Vuonna 1992 silloiselle yhtyeelleni Liimapäille ohjattu musiikkivideo kuvattiin Torniossa paikallisten mediaopiskelijoiden voimin studioksi muutetussa jumppasalissa. Pääosassa on Tomi Putaansuu naiseksi - tarkemmin sanottuna drag-kuningatar Divineksi - pukeutuneena. Hän teki myös videon Freddy Grueger -maskin. Koska kappaleen nimi on "Leffabiisi", juoni on kokoelma elokuvahistorian kuuluisimpia kohtauksia, joiden läpi päähenkilöt kulkevat. Aloitteleva elokuvaohjaaja Markku Pölönen piti tästä kovasti eräässä videokilpailussa, jossa hän oli tuomarina.
Liimapäät: Joo Joo!
Leffabiisin (1992) ylijäämäotoksista koostettu hupivideo. Lopussa Tomi hyppii innosta kuvausten loputtua.
Liimapäät: Tornioon
(Live Tornio 1993)
Porfyria (1993)
Vampyyrielokuva, jossa ei ole lainkaan kuvassa olevaa dialogia. Tein itse musiikin, Pete Riski ja Tomi Putaansuu kuvasivat ja jälkimmäinen teki myös erikoistehosteet.
Unien kutsu (1991)
Toinen lyhyt kauhuelokuva, joka kuvattiin 1991. Tähänkin Putaansuu teki erikoistehosteet. Minä kirjoitin ja ohjasin.
Selkkaus: Kyläntappaja/
Proletariaatin diktatuuri/
Tappakaa vittu kaikki
(Live Jyrock
1.4.2000)
"Huonoin koskaan näkemäni bändi!" - Keskisuomalainen