top of page
  • Writer's pictureMarko

Vessapaperi-apokalypsi (osa 1)


1

Maailman parhaan maan Turanian parhaan kaupungin Turania Cityn kolmanneksi parhaassa nukkumalähiössä eli keski-ikäinen mies, jolle luonto oli antanut mitä lauhkeimman mielenladun. Hänen viaton sielunsa kuvastui hänen lapsenkasvoiltaan ja hänen nimestään, joka oli Usko Höynänen. Kaikkien muiden turanialaisten tapaan Usko oli vakaasti sitä mieltä, että Turania oli paras valtio maan päällä. Tosin turanialaiset eivät olleet useaan vuosikymmeneen päässeet käymään ulkomailla, mutta koska Uskolle oli näin lapsesta asti kerrottu, asian täytyi olla niin eikä Usko halunnut yleensäkään erottua joukosta olemalla eri mieltä asioista, joita muut pitivät itsestään selvyyksinä.


Turania vuonna 2067 oli todellakin ihmeellinen maa ja täysin erilainen kuin mikään muu valtio maailmassa. Tasan kymmenen vuotta sitten pohjoinen Turania oli eristäytynyt muusta maailmasta eroamalla Euroopan maanosasta, laittamalla rajansa kiinni ja rakentamalla muurit ympärilleen. Turanian ihmiskasvoinen kansallissosialismi toteutui parhaiten sen omassa, muusta maailmasta eristetyssä Interwebissä, jonka suositussa Naamakontakte-sovelluksessa kuka tahansa saattoi ehdottaa mitä tahansa ja kovaäänisin mölinä ratkaisi lopputuloksen. Koska kaiken täytyi olla Turaniassa suurempaa kuin muualla, oli esimerkiksi päätetty, että yksi Turanian kilometri vastasi kymmentä muun maailman kilometriä. Niin ikään oli päätetty siirtyä sataminuuttiseen tuntiin, kaksikymmentuntiseen päivään, viisikymmenpäiväiseen kuukauteen ja kymmenkuukautiseen vuoteen. Sisukkaat turanialaiset eivät antaneet sen häiritä, että aamu saattoi valjeta täydellisessä pimeydessä tai että aurinko nousi vasta iltakalijan aikaan. Kun asiasta oli kerran äänestetty, niin pulinat pois ja sillä selvä! Harvat soraäänet tukahdutettiin joukkovoimalla somessa, jossa vallitsi vanhojen hyvien aikojen yhtenäiskulttuuri.


Usko Höynänen myönsi siksi ainoastaan itselleen, että välillä huhut ja niiden aiheuttamat villitykset saattoivat ehkä lyödä hieman yli Turanian maanpäällisessä paratiisissa. Ensimmäisenä Uskolle tuli mieleen vuoden 2055 suuri fillarikommunistijahti, jolloin kansalaiset olivat yltyneet tehtailemaan ilmoituksia Poliittiselle Poliisille eli PolPolle kanssaihmisistään pelkästään sen vuoksi, että jotkut turanialaiset olivat edelleen pakotettuja käyttämään polkupyörää. Tai toissavuoden Isänmaallinen taistelu kasvissyöntiä vastaan, kuten sitä oli nimitetty televisiossa, jossa myös Usko Höynänen oli joutunut PolPon kuulusteluihin, koska Oy Toimistotukku Ab:n ruokalassa tietyt henkilöt aina etuilivat häntä ja ottivat sianpotkaa enemmän kuin säännöt sallivat, jolloin Uskolle jäi usein pelkkää lanttusosetta syötäväksi. Toisaalta kun kaikki tiesivät polkupyöräilyn ja kasvissyönnin johtavan kommunismiin, ei tällaisia asioita voinut painaa villaisellakaan.


