Paluu käytettyjen vitsien kauppaan (10 vuotta myöhemmin)
Updated: Feb 12, 2020
– Hyvää päivää. Miten voimme auttaa?
– Tota… Päivää vaan putiikkiin.
– Mitäpä saisi olla?
– Mulla olisi näitä käytettyjä vitsejä. Kun pitäis saada vähän käteistä… Että mitäs näistä saisi?
– Katsotaanpa… Jaahas… Tätä ensimmäistä vitsiä meillä on jo ihan liian monta kappaletta hyllyssä…
– No eikö siitä jotain? Kun emmä sitä takaisin kotiinkaan haluais viedä.
– Ei, tämä vitsi ei enää yksinkertaisesti liiku. Kerää vaan pölyä ja vie hyllytilaa. Viime kuussa kärrättiin jo suurin osa roskiin. Ettei vaan olisi muuten sieltä peräisin?
– Ei. Kyllä se on vaarivainaan peruja.
– Mutta silti, ei me kyllä tätä…
– No entäs ne muut?
– Katsotaan. No, tästä toisesta minä voisin antaa viisikymmentä penniä…
– Siellä on viisi sitä samaa vitsiä, tekisikö se sitten kaksi ja viisikymmentä?
– Ai niinpäs onkin… Ja nämä näyttää ihan kopiokoneella monistetuilta.
– Ei kun kyllä ne on ihan kaikki aitoja. Niitä on vaan kertyny nurkkiin vuosien varrella. Ja yks on Penan. Se venaa ulkona.
– Ai onko tämä kappale Penan?
– Juu. Just tuo on Pentin.
– Mistä te voitte sen tietää? Näissä kaikissa on täsmälleen sama tahra vasemmassa yläreunassa. Kyllä nämä ovat toistensa kopioita.
– Eikä varmana ole!
– Älkääpä korottako ääntänne. Jos toimisin lain mukaan, saksisin nämä laittomat kopiot tässä ja nyt naurukelvottomiksi…
– Mutta…
– Olen nähnyt vuosien varrella kaikenlaista tässä ammatissa. Nyt teemme niin, että unohdamme nämä neljä kopiota, voitte ottaa ne mukaanne, ja saatte tästä yhdestä viisikymmentä penniä.
– No ei kai sitä muutakaan voi. Entäs ne loput?
– Katsotaanpa. Ei, ei. Tämä on työvoimatoimiston kirje. Tässähän on leimat ja kaikki. Tämä seuraava on jokin kirjasta repäisty runonpätkä ja tämä viimeinen on kirjoitettu kielellä, joka näyttää flaamilta.
– Eiks se oo sitten niinku harvinaisuus? Ikinä en oo nimittäin nähny vastaavaa.
– Ehei. Meillä ei flaaminkielisille vitseille ole lainkaan kysyntää. Pari vuotta sitten otettiin kokeeksi yksi hyllyyn ja siellä se on edelleen. Viime viikolla kävi yksi hollantilainen pariskunta, mutta ei kelvannut edes ilmaiseksi.
– Eli tota, eiks yhtään enempää kuin se viiskyt penniä?
– Kyllä se siihen taitaa nyt jäädä.
– No, parempi kai sekin kuin ei mitään. Kiitti vaan, kaveri.
– Kas tässä. Ja jos löytäisitte jostain alkuperäisiä 70-luvun poliittisia vitsejä tai 50-luvun rillumarei-kamaa, niin niistä maksetaan aivan eri lailla. Samoin kuin sodan aikaisista juoksuhautavitseistä, kunhan ne ovat vielä luettavassa kunnossa. Mint-kuntoisten talvisotavitsien hinta saattaa kavuta useisiin tuhansiin.
– Täytyypä pitää mielessä. Kiitti vaan.
– Eipä kestä. Tervetuloa uudelleen.