(Kuudes luku jatkuu...)
Seurasi yleinen sekasorto. Oy Toimistotukku Ab:n työntekijät säntäsivät pakoon. PolPon panttivankineuvottelija sotki housunsa ja sai sydänkohtauksen – miekkoselle myönnettiin postuumi Voihan rähmä! -kunniamerkki. Usko Höynänen, joka ei halunnut tälläkään kertaa poiketa lauman käytöksestä, syöksyi pakoon muiden mukana, mutta tavalliseen tapaan hänen työtoverinsa etuilivat ja tönivät hänet hysteerisen joukon hännille. Konttorirotat talloivat sihteereitä ja siivoojat vuoropäälliköitä. Toimistotyöntekijät pakenivat sisäpihalta takaisin rakennukseen ja sen läpi ulos vapauteen. Usko kompastui ja kun hän pääsi ylös, hän huomasi, että viimeinen rynnijä oli lukinnut ovet. Usko oli loukussa sisäpihalla. Hän etsi katseellaan pakoteitä, mutta ainoa ulospääsy oli vastapäisen puolen portti, josta vessapaperizombiet löntystelivät karmean hidasta, mutta tappavaa kävelyvauhtia. Usko laski päässään, että hänellä olisi vaivaiset kaksi minuuttia aikaa päästä pakoon, ennen kuin elävät kuolleet saavuttaisivat ja repisivät hänet kappaleeksi.
”Kännissä ja läpällä”, vessapaperizombiet mumisivat, kun Usko Höynänen jähmettyi sikiöasentoon ja valmistautui vääjäämättömään kuolemaan.
7
Kalijakaranteenissa isänmaallisia kalsarikännejä vetäneet turanialaiset heräsivät iltapäiväkrapulan aamunnousuun. Tapahtui lisää ihmishengen menetyksiä, kun liian monet jättivät kotikaranteenin ja lähtivät rutiininomaisesti hakemaan ulkoa krapulapizzaa ja -kebabia. Useat kotinsa jättäneistä krapulaisista eivät palanneet koskaan, joten Turanian kansa sai sinä päivänä kymmenentuhatta sankarivainajaa lisää. Tosin kuukausi kriisin jälkeen sataseitsemäntoista sankarivainajamitalilla palkittua löytyi hengissä, vaikkakin heikossa hapessa eräästä pontikkatehtaasta aivan Turania Cityn ulkopuolella. Puliukkoutuneet patriootit kertoivat paenneensa zombielaumoja pontikkatehtaaseen, missä he olivat selvinneet kuukauden hengissä syömällä pelkkiä tehtaan lattioilta löytyneitä raakoja pottuja, joita he olivat maustaneet sokerilla ja hiivalla. Salaperäistä kyllä kaikki tehtaan pontikka – satatuhatta litraa 90-prosenttista alkomahoolia – oli kadonnut jonnekin, mutta kukaan henkiinjäänyt ei tiennyt asiasta mitään.
Naamakontakteen ilmestyi useampikin päivitys, jonka mukaan maan johtavat nojatuoliasiantuntijat olivat laskeneet maan kalijavarastojen riittävän enää viikon mittaiseen kalsarikännäilyyn, minkä jälkeen vessapaperizombien olisi pakko poistua tappion kärsineinä maasta. Esitettiin arvioita, että jos talkoisiin otettaisiin mukaan myös 15-17-vuotiaat, urakasta saatettaisiin selvitä puolessa viikossa, eli turanialaisittain viidessä päivässä. Jos taistoon otettaisiin mukaan vielä yksityisiin ”hoivakoteihin” suljetut vanhukset, jotka nykyisellään tuottivat sänkyihinsä sidottuina suuren osan maan bioenergiasta (ja maksoivat täten hoitopaikkansa), edessä saattaisi olla enää kolme päivää isänmaallista kalsarikännäystä. Krapulaiset patriootit kautta maan päättivät tarttua kalijapullojensa kutsuun ja joivat itsensä tainnoksiin isänmaan hyväksi.