2

Viime viikkoina sosiaalisessa mediassa oli esiintynyt taas huolestuttavia huhuja, joiden todenperäisyydestä oli vaikea saada selkoa. Koska turanialaisilla ei ollut pääsyä muun maailman tietoverkkoon tai uutislähteisiin, jotka olivat joka tapauksessa täynnä juutalaisneekerien sinne syöttämää väärää informaatiota, jonka ainoana tarkoituksena oli tuhota Turanian valtio, maan ylin johtokin joutui turvautumaan Interwebissä esitettyihin spekulaatioihin. Naamakontaktessa oli raportoitu ensin, miten käyttäjän Tauno Murhapuro serkku oli kuullut sairaanhoitajana työskentelevältä kaimaltaan tapauksen, jossa eräs sairaalaan maksavaurion takia saapunut potilas oli kertonut kuulleensa tenututultaan tarinan siitä, miten eräs naapurin ryyppyporukan ikäneuvos oli erään pitkän kalijoitteluputken aikana nähnyt, miten vaaleanpunainen elefantti oli paennut vessapaperiin kääriytynyttä zombieta, jolla oli ollut kädessään pullo Turanian Kulta -kalijaa ja joka oli samalla huudellut säädyttömiä kommunistisia iskulauseita kyseiselle silminnäkijälle. Vaikka juttu oli äänestetty somessa ”kännissä ja läpällä” -osastoon, oli seuraavaksi käyttäjä TeroVaara kertonut varmana totuutena, että hänen Pohjois-Turaniassa asuva kälynsä oli kuullut rajavartijatuttunsa kertoneen juttua siitä, miten tämän kollega oli eräänä aamuyönä vahtivuorossaan nähnyt muurin yli, miten rajan toisella puolella Swealandian islamilaisessa kalifaatissa oli parveillut samanlaisia vessapapereihin kietoutuneita olioita, joilla oli käsissään pullolliset kakkosolutta. Mies ei tiennyt tarkalleen, mitä zombiet olivat huudelleet, koska kukaan Turaniassa ei enää osannut Swealandian kieltä, mutta arveli, että kun kerran kyse oli tunnettujen homoterroristien maasta, sen täytyi liittyä kommunistisiin tai joka tapauksessa Turanian vastaisiin iskulauseisiin.


Tämä kertomus oli jo niin vakava, että Naamakontaktessa päätettiin korottaa maan valmiustilaa ja Turanian Super Mahtavien Hyökkäys Voimien – jo parikymmentä vuotta aiemmin oli äänestetty, että vain nillittäjävaltioilla oli akkamaisesti nimetyt ”puolustusvoimat” – huippumodernit T34-panssarivaunut ja Mig21-suihkuhävittäjät määrättiin maan pohjoisrajalle.


Tämän jälkeen havainnot vessapaperiin kääriytyneistä, kalijaa litkittävistä kommunistizombeista räjähtivät käsiin. Yhtenä päivänä vessapaperizombie oli nähty kansallisoopperan raunioilla jakamassa kommunistipropagandaa tai kyselemässä vieraalla kielellä tietä turistineuvontaan, seuraavana eläviä kuolleita oli havaittu jo lauma veljeilemässä kasvissyöjähippien kanssa pahamaineisen Suvakkisuon lähiössä. Vaikka havainnoista ei kumma kyllä löytynyt yhtä ainoaa valokuvatodistetta, katupartio Thorin taistelijat jalkautti patrioottinsa kerhotilojen lämpimästä Turania Cityn kaduille, mikä aiheutti kränää tietyissä katupartiolaisissa, joilla oli vaikeuksia kävellä runsaan kalijoittelun ja kakkostyypin diabeteksen takia. Usko Höynästä hätkähdytti eniten varma havainto siitä, että vessapaperizombilauma oli nähty rakkaan kotilähiön liepeillä aivan Turania III -ostoskeskuksen takana.


