• Marko

Akseli ja Elina (1970)


Elokuvallisesti Akselin ja Elinan pitäisi olla paremmissa kantimissa kuin edeltäjänsä: kahteen ensimmäiseen kirjaan pohjautuva ensimmäinen elokuva oli ehkä opettanut jotain, näyttelijät olivat (Elinaa lukuunottamatta) samoja ja minuuttejakin oli käytettävissä enemmän per sivu. Ei ole tarvinnut juosta tapahtumia läpi niin paljon kuin ehkä ensimmäisessä elokuvassa piti, jossa pituus pysyi “vain” kolmessa tunnissa. Nyt yhteen kolmasosaan on saatu käyttää 131 minuuttia. Hauskimpia elokuvallisia oivalluksia ovat sukuvalokuvan otto, josta isoisä-Jussi yrittää paeta, sekä repliikki, jossa puutarhassaan kahvia juova herrasväki paheskelee juopunutta Eliasta, joka “ryyppää, kun muut tekevät rehellistä työtä”. Kohtauksen esillepanossa tuodaan herkullisesti esille, ettei tämä herrasväki ole itse tehnyt koskaan “rehellistä” työtä.

Kirjan herkullinen repliikki “ihan kamalaksi on [maailma] mennyt sen jälkeen, kun radio saatiin”, menee aika lailla painottamatta ohi. Saattaisin ottaa siitä itselleni mukaellun tunnuslauseen nyt, kun olen sanonut irti sekä Hesarin että TV-luvan. Kirjaa lukevana elokuvat ovat kyllä vain tosi vähän mitään uutta tuovaa, sarjassa kuvitettuja klassikoita, mutta onnistunutta sellaista. Se, että kirjoista saa niin “helposti” hyvät elokuvat, jotka eivät ole ristiriidassa kirjan luomien mielikuvien kanssa, on tietenkin ohjaaja Laineen ja ennen kaikkea elokuvatkin kirjoittaneen Linnan ansiota. Elokuvan sotakohtaukset ovat sen heikointa antia, vaikka Laine ja Linna olivat tehneet Tuntemattoman sotilaan elokvaksi jo 1956.

DVD:llä on harvinaisesti paljon ekstraa: Jatkoaika-talkshowta (mukana Jörkka Donner, Lenita Airisto sekä tekijät Edvin Laine ja tietenkin Väinö Linna) ja muuta harvinaista herkkua. Palaan kirjan teemoihin pian, kun olen lukenut trilogian viimeisen osan loppuun.

#elokuva