinua kutsuvat,

nuo kateelliset tammat.

Ptruu.

Pepperone mi amore,

salami napostella.

Ryssä, polakki,

hamletti, finletti:

siis universaali.

Tahdon olla jockey!

Lajien runsaus

on iihanaa!

Jokainen on uusi kansa,

kulttuuri.

Loputon tutkimuskohde.

Oi meetvursti!

Pilkukas synteesi.

Tahdon ajaa vaunuillasi.

Olen poikasi Faeton.

Iihahaa!

Hopotihopotihop,

piiska raikaa.

Kopotikopotikop,

kavio kaikaa.


VAIKEA VALINTA (1995)

Toverukset Giovanni ja Adorno rakastuvat Gonstanzaan. He päätyvät lopulta iloitsemaan kolmistaan lemmen hedelmistä, jolloín Adornon isä yllättää heidät ja luulee Gonstanzaa mieheksi. Väärinkäsitys paljastuu Gonstanzan näytettyä Adornon isälle paljaan povensa.

"On sanottu, että sopu sijaa antaa, ja että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Tästä ikuisesta totuudesta kerron teille ehkä hieman rohkean, mutta samalla opettavaisen tarinan, johon liittyy myös huvittava väärinkäsitys.

Kuten ehkä tiedättekin, asui Firenzessä kaksi jalosukuista nuorukaista nimeltään Giovanni di Lormetto ja Adorno Sighlieri. Tämä sopuisa ja hauska parivaljakko oli kasvanut yhdessä lapsesta asti, ja he olivat niin erottamattomia että rakastuivat eräänä päivänä torilla kävellessään päätä pahkaa samaan nuoreen neitoon. Tuo neito ei ollut enempää eikä vähempää kuin Gonstanza Gottfrid, kuuluisan kauppiaan Leonardo Gottfridin oikeamielinen tytär, jonka kauneutta pidettiin niin häikäisevänä että kerrotaan erään arabiprinssin matkustaneen kaukaa itämailta varta vasten vain häntä katsomaan.

Joka tapauksessa, kun Adorno huomasi suloisen Gonstanzan imettäjänsä seurassa hedelmäkojun alla, hänen sydämensä hypähti kurkkuun asti, ja sen palattua hetken kuluttua takaisin paikalleen hän sanoi toverilleen Giovannille: "Rakas ystäväni Giovanni. Olemme olleet lapsuudestamme asti erottamattomia. Suonet kuitenkin anteeksi, jollemme tapaa muutamaan päivään, sillä olen juuri löytänyt neidon jolle olen menettänyt sydämeni, enkä saa rauhaa ennen kuin tiedän kuka hän on, missä hän asuu ja voinko millään ihmismielen tavoitettavissa olevalla keinolla valloittaa tuon ihanan ilmestyksen omakseni." Tämän sanottuaan Adorno katsoi ympärilleen, mutta huomasi Giovannin kadonneen lähettyviltään.

Giovannin menemiset eivät enää huolettaneet Adornoa, joka mielensä rohkaisten lähti kohti Gonstanzaa tarkoituksenaan osoittaa tälle palavat tunteensa heti paikalla. Raivatessaan tietä torikansan edestä Gonstanzaa kohti hän huomasi yllätyksekseen ja suunnattomaksi harmikseen jonkun aatelismiehen polvistuneen tuon ihanimman neidon eteen ja hämmentäen tätä suuriäänisillä, mutta taidokkailla lemmentunnustuksilla. Vielä enemmän hän hämmästyi ja ärtyi huomatessaan tuon mielevän hidalgon olevan lapsuudenystävänsä Giovannin, joka luritteli lemmenosoituksiaan Gonstanzalle tähän tapaan: "Oi te ihanin olento maan päällä, heti nähdessäni teidät tiesin että sydämeni kuuluu teille ja vain yksinomaan teille, enkä saa rauhaa ennen kuin tiedän, kuka olette, missä asutte ja voinko millään ihmismielen tavoitettavissa olevalla keinolla valloittaa teidän maanpäällisen ilmestyksenne. Sallinette että suutelen kättänne, jotta voin varmistua että todella olette siinä ettekä ole Jumalan taivaasta lähettämä ihana enkeli".

Adorno syöksyi Gonstanzan eteen osoittaen tälle vieläkin tulisemman rakkaudentunnustuksen, johon kiihtynyt Giovanni vastasi sommitellen mitä kauneimman sonettimuotoisen lemmenrunon, johon puolestaan Adorno vastasi heksametrisellä balladilla ja niin poispäin. Joka tapauksessa, asiasta kehkeytyi mitä merkittävin tapahtuma, joka kesti yhtä soittoa kolme päivää, neljä tuntia ja vartin yli. Sitä kuulemaan saapui väkeä aina Roomasta ja toisena päivänä tapahtumaan alettiin myydä piljettejä. Myöhemmin 'Giovannin ja Adornon lurituksista' koottiin kolmiosainen kirjanen, josta tuli suuri menestys koko silloin tunnetussa maailmassa.

