• Marko

Vessapaperi-apokalypsi (osa 2: Hätätila)


4

Usko Höynänen oli vessapaperizombien vastaisen sodan etulinjassa, sillä Oy Toimistotukku Ab:n toimistotarvikevastaavana hän vastasi myös konttorin vessapapereista. Jo kohta kahdenkymmenen vuoden ajan Usko oli tilannut toimistoon vessapaperit, huolehtinut niiden jakelusta ja riittävyydestä ja joka ikinen päivä hän oli tarkistanut, että jokaisessa kopissa oli paitsi käyttökelpoinen rulla telineessä, myös vähintään kaksi rullaa reservinä. Voisi sanoa, että Usko Höynänen oli vessapaperialan huippuosaaja.


Tämä päivä oli kuitenkin erilainen. Aamulla Usko kuittasi tapansa mukaan uusimman vessapaperilähetyksen ja teki huolestuttavan havainnon. Toimitus oli vain puolet tavanomaisesta. Kun hän kysyi lähetiltä syytä, tämä selitti sen johtuvan kansallisesta hätätilasta. Sosiaalisessa mediassa oli tultu yön aikana siihen lopputulokseen, että nyt kannatti panikoida. Vessapaperin hinta oli kaksinkertaistunut jälleen yön aikana ja Turania-TV:n pörssiasiantuntijoiden mukaan hinnan odotettiin vähintään kaksikymmenkertaistuvan kuluvan päivän mittaan. Lähetti iski silmää Uskolle ja onnitteli tätä oivallisesta sijoituksesta. Uskon ojentaessa lähetille tavanomaista kahdenkymmenen pennin juomarahaa tämä sanoi haluavansa tipiksi mieluummin viisi arkkia vessapaperia.


Kun Usko aloitti tavanomaisen tarkistuskierroksensa, hän teki tyrmistyttävän havainnon. Ensimmäisessä kopissa ei ollut kuin tyhjä hylsy jäljellä, vaikka hän oli eilen asentanut sinne korkkaamattoman rullan ja jättänyt tavalliseen tapaan kaksi neitseellistä vessapaperikääröä hätävaraksi pöntön yläpuolelle. Sama juttu seuraavassa ja sitä seuraavassa kopissa. Ja kaikissa toimiston kopeissa. Naistenvessoissa sentään oltiin aseteltu satunnainen valikoima käsipyyhkeitä koppeihin, mutta varsinaiset vessapaperit oli sieltäkin rosmottu. Usko raportoi asiasta toimistopäällikölle, joka teki suurhälytyksen. Joko talossa oli varkaita tai – mikä pahempaa – kommunistiset vessapaperizombit olivat soluttautuneet Oy Toimistotukku Ab:n tiloihin.


Kaikki työntekijät komennettiin ulos rakennuksesta ja heidät tarkistettiin ulko-ovella, mutta kenenkään hallusta ei löytynyt yhtään vessapaperirullaa. Myöskään yhtään vessapaperizombieta ei tullut ulos, mitä pidettiin huolestuttavana merkkinä. Seuraavaksi tehtiin nimenhuuto ja havaittiin, että Veke Väinämöinen, toimiston iloinen huulenheittäjä, puuttui joukosta. Joko Väinämöinen oli vessapaperivaras tai sitten hän oli joutunut kommunistizombien uhriksi.


Paikalle kutsuttu PolPon nopean toiminnan yksikkö, joka koostui kahdesta Thorin taistelijoiden haulikolla varustetusta katupartiomiehestä – myös Turaniassa ulkoistettiin asioita ammattitaitoisille alihankkijoille – otti Uskon mukaansa ja lähti etsimään Väinämöistä tyhjästä rakennuksesta. Pyssyt ojossa etenevät katupartiolaiset lähestyivät Väinämöisen huonetta, ja kun Usko kertoi heille, että huoneeseen oli kaksi sisäänkäyntiä, päättivät he käyttää ikivanhaa ja hyväksi havaittua taktiikkaa ja iskeä molemmat ovet sisään yhtä aikaa.


Katupartiolaiset, joista toinen oli punakka keski-ikäinen mies, jolla oli niin valtava vatsakumpu, että hän saattoi pidellä haulikkoa sen päällä ja toinen nuorempi, tukevasti kalijalle haiseva ja vain hieman horjahteleva kaljupäinen patriootti, asettuivat asemiin vastakkaisille sisäänkäynneille. Katupartiolaiset rysäyttivät ovet sisään samanaikaisesti. Kuului kaksi kauhistunutta huutoa, jota seurasi kaksi haulikon huumaavaa paukahdusta. Kun pöly oli laskeutunut ja hiljaisuutta oli kestänyt puoli minuuttia, Usko uskaltautui katsomaan, mitä oli tapahtunut. Molemmat erikoismiehet makasivat toistensa haulien lävistäminä maassa. Kriisin jälkeen molemmat saatettaisiin kymmenentuhannen muun sankarivainajan kanssa haudan lepoon Vuoden 2067 Vessapaperizombien vastaisen sodan uhrien hautausmaalle ja heille myönnettiinTuranian korkein postuumi arvonimi, Ruskean Reiän Ritarikunnan myöntämä Vuoristoneuvos Tuuran ’Voihan Rähmä’ -kunniamerkki. Kuten arvata saattaa, ritarikunnan nimi saati sen myöntämä arvonimi eivät olleet aina tunnettuja kyseisillä titteleillä, mutta koska kansalaisvaikuttaja Matutvituun666 oli ehdottanut Naamakontaktessa kännissä ja läpällä nimien muuttamista ja ehdotus oli saanut tarpeeksi hyväksyvää mölinää, entinen Valtioneuvoston herrakerho oli joutunut muuttamaan nimensä.


