• Marko

Koronapäiväkirjat II


Praha 9.5.2020

Kello 14


Joskushan sitä olisi siis lähdettävä ulos joka tapauksessa ja tänään oli sitten se päivä. Laitoin kasvonaamion päälle, pakkasin lasipullot ja metallijätteen reppuun, otin toiseen käteen muovijätettä sisältävän jätesäkin ja toiseen paperijätettä täynnä olevan paperikassin. Lajittelujätettä oli varmaan kaksikymmentä kiloa, mutta jos kerran täytyi mennä ulos, niin hoidan sitten kaikki asiat kerralla. Tietenkin vein samalla myös sekajätteet takapihan roskikseen ja jo oli aikakin, sillä pussi haisi tod-ella äklölle. Siinä oli melkein viikon ruoantähteet.


Jo takapihalla huomasin, että olin laittanut aivan liikaa vaatetta päälle. Minulla oli naulakossa talvitakki, mutta jotenkin kesä oli ehtinyt hiipiä Prahaan näiden kahden kuukauden aikana. Aurinko paistoi ja lämmintä oli ainakin kaksikymmentä viisi astetta. Olin hiestä märkä jo ennen kuin olin päässyt korttelin päähän kotoa. Taisin olla kyllä alitajuisesti varautunut tähän, sillä olin laittanut päälle villapaidan, josta en kauheasti tykkää, kun se kutittaa ja kaula vähän kiristää. Ajattelin, että voin hikoilla vapaasti ja heittää sen joka tapauksessa pyykkikoneeseen tämän reissun jälkeen. Käytän paljon sellaisia vaatteita, joista en pidä, kun tiedän hikoilevani. En voisi pitää koskaan kravattia tai pullonkaulavillapaitaa, kun ne ahdistavat. Olen varma, että napanuora on mennyt kohdussa kaulani ympäri tai jotain, ei siihen voi olla muuta selitystä.


Ulkona kaikkien on siis pakko käyttää kasvomaskia. Niitä on kaikenlaisia ja -värisiä: on sellaisia, missä on jonkinlainen suodatin sivulla, ovatkohan ne niitä sairaalamaskeja? Onneksi sellaisia ei näy kuin aniharvalla, koska niitähän tarvitaan sairaaloissa. Oikeastaan tekisi mieli kysyä näiltä sankareilta, että "oletteko ehkä kirurgi tai muu terveydenhuollon ammattilainen?" En kuitenkaan kysy, koska ihmiskontakti on tässä tilanteessa hengenvaarallinen. Jotkut käyttävät suun ja nenän päällä vain kaulahuivia, joillakin on hento kertakäyttöinen suojus ja useimmilla kangasmaski, omatekoinen tai ostovehje, kuten minulla. Jollakin on Tsekin lipun värit maskissa, jollakin jotain mukamuodikasta ja monella nuorella mustat, vaikkei ne gootteja muuten olekaan. Täällä ei ole gootteja oikeastaan lainkaan. Tai sitten ne käy ulkona vain yöllä, kun minä olen jo nukkumassa.


Ensimmäisen kulman takaa meinaa kävellä päälleni joku akka. Säikähdän aivan rutosti, väistämme molemmat samaan suuntaan ja menee hetki, ennen kuin pääsemme ohittamaan toisemme. Siinä ei paljon kahden metrin turvavälejä kunnioitettu! Päätän olla vähemmän huoleton tulevien kulmien suhteen ja menen seinänviertä, kun seuraavat vastaantulijat ohittavat minut. Liikennevaloissa joudun ylittämään valot kahteen kertaan, jotta pääsen risteyksen vastakkaiselle puolelle ja huomaan, ettei autoilijoista oikeastaan kellään ole kasvonaamiota päällä. Monilla on vielä ikkunakin auki. Sitten näen pari nuorta miestä tupakalla, ilmeisesti oman ulko-ovensa edessä, ja tietenkin näillä seikkailijoilla on maskit alhaalla ja ne rupattelee ja polttaa tupakkaa aivan kuin maailmanlaajuista kriisiä ei olisikaan. Voi hyvänen aika, millaista piittaamattomuutta! Onneksi en joudu menemään näiden viruslinkojen ohitse vaan käännyn toiseen suuntaan.