Kun kilpakosijoiden kurkut olivat kuivuneet niin, ettei heidän rakkaudestaan ollut kuin rahinat jäljellä, sai Gonstanza viimein puheenvuoron. Hän puhui tähän tapaan: "Hyvät herrat. Annan suuren arvon tunteidenosoituksillenne ja varmasti moni neitonen olisi vaihtanut mielellään paikkaa kanssani näinä päivinä, ja mielelläni myönnän rakkauteni toiselle teistä. Kumpi se on, en ole vieläkään osannut päättää, mutta lupaan ratkaista asian mitä pikimmin. Kuitenkaan en pidä suotavana sitä, että se tapahtuu tässä julkisella paikalla, vaan pyydän teitä saapumaan isäni taloon tänään illankoitteessa." Näin sanoen ihanainen Gonstanza liihoitteli paikalta imettäjänsä saattamana.

Adorno ja Giovanni lähtivät sanaakaan sanomatta valmistautumaan illan finaaliin. Vanhat lapsuudenystävät miettivät koko päivän keinoja toistensa pään menoksi. Vain oikeamielinen Gonstanza piti päänsä kylmänä. Hän otatti selvää, keitä hänen kilpakosijansa olivat ja kuultuaan heidän olevan erottamattomina pidetyt Giovanni di Lormetto ja Adorno Sighlieri, hän tiesi että valitsisipa hän kumman tahansa, kumppanusten elämän kestänyt ystävyys olisi onnettomasti lopussa. Gonstanza mietti päänsä puhki keksiäkseen ratkaisun pulmaan.

Lopulta tuli ilta ja kilpakosijat saapuivat Leonardo Gottfridin taloon. Gonstanza otti Giovannin ja Adornon vastaan ja lähetti imettäjänsäkin pois saadakseen kertoa ratkaisustaan toveruksille rauhassa. Juuri kun kilpalaulanta oli taas alkamassa, Gonstanza nosti kätensä ja pyysi nuorukaisia vaikenemaan. Sitten hän puhui heille tähän tapaan:

"Hyvät herrat. Olen edelleen liikuttunut minulle osoittamistanne tunteista ja olen vakuuttunut, että Firenzen jaloimmat nuorukaiset ovat edessäni. Aion kohta kertoa päätökseni, mutta sitä ennen haluaisin muistuttaa teitä siitä mitä olen tänään kuullut. Te, Giovanni di Lormetto ja Adorno Sighlieri, ette ole ainoastaan kaupunkimme ylväimmät nuorukaiset, vaan myös mitä läheisimmät ystävät lapsuudestanne saakka. Minulle on kerrottu, että ette ennen tätä päivää ole viettäneet hetkeäkään erossa toisistanne. Ymmärrän, että nyt, kun olen pakotettu valitsemaan teistä toisen rakastetukseni, ystävyytenne loppuu ikiajoiksi ja kääntyy ehkä jopa vihamielisyydeksi. Koska en halua rikkoa välejänne, pyydän nyt sitä, joka rakastaa minua ja toveriaan eniten, luopumaan minusta ikuisen ystävyytenne tähden. Jotta näkisin, kuinka paljon pidätte ystävyyttänne arvossa, lupaan lempiä tänä yönä sen kanssa, joka valitsee minut ja rikkoo ystävyytenne."

Tämän kauniin puheen aikana entiset toverukset tajusivat Gonstanzan puhuvan viisauden äänellä, ja kyyneleet tulvahtivat heidän silmiinsä. Vihdoin jalot nuorukaiset palasivat järkiinsä ja sanoivat mieluummin luopuvansa ihanista lemmen leikeistä maanpäällisen jumalattarenkuvan kanssa kuin ikiaikaisesta miehisestä ystävyydestään. Gonstanza liikuttui myös toverusten jalosta teosta ja virkkoi: "Olen syvästi liikuttunut teidän epäitsekkyydestänne toistenne hyväksi ja tiedän nyt, ettei mikään voi teitä erottaa. Tämä on helpotus myös minulle, sillä olen palavasti rakastunut teihin kumpaankin, enkä olisi voinut valita toista valitsematta myös toista. Niinpä iloitsen voidessani valita teidät molemmat rakastetuikseni. Mutta kertokaa nyt, missä voisimme iloita lemmestä teidän kanssanne, kuten lupasin, sillä tässä talossa se ei käy."

