• Marko

George Orwell: Eläinten vallankumous

Vallankumoukselliset olivat saavuttaneet voiton pitkässä ja uuvuttavassa kamppailussa, jossa oli menetetty valtavasti ihmishenkiä. Vihdoin koitti Voiton päivä. Vastavallankumoukselliset ja taantumukselliset oli pyyhkäisty tieltä ja valta olisi vihdoin sillä, jolle se kuului: kansalla. Samalla, kun kansa riemuitsi kaduilla, vallankumouksen johtajat saapuivat suurenmoiseen palatsiin, jossa keisarit ja kuninkaat olivat hallinneet despootteina vuosisatojen ajan. Palatsi huokui loistoa; timantteja, kultaa ja rubiineja, jotka oli ryöstetty samalla, kun tavallinen kansa oli nähnyt nälkää sukupolvesta toiseen. Mutta nyt olisi kaikki toisin. Kaikki tämä loisto ja kansakunnan luonnonrikkaudet käytettäisiin tästä lähtien kaikkien hyväksi. Ihmisten ei tarvitsisi enää koskaan raataa leipänsä eteen. Kansan valitsemat johtajat tekivät yksityiskohtaisia suunnitelmia, mihin tämä kaikki rikkaus käytettäisiin. Kadut päällystettäisiin kullalla. Joka päivä olisi juhlapäivä, ja pöydät kaikkialla maan kolkassa notkuisivat tästä lähtien juhla-aterioista. Taideaarteet vietäisiin kapakoihin ja palatseista tehtäisiin kansalaisten olohuoneita. Kenenkään ei tarvitsisi koskaan kumartaa tai palvella ketään, eikä kukaan olisi toista parempi. Kaikki tämä vannottiin vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimeen. Vallankumousjohtajat menivät nukkumaan tietoisina siitä, että kaikki tulisi tästä lähtien olemaan paremmin. Sitten koitti vallankumouksen toinen päivä.

Kirjoitin yllä olevan tekstin toiseen blogiini kymmenen vuotta sitten. Orwellin kirja kertoo, mitä sitten tapahtui.


Kuten tunnettua, Eläinten vallankumous kertoo stalinismista. Orwellilla oli vaikeuksia löytää kirjalle julkaisijaa 1944, jolloin Englanti, USA ja Neuvostoliitto olivat yhä liittolaisia sodassa Hitleriä vastaan. Kirja oli tietysti kielletty Neuvostoliitossa, kun taas Yhdysvalloissa jotkut pitivät sitä kommunistimyönteisenä. 1950-luvulla CIA lennätti miljoonia kappaleita kirjaa rautaesiripun yli Unkariin, Puolaan ja Tsekkoslovakiaan ilmapalloissa, joita vastapuoli yritti ampua alas.

Tarinassa vallankumousta johtaneet siat ottavat Eläintilan (kirjan alkuperäinen nimi) komennon. Toveri Napoleon (Stalin) syrjäyttää toveri Lumipallon (Trotski), joka joutuu pakenemaan tilalta. Kaikkia tilan vastoinkäymisiä aletaan pitää Lumipallon syynä, ja jotkut eläimet jopa myöntävät vehkeilleensä tämän kanssa, jonka jälkeen nämä teloitetaan vallankumouksen alkuperäisihanteiden vastaisesti. Lumipallon saavutukset vallankumouksessa kiistetään, tämän maine tahrataan ja alkuperäinen vallankumouslaulukin kielletään. Sen sijaan Napoleonia aletaan nimittää “Suureksi Johtajaksi”, joka on “aina oikeassa” ja josta sepitetään ylistysrunoja samalla, kun vallankumouksen ideaalit murenevat pala palalta sikojen vallanhimon yltyessä. Vinku-niminen propagandaporsas selittää kaiken parhain päin, ylistää kyynelsilmin Napoleonin nerokkuutta ja syyttää Lumipalloa kaikesta pahasta. Napoleonhan ei tee koskaan virheitä. Kun eläinten ruoka-annoksia jatkuvasti pienennetään, sitä kutsutaan “uudelleenjärjestelyksi”. Vingun selitykset erkaantuvat niin paljon todellisuudesta, että eläinten on välillä vaikea hyväksyä uutta virallista totuutta. Mutta aina ne lopulta hyväksyvät ne eikä muuta vaihtoehtoa olisikaan. Eläimistä varsinkin lampaat ovat erityisen innokkaita huutamaan Vingun syöttämiä iskulauseita, kuten “neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha”. Kirjan lopussa, kun siat ovat muuttuneet vihattujen ihmisten kaltaisiksi ja oppineet kävelemään kahdella jalalla, iskulause onkin muuttunut muotoon “neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa parempi“.


Yhtä hyvin Orwellin kirjaa voisi tulkita fasismia vasten. Olihan Hitler stalinismin ihailija ainakin siinä mielessä, että natsit ottivat käyttöön samanlaisia menetelmiä (puhdistukset, urkintajärjestelmä, näytösoikeudenkäynnit jne.) ja Hitler usein harmitteli, miksei voinut toimia yhtä häikäilemättömästi kuin verivihollisensa.

Entä nykyään?

Keitä voisivat olla nykyajan siat, jotka pyrkivät erottelemaan kaikki meihin ja muihin, poistamaan tietyiltä ryhmiltä perustavia oikeuksia, mustamaalaamaan ja poissulkemaan kaikkia eri tavalla ajattelevia ja joiden kannattajalampaat toistelevat muutamia iskulauseita loputtomasti? Ketkä luottavat länsimaissakin “Suuriin Johtajiin”, jotka usein syyttävät vastustajiaan siitä, mitä he itse ovat (kuten Neuvostoliitossa oli tapana)? Ketkä tarvitsevat viholliskuvia, ketkä kehittelevät sievisteleviä kiertoilmaisuja karmaiseville ajatuksille, rakentavat olkiukkoja, levittävät valeuutisia ja masinoivat lokakampanjoita lisätäkseen kannatustaan ja vaientaakseen arvostelijansa? Samaan aikaan näiden sikojen taustalla häärii epämääräisiä kainalontuulettajakoiria, jotka “turvallisuuteen” vedoten ovat valmiita väkivaltaan.

Tarvitseeko vastata?

Entä kun nämä pinokkiot pääsevät valtaan, kuten muutamassa maassa on tapahtunut? Vähemmistöt, oikeuslaitos ja tiede joutuvat tulilinjalle, toisinajattelijoita vainotaan tai ainakin demonisoidaan suoranaisilla valheilla, demokratiaa rapautetaan, kansainvälisistä perussäännöistä irtaudutaan, epänormaalista tulee uusi normaali kun uudet vallanpitäjät hylkäävät sovitut demokratian pelisäännöt ja alkavat käyttäytyä röyhkeämmin kuin he, jotka he lupasivat korvata. Joskus he jopa lainaavat George Orwellia tai pikemminkin keksivät uusia “Orwell-sitaatteja” ja käyttävät tämän nimeä tavalla, joka saisi vanhan anarkistin pyörimään haudassaan.

Kuulostaako tutulta?