3

Turanialaisten vastaisku tapahtui 2020-luvun somesotien yhteishengessä. Nyt alettiin puhaltaa yhteen hiileen ja maalittaa kovalla kädellä vastustajaa. Jos kerran vastassa olivat kalijaa juovat vessapaperizombiet, looginen vastaisku oli alkaa hamstrata vessapaperia ja kalijaa kaupoista ja kioskeista. Kaikki eri alojen erikoisasiantuntijat nojatuolipatriooteista somekommentoijiin nousivat tietokoneidensa ääriltä ja ryntäsivät kauppoihin. Jo samana iltana kauppojen hyllyt olivat tyhjiä ja vessapaperirullan hinta oli noussut tähtitieteelliseksi Turanian mustassa pörssissä, jossa myytiin laittomasti kaikenlaisia ulkomaailman ylellisyystuotteita, kuten sukkahousuja, pornolehtiä ja USB-tikuille ladattua jazzmusiikkia. Kun Kaikenmaailman Dosentti -niminen viranomainen (epäsuositun virkamiehen nimi oli vaihdettu kuukausi sitten Naamakontaktessa) yritti hillitä hamstrausta ja väitti sen olevan turhaa, somevaikuttaja Nakkikioskin Arska lisäsi löylyä pesään kertomalla varmana tietona, että hänen kummipoikansa setä oli kuullut Swealandin homoterroristien invaasion alkavan jo seuraavana päivänä.


Sosiaalisessa mediassa kiellettiin ihmisiä pukeutumasta vessapaperiin kuolemanrangaistuksen uhalla, mikä selkiytti tilannetta, sillä nyt kuka tahansa sai luvan ampua vapaasti vihollista. Jo samana iltana taistelu vaati ensimmäiset kuolonuhrinsa. Turanialaisia kaatui seuraavana päivinä kymmenittäin, sitten sadoittain, mutta yhtään vessapaperizombieta ei saatu tapettua. Turanialaiset pitivät tätä selkeänä todisteena vihollisen petollisuudesta ja raukkamaisuudesta, kun se iski salakavalasti, katosi varjoihin eikä tapellut reilusti kuten vihermädättäjät vuoden 2039 Sometalvisodassa. Lisäksi vihollisella oli selvästikin tuliaseita käytössään, mikä aiheutti hämmennystä Naamakontakten nojatuoliasiantuntijoissa, koska jopa suljetussa Turaniassa tiedettiin zombien käyttävän ensisijaisesti purukalustoaan vihollisen nujertamiseen. Käyttäjä Mannerheim_Uuno päätteli, että vessapaperizombien täytyi olla erityisen oppivaa lajia, koska nämä olivat onnistuneet ampumaan satoja patriootteja ja samalla väistämään kaikki turanialaisten heitä kohti ampumat luodit ja latingit, joita oli viimeisimpien tilastojen mukaan jo lähes puoli miljoonaa. Käyttäjä Jaska Turhapuro lisäsi, että kommunistizombeilla täytyi olla maan rajojen sisällä kätyreitä, jotka toimittivat näille konetuliaseita, ja kertoi varmana tietona, että hänen hermoille käyvän anoppinsa täytyi olla yksi näistä isänmaanpettureista. Molemmat väittämät hyväksyttiin suurella mölinällä ja jo samana yönä PolPo kävi toimittamassa Jaskan anopin vankileirille.


Näistä edistysaskelista huolimatta ongelma säilyi muuttumattomana. Mitä tehdä, kun vihollinen käytti epäsymmetristä sodankäyntiä, tappeli ihan oikeassa maailmassa eikä suostunut lainkaan kirjautumaan Interwebbiin? Tätä vihollista ei voinut maalittaa, sitä ei voinut trollata, sen kimppuun ei voinut osoittaa tuhansia somesotureita eikä se piitannut muutenkaan yhä kovemmaksi yltyvästä someulinasta.


4

Usko Höynänen oli vessapaperizombien vastaisen sodan etulinjassa, sillä...


(Jatkuu...)

406 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page