Kansalliseepoksen toinen osa keskittyy sisällissodan tapahtumiin, ja vaikka kaikki trilogian osat ovat hämmästyttävän samankokoisia sivumäärältään, tämä osa kattaa ajallisesti lyhyimmän jakson. Kun osat yksi ja kolme kattavat vuosikymmeniä, kakkososan aikajana rajoittuu muutamaan vuoteen.
Toinen osa tuntuu käyvän aluksi jopa tyhjäkäynnillä, kun sisällissotaan johtavia tapahtumia pohjustetaan perusteellisesti. Itse sotatapahtumia – jotka sijoittuvat koko trilogian keskipisteeseen – kuvataan lyhyemmin kuin Pentinkulman tapahtumia ja punaista terroria sodan aikana tai valkoista terroria sodan jälkeen. Vaikka punaisten hallitsemassa Pentinkulmassa tapahtuukin muutamien alusta alkaen mukana olleiden sivuhenkilöiden, erityisesti Paronin ja Töyryn isännän murhat punaisten toimesta, eivät nämä tapahtumat ole kovinkaan “tasapainossa” valkoisten myöhemmin suorittaman murha-aallon kanssa. Ensinnäkin Linna on kuvannut Paronin ja Töyryn alusta alkaen epäedullisessa valossa. Toiseksi jo pelkkä punakaartilaisten ja muiden kirjan tapettujen henkilöhahmojen lukumäärä on huomattava; tuntuu, että valkoiset tappavat noin puolet kirjan henkilöistä ja suuren osan heistä vieläpä täysin syyttöminä.
Neljän vuoden takainen erinomainen eteläkorealainen elokuva Taegukgi osoitti, että veljessodan raakuus on yleismaailmallista. Monet Pohjantähden kohtaukset tulivat silloin mieleen, kun elokuvassa näytettiin, miten tavalliset korealaiset ilmiantoivat ja antoivat tappaa väärinajattelevia naapureitaan.
Kirjan vaikuttavimpia kohtauksia ovat naisten teloitukset vankileirillä ja isäntien kusitauolla käymä kaupankäynti renkiensä hengillä. Toisaalta jossain vaiheessa alkaa tuntua jopa epäuskottavalta, että punapäällikkö Akseli Koskela säilyy hengissä vankileiriltä, josta lähes kaikki muut viedään kuopalle teloitettaviksi. Romaanisarjan jatkon kannaltahan tämä oli tietenkin välttämätöntä.
Commenti