Far Crysta tuli jo pitkään hehkutettu kakkososa markkinoille viime syksynä, mutta itse pelasin tätä alkuperäistä joulupyhinä. Lyhyesti sanottuna kyseessä on trooppiselle saarelle sijoittuva ramboräiskintä, jossa on mysteerin aineksia ja joka päätyy lopulta – hoh hoijaa – hullun tiedemiehen luomien mutanttiörkkien lahtaamiseksi. Siinä välissä suoritetaan erilaisia olettoman juonen kannalta merkityksettömiä tehtäviä ja lahdataan satamäärin tiedemiehen palveluksessa olevia palkkasotureita.
Fr Cryn ansiot ovat sen viihdyttävyydessä, parhaimmillaan se on taas vähän erilaista ensimmäisen persoonan räiskintää kuin mihin on totuttu, mutta muuten se on varsin kliseistä ääninäyttelemiseen ja kummallisine juonenkäänteineen. Juuri kun hyvikset ovat saaneet räjäytettyä ydinpommin (!) saarella, he joutuvatkin seuraavassa välianimaatiossa taas hullun professorin vangiksi. Mukana oleva napapaitainen typykkä on naurettavampi kuin James Bond -elokuvien mallinmittaiset, 20-vuotiaat ydinfysiikan tohtorit, mutta ehkä se kertoo jotain näiden pelien kohderyhmästä. Pelattavaa tässä on keskimääräistä enemmän, ja toinen aikanaan kehuttu asia olivat suhteellisen avoimet kentät, joista voi valita monta reittiä perinteisemmän putkijuoksun sijaan. Viimeisen pomotappelun jätin suosiolla väliin 20 yrityksen jälkeen, koska ne on suunnattu lähinnä virtuaalimasokisteille.