8
Usko Höynänen peitti silmänsä, kun vessapaperizombiet olivat enää muutaman askeleen päässä. Hänen elämänsä kulki hänen silmissään filminauhana: Ensimmäisenä Usko näki sielunsa elokuvanäytöksessä Turania-Jugend-kesäleirit, joinne hänen vanhempansa olivat dumpanneet hänet joka kesä ja joissa isommat natsit olivat kiusanneet häntä; sitten peruskoulu, jossa hän oli loistanut sellaisissa aineissa, kuten propaganda (entinen historia), trollaus (äidinkieli) ja isäm maam tieto (ex-yhteiskuntaoppi) ja jonka takia häntä oli taas kiusattu; tapaaminen parhaan kaverin Voiton kanssa, joka oli mukiloinut ja kiusannut häntä läpi hänen lapsuutensa; teini-iän kalijoitteluyritys, jolloin hän oli oksentanut juotuaan puoli pulloa Turanian Tiikeriä – ja taas häntä oli kiusattu; tapaaminen tulevan Helena-vaimon kanssa, joka oli nauranut hänelle päin naamaa kunnes oli suostunut menemään Uskon kanssa naimisiin tämän voitettua kymmenentuhatta markkaa television tietokilpailussa aiheena ”elintarvikkeiden hinta Turanian ruokakaupoissa 2030-luvulla”. Ensimmäinen ja ainoa, nolosti päättynyt kokeilu hääyönä harrastaa isojen poikien juttuja, ja josta Helena muistutti miestään aina kun oli huonolla tuulella eli vähintään joka toinen päivä; kohta kaksikymmentä vuotta jatkunut ura Oy Toimistotukku Ab:ssa, työpaikassa jossa häntä oli tuupittu, tönitty ja hänelle oli määrätty aina kaikki paskahommat.
Elämänsä kelat nähtyään Usko Höynänen tuli siihen lopputulokseen, etteivät asiat oikeastaan voineet mennä enää tämän pahemmiksi ja että muutaman sekunnin päästä koko paska saisikin jo luvan loppua.
Mutta kohtalo oli määrännyt toisin.
Usko odotti zombiehyökkäystä silmät kiinni. Kun mitään ei tapahtunut kokonaiseen minuuttiin, hän uskaltautui raottamaan silmiään ja näki Veke Väinämöisen vessapaperilla ja kalijalla lastatun pakoauton polttavan kumia ja kaahaavan ulos sisäpihalta. Hän oli näkevinään takapenkillä kolme vessapapereita yltään kiskovaa hahmoa, joista yksi näytti aivan sairaaksi ilmoittautuneelta Asseri Mäkäräiseltä ja toinen muistutti erehdyttävästi toimiston mustan pörssin asiantuntijaa, jo monta päivää kotikaranteenissa viettänyttä Sebastian Kukkoa. Kolmatta zombia Usko ei tuntenut, mutta tämä käytti täsmälleen samanlaista Ale-Kalijan -räkäravintolan lippalakkia kuin Pentti Happonen, joka muodosti Asserin, Sebastianin ja Veken kanssa erottamattoman vekkulinelikon. Näytti aivan siltä, kuin takapenkin zombiet olisivat näyttäneet peukkuja Uskolle juuri ennen kuin auto katosi näkyvistä.
9
Sinnikkäät turanialaiset pysyttelivät kotikaranteenissa vielä viikkoja. Kun kalijavarastot alkoivat loppua, maan tunnetuin kyläkauppias ja Turapanimua-panimon omistaja Riku Rikas keksi bisnesidean, jota pidettiin myöhemmässä historiankirjoituksessa ikiliikkujan kaltaisena keksintönä. Hän toi markkinoille viiden litran kalijapullon, jota myytiin kotiinkuljetuksella ja reilulla kriisialella. Kun lantulle maistuva Turapanimua-kalijakin uhkasi parin viikon päästä loppua, Riku Rikas hankki maanalaisilla kontakteillaan läntisen Swealandian islamilaisesta kalifaatista tankkilasteittain folkööliä. Kakkosolut salakuljetettiin maahan naamioituna Punaisen Ristin hätäapukuljetuksiksi, jotka voidellut viranomaiset sallivat pitkin hampain, olihan kyseinen järjestö julistettu Turaniassa ulkomaiseksi terroristitoimijaksi. Bisnesmogulin operaatio pitkitti kalijakaranteenia toista kuukautta, jonka aikana Riku Rikkaasta tuli Turanian äveriäin mies. On laskettu, että keskimääräinen ruokakunta käytti jopa kahdeksankymmentä kahdeksan prosenttia käytettävissä olevista varoistaan tuona aikana kalijaan, viisi prosenttia pizzataksipalveluihin ja kolme prosenttia kebablähetyksiin. Lopuilla rahoilla ostettiin sipsejä, irtokarkkeja ja krapulalimpparia.
