Toverukset Giovanni ja Adorno rakastuvat Gonstanzaan. He päätyvät lopulta iloitsemaan kolmistaan lemmen hedelmistä, jolloín Adornon isä yllättää heidät ja luulee Gonstanzaa mieheksi. Väärinkäsitys paljastuu Gonstanzan näytettyä Adornon isälle paljaan povensa.
“On sanottu, että sopu sijaa antaa, ja että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Tästä ikuisesta totuudesta kerron teille ehkä hieman rohkean, mutta samalla opettavaisen tarinan, johon liittyy myös huvittava väärinkäsitys.
Kuten ehkä tiedättekin, asui Firenzessä kaksi jalosukuista nuorukaista nimeltään Giovanni di Lormetto ja Adorno Sighlieri. Tämä sopuisa ja hauska parivaljakko oli kasvanut yhdessä lapsesta asti, ja he olivat niin erottamattomia että rakastuivat eräänä päivänä torilla kävellessään päätä pahkaa samaan nuoreen neitoon. Tuo neito ei ollut enempää eikä vähempää kuin Gonstanza Gottfrid, kuuluisan kauppiaan Leonardo Gottfridin oikeamielinen tytär, jonka kauneutta pidettiin niin häikäisevänä että kerrotaan erään arabiprinssin matkustaneen kaukaa itämailta varta vasten vain häntä katsomaan.
Kun Adorno huomasi suloisen Gonstanzan imettäjänsä seurassa hedelmäkojun alla, hänen sydämensä hypähti kurkkuun, ja hän sanoi toverilleen Giovannille: “Rakas ystäväni Giovanni. Olemme olleet lapsuudestamme asti erottamattomia. Suonet kuitenkin anteeksi, jollemme tapaa muutamaan päivään, sillä olen juuri löytänyt neidon jolle olen menettänyt sydämeni, enkä saa rauhaa ennen kuin tiedän kuka hän on, missä hän asuu ja voinko millään ihmismielen saavutettavissa olevalla keinolla valloittaa tuon ihanan ilmestyksen omakseni.“ Tämän sanottuaan Adorno katsoi ympärilleen, mutta huomasi Giovannin kadonneen.
Giovannin menemiset eivät enää huolettaneet Adornoa, joka lähti mielensä rohkaisten kohti Gonstanzaa tarkoituksenaan osoittaa tälle palavat tunteensa. Raivatessaan tietä torikansan edestä Gonstanzaa kohti hän huomasi yllätyksekseen ja suunnattomaksi harmikseen jonkun aatelismiehen polvistuneen tuon ihanimman neidon eteen ja hämmentäen tätä suuriäänisillä, mutta taidokkailla lemmentunnustuksilla. Vielä enemmän hän hämmästyi ja ärtyi huomatessaan tuon mielevän hidalgon olevan lapsuudenystävänsä Giovannin, joka luritteli lemmenosoituksiaan Gonstanzalle tähän tapaan: “Oi te ihanin olento maan päällä, heti nähdessäni teidät tiesin että sydämeni kuuluu teille ja vain yksinomaan teille, enkä saa rauhaa ennen kuin tiedän, kuka olette, missä asutte ja voinko millään ihmismielen saavutettavissa olevalla keinolla valloittaa teidän maanpäällisen ilmestyksenne. Sallinette että suutelen kättänne, jotta voin varmistua että olette todella siinä ettekä ole Jumalan taivaasta lähettämä ihana enkeli“.
Adorno syöksyi Gonstanzan eteen osoittaen tälle vieläkin tulisemman rakkaudentunnustuksen, johon kiihtynyt Giovanni vastasi sommitellen mitä kauneimman sonettimuotoisen lemmenrunon, johon puolestaan Adorno vastasi heksametrisellä balladilla ja niin poispäin. Joka tapauksessa, asiasta kehkeytyi mitä merkittävin tapahtuma, joka kesti yhtä soittoa kolme päivää, neljä tuntia ja vartin yli. Sitä kuulemaan saapui väkeä aina Roomasta ja toisena päivänä tapahtumaan alettiin myydä piljettejä. Myöhemmin ‘Giovannin ja Adornon lurituksista’ koottiin kolmiosainen kirjanen, josta tuli suuri menestys koko silloin tunnetussa maailmassa.
Kun kilpakosijoiden kurkut olivat kuivuneet niin, ettei heidän rakkaudestaan ollut jäljellä kuin röhinät, sai Gonstanza viimein puheenvuoron. Hän puhui tähän tapaan: “Hyvät herrat. Annan suuren arvon tunteidenosoituksillenne ja varmasti moni neitonen olisi vaihtanut mielellään paikkaa kanssani näinä päivinä, ja mielelläni myönnän rakkauteni toiselle teistä. Kumpi se on, en ole vielä osannut päättää, mutta lupaan ratkaista asian mitä pikimmin. Kuitenkaan en pidä suotavana sitä, että se tapahtuu tällaisella julkisella paikalla, vaan pyydän teitä saapumaan isäni taloon tänään illankoitteessa.“ Näin sanoen ihanainen Gonstanza liihoitteli paikalta imettäjänsä saattamana.
