• Marko

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, osa 1 (1959)

Linnan kolminkertainen tiiliskivi tuli luettua ensimmäisen kerran viitisentoista vuotta sitten. Muistan tapauksen hyvin, koska se oli ensimmäinen kirja, jonka luin muutettuani lukemaan Jyväskylään kirjallisuutta – ja sitten ainoa vuosikausiin, joka ei ollut tenttikirja. Kirjallisuuden opiskelijana kun ei ollut aikaa lukea romaaneja, jotka eivät olleet tenttikirjoja (opiskelin yleistä kirjallisuutta). Lukukokemus jäi mieleen tietenkin myös mestarillisen kerronnan takia, jota Veikko Sinisalon eläytyvästi lukema äänikirja vielä korosti. Voin suosiella äänikirjaa kaikille (se on julkaistu nyt myös cd:llä), sillä Sinisalo on yksinään taatusti parempi kuin ensi vuonna ilmestyvä Radioteatterin suurtuotanto kuunnelmana voi koskaan olla.

Kauhulla ja pienellä toivonkipinälläkin odotan Teppo Aikamiespojan elokuvaversiota, sillä Edwin Laineen aliarvostettu kaksiosainen elokuva on tullut katsottua moneen kertaan vuosien varrella. Katsoin sen myös nyt, mutta kirjaan verrattunahan se vetää mutkat suoriksi jo pelkän pituutensa vuosi. Jos elokuvat kestävät yhteensä reilu viisi tuntia, kirjan lukemiseen menee aikaa kaksikymmentä kertaa enemmän. On siinä tietenkin ollut tiivistämistä, vaikka Linna itse oli mukana elokuvien kirjoittamisessa.

Ensimmäisen osan luettua ja trilogian elokuvana nähneenä tuntuu, että juuri ensimmäinen osa on kokonaisuudesta paras. Voi olla, että mieli muuttuu matkan varrella ja palaan muihin osiin myöhemmin. Ensimmäinen osa kestää ajallisesti pisimmän osuuden 1800-luvun lopusta ensimmäisen maailmansodan alkuun. En aikaisemmin osannut ajatella edes kokonaisuutta erillisinä osina, mutta niinhän ne kirjoitettiin ja julkaistiin 1959, 1960 ja 1962.

Kirjoitin aikaisemmin Waltarin Sinuhen yhteydessä, että se kertoo ihmisyydestä ja maailmasta, kun taas Pohjantähti kertoo suomalaisuudesta. Tässä on myös jälkimmäisen voima ja heikkous. Se kertoo kansasta, jonka hyveitä ovat junttius, jurous ja puhumattomuus. Nämä alkoivat vaivata tällä uudella lukemisella, koska en näe niissä mitään glorifioimista, vaikka ne varsinkin “maakunnissa” ovat edelleen hyveiksi laskettuja ansioita. Miksi junttiuta pitäisi juhlistaa, kun MTV3 tekee sitä koko ajan?

Lukemisen aikana olen myös ottanut vähän selvää ihminen Väinö Linnasta. Tämä on ristiriitainen persoona. Hän julkaisi elämänsä aikana parin kokeiluversion jälkeen vain kaksi merkittävää romaania: Tuntemattoman sotilaan ja Pohjantähti-sarjan. Sen jälkeen hän vetäytyi vapaaehtoisesti kaunokirjallisuudesta Pohjantähden valmiiksi saatuaan 42-vuotiaana, iässä, jossa muut vasta aloittavat mestaruussarjassa. Mutta jos kahdella kirjalla saa (postuumisti) kuvansa 20 markan seteliin, niin mikäs siinä.

Tuntematon sotilas on noussut jo joutuvanpäiväiseksikin kansalliseksi ikoniksi eri teatteri- ja elokuvaversioineen, ehkä sen takia, että se on noin 30 kertaa Pohjantähteä lyhyempi ja siksi helpommin kanonisoitavissa koko kansalle. Pohjantähti on kuitenkin paljon parempi ja kypsempi kirja. Palaan kakkos- ja kolmososa merkeissä.

#kirja