• Marko

Toimintaromaanin vähätapahtumainen luku (poistettu)

Seuraavana päivänä ei tapahtunut mitään erikoista. Bill Brown oli niin väsynyt viime päivien toiminnantäyteisistä tapahtumista, että nukkui epätavallisen pitkään. Mikä parasta, hän ei edes nähnyt unta tohtori Devinistä tai tämän katalasta maailmanvalloitussuunnitelmasta. Herättyään myöhään iltapäivällä Bill söi tavoistaan poiketen jättilautasellisen makkaraa ja ranskanperunoita, ahmi kaksi suklaalevyä ja pussin pikkusuolaista sekä vietti nautinnollisia, kiireettömiä hetkiä vessassa. Menisi ehkä viikkoja, ennen kuin Bill Brown saisi seuraavan kerran istua rauhassa pöntöllä, joten hän otti kaiken irti vapaapäivästään.

Bill selasi pari tuntia nettipornoa ja masturboi neljä kertaa, ennen kuin muisti, että tänään oli hänen vuoronsa tavata poikaansa. Kun Bill junior riensi isänsä syliin, Bill kiitti onneaan, että hänellä oli antaa pojalle Rooman lentokentältä näpistämänsä karkkipussi.

Bill Brown yritti ruinata ex-vaimoltaan säälipanoa, mutta nainen ei lämmennyt ajatukselle. Pettynyt Bill lahjoi makeisilla pojan pesemään pyykkinsä ja alkoi lipittää viskikolaa. Ilta menikin rauhallisten kalsarikännien ja televisionkatselun merkeissä. Välillä poika ruinasi syötävää, ja Bill heitti popcornit mikroon. Jännittävän jalkapallo-ottelun päätyttyä Bill Brown oli jo mukavassa hutikassa. Kun Sarah palasi hakemaan Bill junioria, Bill yritti kouria ex-vaimonsa persettä. Kun nainen läimäytti Billiä poskelle ja haukkui häntä juopoksi, hän antoi horatsun kuulla kunniansa.

Kun poliisit olivat lähteneet, Bill Brown kaatui sänkyyn. Hän kaivoi patjan alta ex-vaimonsa alastonkuvan, jonka oli ottanut heidän häämatkallaan Mallorcalla. Hän yritti masturboida, mutta vaipui lopulta itkuiseen uneen.

Onneksi huomenna on tiedossa töitä ja lisää toimintaa, Bill Brown ajatteli juuri ennen nukahtamistaan.