Tsekkiläisen Lustigin (s. 1926) tuotantoa leimaa hänen kokemuksensa keskitysleireiltä. Hän ehti olla mm. Terezinin kauttakulkuleirissä, missä kävin viime keväänä, ja Auschwitzissa päästen pakenemaan junamatkalla vielä uudelle leirille.
Rukous Katarzyna Horowitzille on tiivis 170-sivuinen kirja yhdestä absurdista tapahtumasta Auschwitzissa. Sodan loppupuolella saksalainen upseeri kokoaa joukon rikkaita amerikkalaisperäisiä juutalaisliikemiehiä, jotta nämä voisivat ostaa itselleen vapauden. Nuori Katarzyna joutuu tähän peliin mukaan sattumalta, juuri ennen “suihkuun” joutumista.
Lustigin romaani toimisi huomattavasti paremmin teatteriesityksenä kuin romaanina. Vaikka ympärillä on tuhoamisleiri, päähenkilöt pidetään siitä eristyksissä. Etenkin juutalaispohatoita kiristävä natsi pitää sivujen mittaisia monologeja, jotka alkavat toistaa itseään, osin tarkoituksellisestikin. Juutalaisten on pakko myöntyä toistuviin miljoonashekkeihin, jotta taas joku keksitty kulu saadaan katettua ja vapaus tulisi vielä hieman lähemmäksi.
Natsiupseerin vaatimukset käyvät aina vain absurdeimmiksi – mitä hän mitä kohteliaimmin sanankääntein aina valittelee – mutta vangeilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa shekkien kirjoittamista. Välillä juna lähtee pois leiristä, mutta aina se joutuu palamaan jonkin tekosyyn nojalla, ja kun vangit ovat lopulta puilla paljailla, aletaan kiristää heidän sukulaisiaankin. Kun näidenkin rahat ovat loppuneet, juna palaa vielä kerran Auschwitziin, jotta heidät voitaisiin “desinfioida” ennen kuin heidät viedään puolueettomaan Sveitsiin. Tämä kun on natsiupseerin mukaan sveitsiläisten vaatimus…
Rukous Katarzyna Horowitzille ei ole mikään definitiivinen keskitysleiriromaani eikä pyrikään olemaan sellainen. Itäeurooppalaiseen tyyliin se on hieman raskassoutuinen alle 200-sivuiseksi romaaniksikin – koko kirjassa on muun muassa vain kolme lukua, se sisältää romaanille ylipitkiä monologeja ja reilusti yli sivun mittaisia kappaleita. Silti se on Lustigin kuuluisin romaani.
Kirjasta on tehty myös tsekkiläinen TV-sovitus jo 1965.