• Marko

Paluu käytettyjen vitsien kauppaan (10 vuotta myöhemmin)

Updated: Feb 12


– Hyvää päivää. Miten voimme auttaa?

– Tota… Päivää vaan putiikkiin.

– Mitäpä saisi olla?

– Mulla olisi näitä käytettyjä vitsejä. Kun pitäis saada vähän käteistä… Että mitäs näistä saisi?

– Katsotaanpa… Jaahas… Tätä ensimmäistä vitsiä meillä on jo ihan liian monta kappaletta hyllyssä…

– No eikö siitä jotain? Kun emmä sitä takaisin kotiinkaan haluais viedä.

– Ei, tämä vitsi ei enää yksinkertaisesti liiku. Kerää vaan pölyä ja vie hyllytilaa. Viime kuussa kärrättiin jo suurin osa roskiin. Ettei vaan olisi muuten sieltä peräisin?

– Ei. Kyllä se on vaarivainaan peruja.

– Mutta silti, ei me kyllä tätä…

– No entäs ne muut?

– Katsotaan. No, tästä toisesta minä voisin antaa viisikymmentä penniä…

– Siellä on viisi sitä samaa vitsiä, tekisikö se sitten kaksi ja viisikymmentä?

– Ai niinpäs onkin… Ja nämä näyttää ihan kopiokoneella monistetuilta.

– Ei kun kyllä ne on ihan kaikki aitoja. Niitä on vaan kertyny nurkkiin vuosien varrella. Ja yks on Penan. Se venaa ulkona.

– Ai onko tämä kappale Penan?

– Juu. Just tuo on Pentin.

– Mistä te voitte sen tietää? Näissä kaikissa on täsmälleen sama tahra vasemmassa yläreunassa. Kyllä nämä ovat toistensa kopioita.

– Eikä varmana ole!

– Älkääpä korottako ääntänne. Jos toimisin lain mukaan, saksisin nämä laittomat kopiot tässä ja nyt naurukelvottomiksi…

– Mutta…

– Olen nähnyt vuosien varrella kaikenlaista tässä ammatissa. Nyt teemme niin, että unohdamme nämä neljä kopiota, voitte ottaa ne mukaanne, ja saatte tästä yhdestä viisikymmentä penniä.

– No ei kai sitä muutakaan voi. Entäs ne loput?

– Katsotaanpa. Ei, ei. Tämä on työvoimatoimiston kirje. Tässähän on leimat ja kaikki. Tämä seuraava on jokin kirjasta repäisty runonpätkä ja tämä viimeinen on kirjoitettu kielellä, joka näyttää flaamilta.

– Eiks se oo sitten niinku harvinaisuus? Ikinä en oo nimittäin nähny vastaavaa.

– Ehei. Meillä ei flaaminkielisille vitseille ole lainkaan kysyntää. Pari vuotta sitten otettiin kokeeksi yksi hyllyyn ja siellä se on edelleen. Viime viikolla kävi yksi hollantilainen pariskunta, mutta ei kelvannut edes ilmaiseksi.

– Eli tota, eiks yhtään enempää kuin se viiskyt penniä?

– Kyllä se siihen taitaa nyt jäädä.

– No, parempi kai sekin kuin ei mitään. Kiitti vaan, kaveri.

– Kas tässä. Ja jos löytäisitte jostain alkuperäisiä 70-luvun poliittisia vitsejä tai 50-luvun rillumarei-kamaa, niin niistä maksetaan aivan eri lailla. Samoin kuin sodan aikaisista juoksuhautavitseistä, kunhan ne ovat vielä luettavassa kunnossa. Mint-kuntoisten talvisotavitsien hinta saattaa kavuta useisiin tuhansiin.

– Täytyypä pitää mielessä. Kiitti vaan.

– Eipä kestä. Tervetuloa uudelleen.