Sekä Adorno että Giovanni riemastuivat kuullessaan Gonstanzan valinneen heidät molemmat, ja he kaikki nousivat ja syleilivät toisiaan. Adorno sanoi, että he voisivat mennä hänen isänsä taloon lemmiskelemään; tämä oli mausteretkellä Intiassa ja palaisi vasta huomenna. He lähtivät salaa puutarhan kautta Leonardo Gottfridin talosta ja saapuivat tyhjillään olevaan Luigi Sighlierin taloon. Adorno johdatti kolmikon isänsä suureen kylpyhuoneeseen, jonka isoon kylpyammeeseen he kuumensivat veden ja hetken kuluttua pulahtivat alastomina. Pian lemmenleikit olivat täydessä käynnissä; Adorno piti huolta peräsimestä ja Giovanni keulasta.

Tällä aikaa oli kuitenkin Adornon isä, Luigi Sighlieri, palannut vuorokautta odotettua aikaisemmin mausteretkeltään Intiasta. Hän saapui lopen uupuneena taloon, ja päätti käydä suoraa päätä nukkumaan peseydyttyään ensin pikaisesti. Niinpä hän, toverusten ollessa täyssä lemmentouhussa, äkkiä avasikin kylpyhuoneen oven ja näki ammeessaan epätavallisen näyn. Gonstanza huomasi Adornon isän ensimmäisenä, ja painoi päänsä alas veteen, jolloin isän näkemä asetelma muuttui vieläkin hurjemmaksi. Adorno ja Giovanni lopettivat lemmintänsä hämmentyneinä. Isä säntäsi kiivastuneena kohti ammetta, jolloin hengästynyt Gonstanza nousi vedestä. Adornon isä pysähtyi nähdessään tämän paljaan valkoisen poven ja alkoi perääntyä hämillään takaisin mutisten anteeksipyyntöjä. Ja niin he saattoivat taas jatkaa lemmiskelyään, jota he jatkoivatkin pitkälle aamuun saakka."


AFORISMEJA (1995)

Kirkko on kristuksen ruumis.

Yhtä mätä.

Kohtuuden rajat on helpointa rikkoa.

Millä oikeudella sinä puhut noin?

Sinä edustat vain 1/6 000 000 000 ihmiskunnasta!

Minä edustan 1/6 000 000 000 ihmiskunnasta

Maapallon asukas matkustaa elämänsä aikana matkan, joka vastaa matkaa Tampereelta Turkuun.

Kuinka monen edestä sinä olet jo matkustanut?

Paavi - mies joka toi onanian maailmaan

Jeesus - kapitalistin paras ystävä

Joulu - Jeesuksen lahja kapitalistille

Ironia, ei filosofia, tappoi Jumalan

Ironia tappaa innostuksen.

Mutta mitä tekisimme ilman sitä?

Idealistille rakkaus pyörittää maailmaa.

Realistille kaikenkattaa hyväksikäyttö

Minä rakastan minua sinussa

Teen kaiken hyväksesi, jotta voisin käyttää sinua hyväkseni

Saanko antautua hyväksikäytettäväksenne?

Vapaus! Veljeys!? Tasa-arvo??

Maailma oli oikeudenmukainen aina siihen saakka, kunnes Jumala otti Aatamilta kylkiluun

Elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa

Platon keksi TV:n.

Harmi vain että insinööreiltä meni yli 2000 vuotta idean toteuttamiseen

Joulupuu on rakennettu

- Kiinassa

Köyhän omatunto on rahakysymys

Kun mies synnyttää, demonit pääsevät irti   

                                                        -Viktor Frankenstein

Muista siivota hölynpölyt nurkista!

Jos otat, et aja! sanoi auto, joka kävi oluella.

Rakkaus - traditio vailla vertaa!

Sota - urhoollisuuden edellytys

Raha raottaa, raatelee, raaistaa, raastaa, raataa, raatsii, raflaa, rauhoittaa, raivaa, rajoittaa, rakastaa, rakentaa, rankaisee, rapisee, rasittaa, raskii, rassaa, ratkaisee, ravitsee, realisoi, retusoi, riemastuttaa - toisin sanoen rikastuttaa elämää

Yhteiskullittomuus kahlitsee dominantin apparaatin pigmentin veto-oikeellisuuden negaation

Ja tapahtui niinä päivinä, että Jumala tuli maan päälle vaatimaan maksamattomia tekijänoikeuspalkkioitaan .


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
 
   
Kriitikko Marko