5

Samaan aikaan Interwebissä tavalliset turanialaiset päättivät määrätä itsensä kotikaranteeniin ja isänmaalliseen taisteluun: kaikkien kynnelle kykenevien tuli pukeutua kalsareihin ja juoda kalijaa niin paljon kuin kykenivät. Tämä ovela taktiikka perustui siihen yksinkertaiseen oivallukseen, että jos Turaniasta juotaisiin kaikki kalija pois, sitä kittaavilta vessapaperizombeilta loppuisi polttoaine ja elävien kuolleiden täytyisi vetäytyä julistamaan homokommunismipropagandaansa johonkin vähemmän sisukkaaseen ja itsekuriseen maahan, kuten itäiseen, Tsaari Vladimir Toisen johtamaan Vähärussijan keisarikuntaan tai lahden eteläpuolelle Virumaan Suvakkilandiaan.


Tämä merkitsi sitä, että Turania Cityn kadut autioituivat. Vain muutamat isänmaallisuuden puuskan saaneet mattimyöhäiset yrittivät epätoivoisesti löytää jostain kalijaa, useimmiten turhaan. Seurasi tappeluita ja ryöstöjä, kun myös viime hetken vessapaperin hamstraajat jalkautuivat kaduille ja ostoskeskuksiin. Throrin taistelijoiden katupartiolaiset yrittivät pitää järjestystä yllä, mutta ammuttuaan aseensa tyhjiksi ja kirjattuaan riveistään satakaksikymmentä kuollutta, viisisataaviisikymmentä haavoittunutta, kolme kadonnutta ja kolmekymmentäkolme vessapaperizombietartunnan saanutta, myös thorilaiset vetäytyivät sisätiloihin nuolemaan haavojaan ja juomaan kalijaa. Myöhempi historiankirjoitus piti sitä ”kunniakkaana kansannousun päivänä, jolloin turanialaiset nousivat yhteiseen rintamaan vessapaperizombeja vastaan. Tuo päivä oli vasta alku, mutta se ei ollut alun loppu vaan lopun alku taistelussa homokommunismin ja juutalaisen islamilaisuuden tyranniaa vastaan” (historioitsija Teemu Saarikoski teoksessaan Oi Turania – kunnian vuodet 2065-2075, kustannusosakeyhtiö Pinkopellet 2079).


6

Usko Höynänen löysi työtoverinsa Veke Väinämöisen pohjakerroksen varastohuoneesta, jota ei oltu käytetty sen jälkeen kun Usko oli löytänyt sieltä työtoverinsa Seppo Mäkäräisen heikossa kunnossa kaksitoista vuotta aikaisemmin. Turania Cityn parhaat erikoislääkärit ja kirurgit olivat työskennelleet Mäkäräisen pelastamiseksi kellon ympäri, mutta muumioituneessa tilassa olleen työtoverin pelastamiseksi ei ollut auttanut edes tuolloin kovassa huudossa ollut pääamputointi.


Väinämöinen oli rakentanut itselleen linnakkeen vessapapereista raskaasti kalmanhajuiseen kopperoon ja kieltäytyi itsepintaisesti tulemasta ulos. Piiritystilannetta jatkui toista tuntia, ja vasta kun PolPon pahanhajuinen panttivankineuvottelija tarjosi Väinämöiselle pakoauton, jossa oli kymmenen koppaa Turanian Tiikeri -kalijaa, ja hänen hamstraamilleen vessapapereille taattiin diplomaattinen koskemattomuus, Väinämöinen suostui tulemaan ulos.


Juuri kun Veke Väinämöinen oli tulossa rakennuksesta sen edessä odottavaan, vessapaperirullilla ja kalijalla lastattuun pakoautoon, kuului kimakka kirkaisu. Huudon päästäjä oli mainittu panttivankineuvottelija, joka osoitti epäuskoisena hitaasti lähestyviä, vessapapereihin kietoutuneita olioita. Hirviöiden ojennetut kädet osoittivat eteenpäin ja heidän suustaan kuului muminaa:


Kännissä ja läpällä”, vessapaperizombiet, joita oli kaikkiaan kolme kappaletta, kämisivät kuin hare krisnat. ”Kännissä ja läpällä.”


(jatkuu seuraavassa numerossa)