• Marko

David Bowie: Lazarus-musikaali (Praha 23.2.2020)

Updated: Mar 1


Prahalainen Divadlo Komedie on yksi noin kymmenestä teatterista maailmassa, joka on ottanut Bowien Lazaruksen ohjelmistoonsa. Esityksen tsekiksi puhuttu dialogi on tekstitetty englanniksi, kun taas musiikki lauletaan alkuperäiskielellä ja tsekiksi tekstitettynä. Näytökset ovat olleet loppuunmyytyjä ja liput tulevat myyntiin kuun alussa pari kuukautta etukäteen. Lipun hinta oli 500 korunaa, eli parisenkymmmentä euroa. "Komediateatteriin" mahtuu 300 katsojaa. Livemusiikin esittää kahden taustalaulajan tukema kuusihenkinen bändi, jossa on oikeaoppisesti mukana saksofoni. Soittajat ovat ammattilaisia ja näyttelijät suoriutuvat lauluosuuksistaan enimmäkseen oikein hyvin ja välillä suorastaan loistavasti. Eräiksi kohokohdiksi nousivat This is not America tai Absolute Beginners, jotka toimivat lavalla paremmin kuin alkuperäiset levytykset, joita en ole koskaan pitänyt kovinkaan kummoisina, vaikka ne ovat mukana kaikilla Bowie-kokoelmilla. The Man Who Sold the World soitetaan samanlaisena tyhjänpäiväisenä progeversiona jollaisena Bowie itse sitä esitti 1990-luvulla. Mukana on Lazarus-kappaleen lisäksi 4 muuta "uutta" kappaletta, jotka eivät olleet mukana Bowien viimeiseksi jääneellä Blackstar-levyllä ja 3 biisiä sitä edeltäneeltä The Next Day -levyltä. Lisäksi kuullaan vanhat hitit All the Young Dudes, ChangesLife on Mars? ja Heroes sekä harvinaisemmat namupalat It's no Game ja Always Crashing in the Same Car.


Entäpä sitten itse esitys ja tarina? Lavan minimalistinen, mutta toimiva lavastus tuo mieleen Bowien viimeisten vuosikymmenten musiikkivideot, joiden tunnelmaa ja kuvastoa voi kuvata sanoilla "surrealistinen" tai "outo". Savukonetta käytetään paljon ja lavalla on kaikkiaan kymmenkunta näyttelijää, vaikka osa heistä on luomassa lähinnä sitä "outoa" tunnelmaa. Ja sitten esityksen heikoimpaan osuuteen: Esitys perustuu jotenkuten romaaniin "The Man Who Fell to Earth" (1963), josta tehdyssä elokuvassa (1976) Bowie esitti ulkoavaruuden olentoa, joka on jäänyt jumiin maahan. En pitänyt elokuvasta, kun näin sen joskus 30 vuotta sitten enkä ole lukenut romaania - siitä on näköjään suunnitteilla televisiosarja - ja tämä näytelmä jotenkin kiteyttää tarinan sekavuuden tai pikemminkin sen puutteen. En pysynyt yhtään kärryillä, mitä näytelmässä tapahtui tai mistä siinä ylipäätään oli kyse. Tokihan alkoholisoitunut päähenkilö Newton on siis väärällä planeetalla, mutten tajunnut, mitä muut henkilöt näytelmässä tekivät. Mukana oli mainion näköisiä hahmoja, kuten hieman Andy McCoylta näyttävä viiksivallu Valentin (joka lauloi tietenkin Valentine's Day -kappaleen), mutta välillä näyttelijöiden sanailu ja asioiden käsittämätön jankkaaminen muistuttivat huonosti kirjoitettua kesäteatteria. Suuria, äänekkäitä sanoja ja elämää suurempia tunteita, mutta miksi, oi miksi? Tiesin esityksen loppuvan Heroes-kappaleeseen ja olin ällistynyt, kun se alkoi, sillä en ollut ymmärtänyt että olin ilmeisesti juuri todistanut jonkinlaista loppuratkaisua. Tässä mielessä Lazarus on tiatteritaidetta pahimmillaan. Silti voin suositella Lazarusta kaikille Bowie-musiikin ystäville. Lippu ei ole kallis, musiikki on kultaa ja onhan tuo outo tarinantynkäkin ehtaa Bowieta. On itse asiassa mielenkiintoista verrata tätä "Bowie-musikaalia" muihin vastaaviin artistimusikaaleihin, joista osa, kuten Mamma Mia tai We Will Rock You ovat saaneet maailmanlaajuisen supersuosion. Itse olen nähnyt musikaalit myös Buddy Hollysta, Kinksistä sekä The Four Seasonista (josta Clint Eastwood ohjasi elokuvan) ja esimerkiksi lyhytikäiseksi jääneen musikaalin, joka perustui Boney M:n musiikkiin, puhumattakaan Rock of Agesista, jonka idea oli käyttää kasariheviä. Kaikki mainitut olivat häpeämättömän kaupallisia, musiikkinostalgiaan perustuvia, helposti purtavaksi muotoiltuja simppeleitä tarinoita, joissa katsoja viihtyi ja sai hyvän mielen. Lazarus on näiden täysi vastakohta. Lopuksi täytyy mainita Bowien vuonna 1974 suunnittelema "1984"-musikaali. George Orwellin perikunta ei loppujen lopuksi antanut Bowielle oikeuksia, joten hänen musikaalia varten jo tekemänsä biisit päätyivät Diamond Dogs -LP:n kakkospuolelle. Biiseillä on sellaisia nimiä, kuten 1984, Big Brother ja We Are the Dead, ja ne ovat parasta Bowieta ikinä.