Myöhempi historiankirjoitus kutsui kalijakaranteenia Wittujen kevääksi.
Kun kakkoskalijavarastotkin alkoivat ehtyä ja ihmiset alkoivat kyllästyä pirtulla lantratun homo-oluen litkimiseen eivätkä pizzataksitkaan enää kyenneet toimittamaan välttämättömiä elintarvikkeita, kuten kinkku-aurajuusto-ananas-pizzoja, kroonisesti krapulaiset patriootit alkoivat pohtia, olisiko jo sopivaa palata normaalielämään. Maan Rakastettu Johtaja Urban van Dyke, joka oli lymyillyt koko kriisin ajan ydinbunkkerissaan katsomassa Kauniit ja rohkeat -maratonia, kuunteli Naamakontakten äänekkäimpiä nojatuoliasiantuntijoita, julisti invaasion olevan ohi ja sankarillisen taistelun päättyneen turanialaisten riemuvoittoon. Eristyksen aikana kaikkien muiden tapaan mahtavan kalijamahan kasvattanut van Dyke julisti kansallisen vapaapäivän ja kehotti kansalaisia palaamaan takaisin arkeen. Aluksi vain harvat vastasivat kutsuun ja Turania Cityn kadut pysyivät enimmäkseen tyhjinä. Tilannetta ei helpottanut se, että televisio näytti loputtomina uusintoina suosittuja televisiovisailuja tai se, että maan hallitsevan – ja ainoan – Kantaturanialaiset-puolueen alemman tason piirijohtajat levittivät edelleen huhuja vessapaperizombie-havainnoista ympäri maata. Sortuipa valeuutisointiin muutama hallituksen jäsenkin – mutta mitäpä saattoi odottaa puolueelta, joka oli äänestetty valtaan kännissä ja läpällä.
10
Usko Höynänen ja muut Oy Toimistotukku Ab:n työntekijät olivat ainoat ihmiset koko Turaniassa, jotka saivat todistaa omin silmin vessapaperizombit lähietäisyydeltä. Uskollekin myönnettiin muiden tavoin maan kirjaimellisesti suurin kunniamerkki, kolme kilogrammaa painava Wittujen kevään ’Datsunin pölykapseli’ -mitali.
Maanlaajuisiksi tappioiksi laskettiin lopulta kolmekymmentä seitsemän tuhatta kalsarikännissä kaatunutta, viisitoistatuhatta vessapaperizombien tuliaseilla surmaamaa sekä viisisataa kadonnutta, joita kylläkin kömpi kevään mittaan esiin ojista ja siltojen alta lähes kaksi sataa.
Oy Toimistotukku Ab:n toimistopäällikkö Voitto Putkonen tuli koko kansalle tutuksi lukuisista televisio-ohjelmista, joissa hän vieraili kertomassa karmaisevia tarinoitaan vessapaperizombeista. Myöhemmin Putkosen jutuista koottiin kirjanen ja niistä tehtiin menestyselokuva, jossa maan legendaarisin elokuvanäyttelijä Timo Tähti esitti sankarillista esimiestä, joka päihitti ylivoimaisilla kungfu-taidoillaan päälle käyvät zombit. Vain Usko Höynänen tiesi, ettei Putkonen ollut tullut edes töihin tuona kohtalokkaana päivänä, mutta häntäpä ei koskaan haastateltukaan minnekään.
Veke Väinämöinen palasi kolmen muun toverinsa kanssa töihin vasta kolmen kuukauden kuluttua, kun heidän vessapaperitrokauksella tienaamansa rahat olivat loppuneet. Kotona heitä odottivat Voihan rähmä! -sankarivainamitalit, joita he kantoivat ylpeinä elämänsä loppuun asti.
Lopulta Turania Cityn sankarilliset asukkaat palasivat arkeen ja tungeksivat sen kaduille. Syykin oli selvä: Maankuulu kyläkauppias Riku Rikas avasi uusimman kauppakeskuksensa Turania Cityn laitamilla ja jakoi sen pihalla henkilökohtaisesti kaikille ilmaisia ämpäreitä. Ryysis oli niin kova, että sen jalkoihin jäi kaksikymmentäyksi tuoretta ämpärinomistajaa, joille myönnettiin postuumit Kultainen ämpäri -kunniamerkit.
[Konec]