• Marko

Tom Phillips: Ihmiset - näin munasimme kaiken (2018)


Tom Phillipsin ensimmäinen kirja kertoo siitä, miten ihmiskunta on onnistunut mokaamaan historiansa aikana lähes kaikessa. Historian alkuhämärissä siirtyminen keräilytaloudesta maanviljelyyn oli suuri virhe, koska se johti kaupunkien syntyyn, eriarvoistumiseen ja sotiin. Nousi johtajia, jotka onnistuivat mokailemaan aivan uudella levelillä, kun heillä oli rikkauksia ja armeijoita tukenaan. Sosiaalisen median aikana ryhmäajattelu, maniat ja vahvistusharhat takaavat sen, että pystymme mokailemaan kimpassa ja aivan uudella megatasolla.


Phillipsin kirja on samaa historian opettavaisten ja varoittavien juttujen kertomista kuin hänen uudempi kirjansa Totuus, josta kirjoitin edellisessä blogitekstissä. Siinä mainitsemani mainiot Ari Turusen kirjat ovat edelleen vähintään yhtä suositeltavia kuin perässä hiihtävän Phillipsin kirjakaksikko eivätkä Turusen jutut rönsyile samalla tavoin kuin Phillipsin stoorit.


Ihmiset-kirja on täynnä tragikoomisia historian perusmokailuita ja oikkuja, kuten tiedemiehiä, jotka onnistuivat tappamaan itsensä omilla kesinnöillään: siis mokailemaan ihan Darwin-palkinnon arvoisesti.


Insinööri Thomas Midgley junior oli ehkä maailmanhistorian tuhoisin "keksijä". Hänen takiaan bensaan lisättiin lyijyä vuosikymmenten ajan. Lyijy on hermomyrkky, joka ei hajoa luonnossa, mutta sitä käytettiin, koska sillä saattoi tehdä parempaa bisnestä kuin yhtä käyttökelpoisella ja turvallisella etanolilla. Vaikka ihmisiä sairastui ja kuoli lyijyn takia, periamerikkalaiseen tapaan lakimiesarmeija onnistui peittelemään asian. Seuraavaksi Midgley pohti viilentämisen problematiikkaa ja keksi, että freoni oli oiva kylmäaine. Freonia lisättiin kaikkeen mahdolliseen ponnekaasupulloista jääkaappeihin ja ilmastointilaitteisiin. Maan pinnalla freonista ei ole haittaa, mutta tuolla ylhäällä se aiheuttaa otsonikatoa ja edistää siten kasvihuoneilmiötä. Midgley sairastui polioon ja rampautui, muttei jäänyt toimettomaksi. Hän suunnitteli laitteiston, joka auttoi häntä pääsemään ylös sängystä. Runollinen oikeus tapahtui, kun Midgley kuoli sänkyynsä oman laitteistonsa kuristamana.


Phillips pohtii Midgleyn vaikutusta kulttuuriin. Elokuvateatterit olivat ensimmäisiä paikkoja, joihin asennettiin ilmastointi, mikä edisti niiden suosiota ja elokuvateollisuuden nousua. Pitkät matkat autoilla tulivat mahdolliseksi, kun lyijybensa paransi autojen luotettavuutta ja ilmastointi teki matkoista mukavampia. Phillips pohtii jopa lyijymyrkytyksen ja siihen väitetysti liittyvän väkivaltaisen rikollisuuden yhteyttä, joka nousi samanaikaisesti lyijybensan käytön kanssa aivan uudelle mokailulevelille, ja sitten laski, kun lyijystä vihdoin luovuttiin.


Mukana mokailuhistoriassa on myös - ja totta kai - Adolf Hitler. Olen lukenut natseista lukemattomia kirjoja, joten kovinkaan paljon uutta tuosta toisesta katastrofaalisesta liideristä ei tämä kirja tarjoa. Voidaan kai olla yhtä mieltä siitä, että taideopintoihin pitäisi ottaa kaikki niihin pyrkivät, jotteivat he pääse mokailemaan muilla elämänalueilla. Vaikka tuleva taiteilija olisi kuinka surkea, värien töhriminen kankaalle on huomattavasti vähemmän tuhoisaa puuhaa kuin maailmansodan sytyttäminen.


"Ihmettelen silti, miksei Phillips mainitse kirjassaan jotain Donald Trumpia kertaakaan"

Hitleristä lukeminen nosti niskakarvat pystyyn tällä kertaa aivan toisesta syystä. Phillipsin kertomana ne kun muistuttavat lähes yksi yhteen erästä nykyaikamme suurta ja oivallisen nerokasta johtajaa. Vai mitä sanotte tästä:


Hitler ja muut natsit olivat amatöörejä, joilla ei ollut mitään käsitystä miten asioita hoidettiin aikuisten oikeasti. Natseja pidettiin pellepuolueena eikä Hitleriä otettu vakavasti. Kun Hitler sitten tämän aliarvioinnin seurauksena pääsi valtaan, hänestä ei sukeutunut presidentillistä diktaattoria, vaan hän jatkoi vanhoja tapojaan, joihin kuului laiskottelu, valvominen myöhään elokuvien äärellä, kakkujen syönti ja pitkään nukkuminen. Hitler käytti ensimmäiset hereilläolotuntinsa lukeakseen itseään koskevia lehtiartikkeleita, jotka saivat joko hänet raivokohtauksiin tai erittäin loisteliaalle tuulelle, riippuen siitä mitä hänestä kirjoitettiin. Hän oli sairaalloisen itsekeskeinen eikä osannut tai edes halunnut paneutua asioiden yksityiskohtiin. Hitler käytti kaikki tilaisuudet päästäkseen pois Berliinistä ja työasioista ja vietti paljon aikaa retriitissään, missä hän lähinnä lorvi ja vältteli työntekoa. Hän kehuskeli olevansa "Euroopan suurin näyttelijä" ja roolissa maailmanhistorian suurimmassa tarinassa. Hän sivuutti asiantuntijat, pilkkasi kaiken maailman tiedemiehiä ja venkoili päätöksissä, jotka hän teki lopulta vaistonvaraisesti. Hän tunsi epävarmuutta tietämättömyydestään ja ummisti silmänsä kaikelta, joka oli ristiriidassa hänen omien käsityksiensä kanssa. Hän sai raivokohtauksen, jos joku oikaisi häntä, mutta tuli hyvälle tuulelle, jos joku puhui hänestä ylistävästi. Hänen alaisensa repivät hiuksiaan Hitlerin epäluotettavuuden takia. He eivät tienneet, miten kertoa totuutta Hitlerille, koska tämä suuttui ellei fakta ollut hänelle mieluinen. Kukaan ei tiennyt kuka oli vastuussa mistä, kun kaikki tappelivat keskenään ja puukottivat toisiaan selkään päästäkseen Hitlerin suosioon. Hitler kammosi naurunalaiseksi tulemista, mutta tykkäsi pilkata muita matkien näiden puhetyyliä. Hitler saattoi jaaritella tuntikausia itsestään, vaati alaisiltaan ehdotonta uskollisuutta muttei lopun tullessa löytänyt mitään syytä itsestään vaan syytti kaikkia muita petturuudesta.


Kuulostaako keneltäkään nykyajan megamogailijalta?