Puistossa ennen kierrätyspisteitä on paljon porukkaa, toiset nurmikolla ja melkein joka penkillä yksi tai jopa kolme henkeä samassa. Joku syö viereisestä marketista hakemaansa leipää, moni juo kaljaa tölkeistä, toiset tupakoi ja arvatkaapa onko näistä kellään maskit päällä? No apua, ei todellakaan kellään! Ja siellä on äitejä lastenvaunuineen, laskin heti ainakin kaksi! Toinen äiti ja molemmat lapset oli ilman maskeja! Mihin tämä maailma on oikein menossa? Puisto täynnä ihmisiä!


Joudun kiertämään puiston, jotta pääsen sen toisessa päässä oleville kierrätyspisteille. Laitan paperikassin paperinkeräykseen, tölkit metalliastiaan, värilliset ja värittömät lasit omiin astioihinsa ja kun käännyn työntämään jätesäkkiä muovinkeräykseen, sen edessä on joku törkyinen hippi, joka penkoo keräysastian sisältä tavaraa. Karistan kurkkuani, kunnes muistan, ettei yskiminen ole enää sosiaalisesti hyväksyttyä. Dyykkari ei tee mitään väistääkseen, vaikka tämän täytyy huomata, että olen tasan kahden metrin turvavälin päässä hänestä. Kun olen odottanut minuutin ja on selvää, ettei asiassa tapahdu muutosta, vedän syvään henkeä ja tungen jätesäkin sisään sillä aikaa, kun hippi tutkii löytämäänsä harjanvartta. Jälleen turvaväli rikottu, ja vieläpä sellaisen ihmislapsen kanssa joka viis veisaa omasta hygieniastaan! Minua pyörryttää ja kasvoni ovat hikiset, kun jatkan matkaa postia kohti. Uskaltaudun hengittämään ulos vasta viidenkymmenen metrin päässä.


Parin korttelin matkalla ei tapahdu uusia seikkailuita, mutta kun pääsen postissa luukulle, huomaan kauhukseni, että sen takana on se sama suupatti naikkonen, joka hölöttää laulavalla nuotillaan aina ummet ja lammet ja tekee työnsä sen takia ennätyshitaasti. Katson kateudella naapuritiskiä, jolla päivystää ruma vanha ämmä, joka on niin juro, että se voisi päästä elokuvaan näyttelemään keskitysleirin vartijaa (kunhan siistisi ensin kulmakarvojaan). Se akka ei turhia lätise, vaan hoitaa hommat alta pois ja mörähtää "näkemiin" lopuksi. Pidän akasta ja olen kerran nähnyt hänen hymyilevänkin, kun tämä jutteli jonkun kollegansa kanssa ja luuli, ettei asiakkaat näe. Mutta minäpä näin. Ihminen se on, vaikka teeskentelee muuta.


Suupaltti tietenkin tunnistaa minut ja sanoo jotenkin tekopirteästi, ettei ole nähnyt minua ainakaan kahteen kuukauteen. Se on tietenkin totta, ja kerron olleeni kotona. Sitten se kysyy, että olenko töissä ja sanon, että ”vähän”, mikä on vakiovastaukseni. Kun joku kysyy ”puhutteko tsekkiä?”, vastaan aina että ”vähän”. Sitten se kysyy jotain, mitä en ymmärrä, mutta minkä ymmärrän kysymykseksi lauseen nousevasta intonaatiosta. En tiedä, mitä vastaisin, joten mumisen ”joo”, mikä tarkoittaa tsekiksi samaa kuin suomeksi. Se kysyy saman kysymyksen uudelleen, johon joudun vastaamaan, että ”prosim”, eli että ”en ymmärtänyt, voitteko toistaa”. Sitten tajuan, että se kysyy, mitä paketissa oikein on ja minä olen, että haloo, eikö täällä ole siis kuultu postisalaisuudesta? Vastaan kuitenkin, että se taitaa olla lahja, vaikka tiedän tasan tarkkaan, että pikku paketissa on salmiakkia ja lakritsia, joita yksi tuttu on lähettänyt Suomesta (kiitos vaan, ehjänä tuli perille). Mutisen ”näkemiin” ennen kuin suupaltti alkaa kysellä, että ”no millaista lahjaa?” ja kävelen pois. Postissa on tosi kuuma ja nyt kalsaritkin tuntuvat hikisiltä.

30 views