Brothers In Arms –sarja on sikäli tyypillinen räiskintäpeli, että se sijoittuu toiseen maailmansotaan, mutta toisaalta se on erilainen kuin vastaavat Call Of Dutyt ja Medal Of Honorit. Kun jälkimmäisissä sota voitetaan korkeajännityshenkisesti yhden miehen voimin, edellinen koettaa panostaa realismiin ja taktiikkaan. Uusin Hell’s Highway yrittää viedä tätä eroa pidemmälle.
Peli sijoittuu operaatio Market Gardeniin, tuohon “yksi silta liikaa” -operaatioon, jonka piti lopettaa sota jo jouluksi 1944. Pelaamisen kannalta sijoittuminen tähän saksalaisten viimeiseen voittoon on yhdentekevä, koska pelaaja ei tunne olevansa osa tätä kampanjaa eikä hänelle selitetä sen kulkua. Toisaalta eipä yksittäinen sotilas missään sotatilanteessa ole kovin selvillä mitä kokonaisuutta hän sotii. Sen sijaan, että välianimaatiot selittäisivät kampanjan kulkua, on niihin potettu sotilaiden kohtaloita “syväluotaavaa” draamaa, joka on täysin irrallaan itse pelaamisesta. Näin on koitettu saada samaistumista sotilaihin, mutta täysin turhaan. Välianimaatiot tehtävien välillä saattavat kestää kymmenenkin minuuttia.
Hell’s Highwayta on jo sanottu ensimmäiseksi sodanvastaiseksi peliksi, mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, etteivät pelaajan tekemät ruumiit “haihdu” ilmaan kuten muissa peleissä, vaan pelaaja saattaa nähdä luotiensa tulokset ja – “huh” – irtoraajankin. Mukana on mys ensimmäistä kertaa tapettuja siviileitä. Minusta on vain itsestään selvää, että jonkinlainen realismi tulee peleihinkin jossain vaiheessa.
Yksinpeli kestää varmaan toistakymmentä tuntia, ja on sitä tavanomaista putkijuoksua vihollistulen alla. Keinotekoiset esteet tekevät kenttien ohuimmista pullonkaulista vain viisi metriä leveitä. Se siitä realismista, kun aseella varustettu sotilas ei pysty menemään kaatuneen tuolin päältä tai koukkaamaan vihollisen selustaan puoli metriä korkean aidan yli. Tankkeja vastaan pystyy suojautumaan vaikka peltisen levyn suojiin, muttei sentään enää pahvilaatikkojen taakse. BIA-pelien taktisena jujuna on ollut se, että pelaaja käskyttää kahta tai kolmea muutaman sotilaan joukkoa, joista toiset sitovat tulellaan vihollisen samalla, kun toiset kiertävät niiden sivustaan.
Kokeilin moninpeliäkin, mutta se oli taas samanlaista kaoottista selkäänampumista, etten edelleenkään ole innostunut siitä. Aikaisemmat kaksi BIA:ta pelanneena en huomannut paljon mitään uudistumista ellei ylipitkiä välianimaatioita oteta huomioon. Myöskään grafiikka ei näyttänyt kovin realistiselta ottaen huomioon, millaista jälkeä nykyään jo saadaan aikaan.