Voihan rähmä mitä scheissea. Ja tämä on 2000-luvun myydyintä kirjallisuutta, jonka ympärille on syntynyt kokonainen ilmiö oheistuotteineen! Tähän verrattuna Ilkka Remeskin on korkeakirjallisuutta.
Brown ei kykene edes kirjoittamaan kliseisesti, vaan keksii ihan oman mikä-mikä -maailmansa, jossa kaikenlaiset taikauskoiset hörhöt taistelevat toisiaan vastaan. Nämä ääliöt ottavat vakavasti kaikki mahdolliset uskonnolliset symbolist, rituaalit ja uskomukset, jotka heidän eteensä vyörytetään. (Muun muassa numeron 666, joka muuten EI OLE ns. “pedon luku”). Mukana on myös yläaste-tasoista mukafilosofista höpölöpö-syvällistä keskustelua näistä saduista ja “kritiikkiä” maallistunutta nykymaailmaa kohtaan. Sitten luennoidaan pitkään “kiehtovista” asioista. Mukana on myös kamalaa antimateriaa. Yleensä vain ihmetellään “ällistyneinä” ja “tyrmistyneinä” kaikkea. Nauroin kyllä itse “tyrmistyksestä” paljonkin. Super-stereotyyppisen assassiinimurhaajan seksuaalimieltymysten lukeminen tuotti suurimmat myötähäpeät niin että nauru kuivui alkutekijöihinsä.
Hälyyttävintä on, että tälle satumaailmalle löytyy fyysinen paikka todellisesta maailmasta. Mutta jopa Vatikaani on todennut tämän hölynpölyksi, vaikka Brownin kirjat ovat parasta mahdollista mainosta sen lastenloruille.
Jos Dan Brown on mielestäsi parasta, mitä olet koskaan lukenut, kehottaisin lukemaan jotain muutakin kuin tätä ja Seiskaa. Esimerkiksi Nakke Nakuttaja tai Morgan Kane voivat tarjota haasteellisia lukukokemuksia. Pohjalta on hyvä aloittaa.