Adorno ja Giovanni lähtivät sanaakaan toisilleen sanomatta valmistautumaan iltaan. Vanhat lapsuudenystävät miettivät koko päivän keinoja toistensa pään menoksi. Vain oikeamielinen Gonstanza piti päänsä kylmänä. Hän otatti selvää, keitä hänen kilpakosijansa olivat ja kuultuaan heidän olevan erottamattomina pidetyt Giovanni di Lormetto ja Adorno Sighlieri, hän tiesi että valitsisipa hän kumman tahansa, kumppanusten elämän kestänyt ystävyys olisi onnettomasti lopussa. Gonstanza mietti päänsä puhki keksiäkseen ratkaisun pulmaan.
Lopulta tuli ilta ja kilpakosijat saapuivat Leonardo Gottfridin taloon. Gonstanza otti Giovannin ja Adornon vastaan ja lähetti imettäjänsä pois saadakseen kertoa ratkaisustaan rauhassa toveruksille. Juuri kun kilpalaulanta oli alkamassa, Gonstanza nosti kätensä ja pyysi nuorukaisia vaikenemaan. Sitten hän puhui heille seuraavaan tapaan:
“Hyvät herrat. Olen liikuttunut minulle osoittamistanne tunteista ja olen vakuuttunut, että Firenzen jaloimmat nuorukaiset ovat tässä edessäni. Aion kertoa kohta päätökseni, mutta sitä ennen haluaisin muistuttaa teitä siitä mitä olen tänään kuullut. Te, Giovanni di Lormetto ja Adorno Sighlieri, ette ole ainoastaan kaupunkimme ylväimmät nuorukaiset, vaan myös mitä läheisimmät ystävykset jo lapsuudestanne saakka. Minulle on kerrottu, että ette ennen tätä päivää ole viettäneet hetkeäkään erossa toisistanne. Ymmärrän, että nyt, kun olen pakotettu valitsemaan teistä toisen rakastetukseni, ystävyytenne loppuu ikiajoiksi ja muuttuu jopa vihamielisyydeksi. Koska en halua rikkoa välejänne, pyydän nyt sitä, joka rakastaa minua ja toveriaan eniten, luopumaan minusta ikuisen ystävyytenne tähden. Jotta näkisin, kuinka paljon pidätte ystävyyttänne arvossa, lupaan harrastaa lihan iloja lempimällä tänä yönä sen kanssa, joka valitsee minut ja rikkoo ystävyytenne.“
Tämän kauniin puheen aikana entiset toverukset tajusivat Gonstanzan puhuvan viisauden äänellä, ja kyyneleet tulvahtivat heidän silmiinsä. Jalot nuorukaiset palasivat järkiinsä ja kertoivat mieluummin luopuvansa ihanista lemmen leikeistä maanpäällisen jumalattarenkuvan kanssa kuin ikiaikaisesta miehisestä ystävyydestään. Myös Gonstanza liikuttui toverusten jalosta teosta ja virkkoi: “Olen syvästi liikuttunut teidän epäitsekkyydestänne toistenne hyväksi ja tiedän nyt, ettei mikään voi teitä erottaa. Tämä on helpotus myös minulle, sillä olen palavasti rakastunut teihin kumpaankin, enkä olisi voinut valita toista valitsematta myös toista. Niinpä iloitsen voidessani valita teidät molemmat rakastetuikseni. Mutta kertokaa nyt, missä voisimme iloita lemmestä teidän kummankin kanssa, sillä isäni talossa se ei käy.“
Sekä Adorno että Giovanni riemastuivat kuullessaan Gonstanzan valinneen heidät molemmat, ja he nousivat syleilemään toisiaan. Adorno kertoi, että he voisivat mennä hänen isänsä taloon lemmiskelemään; tämä oli mausteretkellä Intiassa ja palaisi sieltä vasta huomenna. He hiipivät puutarhan kautta Leonardo Gottfridin talosta ja saapuivat tyhjillään olevaan Luigi Sighlierin taloon. Adorno johdatti kolmikon isänsä loisteliaaseen kylpyhuoneeseen, jonka suureen kylpyammeeseen he kuumensivat veden ja johon he hetken kuluttua pulahtivat vailla rihman kiertämää. Pian lemmenleikit olivat täydessä käynnissä; Adorno piti huolta peräsimestä ja Giovanni keulasta.
Tällä aikaa oli kuitenkin Adornon isä, Luigi Sighlieri, palannut vuorokautta odotettua aikaisemmin mausteretkeltään Intiasta. Hän saapui lopen uupuneena kotiinsa ja päätti käydä pikaisessa kylvyssä ennen kuin menisi nukkumaan. Niinpä hän, toverusten ollessa täydessä lemmentouhussa, äkkiä avasi kylpyhuoneen oven ja näki ammeessaan epätavallisen näyn. Gonstanza, joka huomasi Adornon isän ensimmäisenä, painoi kainoissaan päänsä veteen, jolloin isän näkemä asetelma muuttui vieläkin hurjemmaksi: hän nimittäin luuli, että ammeessa oli kolme nuorta miestä syntisessä sodomian touhussa. Adorno ja Giovanni jähmettyivät hämmentyneinä paikoilleen. Isä säntäsi kiivastuneena kohti ammetta, jolloin henkeään pidätellyt Gonstanza nosti päänsä vedestä. Adornon isä pysähtyi nähdessään tämän täyteläisen valkoisen poven ja alkoi perääntyä hämillään takaisin mutisten anteeksipyyntöjä ja muistaen, miten oli ollut samanlaisessa touhussa nuoruudenystävänsä Silvion ja naapurin uhkean Sabina-tyttösen kanssa. Ja niin Adorno, Giovanni ja Gonstanza saattoivat jatkaa lemmiskelyään pitkälle aamuun saakka.“