• Marko

Anne Frank: Päiväkirja



Korona-karanteenin aikana on hyvä muistaa, mitä todellinen eristys merkitsee. Kun nyt puhutaan muutaman viikon tai ehkä useamman kuukaudenkin mittaisesta hiljaiselosta ja arjen epämukavuuksista, Anne Frank piileskeli natseja pienessä ullakkohuoneistossa yhdessä seitsemän muun ihmisen kanssa yli kaksi vuotta.


Päivisin ei saanut päästää ääntäkään, koska alakerrassa pyöri edelleen Annen isän firma, jonka työntekijät eivät tienneet perheen piileskelevän yläpuolellaan. Kuka tahansa saattaisi ilmiantaa heidät, etenkin kun natsit palkitsivat vasikoinnista ja juutalaisten auttajia odotti kuolemantuomio. Kun firmaan tunkeutui murtovaras, piileskelijät pelkäsivät, että tämä voisi kiinni jäätyään kertoa oman nahkansa pelastamiseksi kuulleensa yläkerrasta outoja ääniä. Yksikin liian kovaääninen askel tai äännähdys olisi voinut koitua kaikkien kohtaloksi. Hermoilu, jota tapahtui väistämättä kahden vuoden eristyksen aikana, vaaransi kaikkien hengen. Kaikki olivat vastuussa paitsi omasta, myös kaikkien muiden hengistä.


Ainoa yhteys ulkomaailmaan olivat radio ja Annen isän kollegat, jotka auttoivat piileskelijöitä omien henkiensä uhalla. Ruokaa saatiin näiltä auttajilta epäsäännöllisesti jo muutenkin säännöstellyssä Hollannissa. Välillä jouduttiin jakamaan perunoita osiin, että kaikille riitti edes jotain. Vuoden 1959 elokuvaversiossa näytetään konkreettisesti, miten alussa isomahainen toisen perheen isä kuihtuu normaalivartaloiseksi hermoheikiksi, joka sortuu varastamaan kaikkien yhteisestä ruokajemmasta.


Ainoa viihde olivat radio ja kirjat, joiden tuloa Anne odotti aina kiihkeästi. Opiskelu ja päiväkirjaan kirjoittaminen olivat harvoja ilonaiheita, vaikkei ullakolla välillä riittänyt tilaa niihinkään.


Kaiken tämä hiljaiselon ja piileskelyn keskellä Anne Frank oli myös aivan tavallinen teini-ikäinen tyttö, joka kadehti siskoaan, ei aina ymmärtänyt vanhempiensa mielenliikkeitä ja oli myös heräämässä omaan seksualisuuteensa. Tuttavaperheen poika herätti Annessa väistämättä kiinnostusta, vaikka poika olikin aluksi tietty aivan ällö. Tietenkin Anne myös pohti, mikä hänestä voisi tulla isona - ehkä kirjailija? - ja nämä aivan arkipäiväiset mietteet tuntuvat karmaisevilta, kun lukija tietää, miten Annen ja muiden piileskelijöiden lopulta kävi.

Pohdinnat ovat samanlaisia, joita nytkin moni teinityttö miettii karanteeniasunnossaan tai jollain maailman pakolaisleireistä.

Anne Frankin päiväkirjoista on olemassa neljä erilaista versiota. Anne ehti aloittaa päiväkirjansa kirjoittamisen (A-versio), kun hän kuuli radiosta, että Hollannin valtio olisi kiinnostunut julkaisemaan sodan jälkeen tarinoita sota-ajalta. Siksi hän alkoi kirjoittaa sen rinnalla erillistä B-versiota, toivoen, että se voitaisiin julkaista. Tästä hän jätti pois liian henkilökohtaisia asioita, kuten seksuaalisuuten liittyvät jutut. Kun Annen isä, ainoa eloonjäänyt, löysi palattuaan päiväkirjat, hän toimitti niistä C-version, josta tuli maailmanmaineeseen noussut kirja. Tämä uusin, neljäs versio on laajin ja perusteellisin.


Kaikkien hermot pitivät kahden vuoden eristyksissä. Uusimpien tietojen mukaan Anne Frank ja muut piileskelijät löytyivät satunnaisen ratsian yhteydessä eikä kukaan esimerkiksi ilmiantanut heitä. Anne kuoli ilmeisesti Bergen-Belsenin keskitysleirillä vain vähän ennen sen vapauttamista 75 vuotta sitten.