• Marko

Helsingin Sanomat 27.4.2008

Sunnuntaihesarin paino on lähes 2 kiloa, josta neljäsosa menee saman tien roskiin. Asunto ja työpaikat.

Joillekin ihmisille hyvä elämä on sitä, että voi lukea Hesaria sängyssä tunnin aamulla. Minullekin Hesari on tullut “aina”, ja sillä on tietyt ansionsa. Se on resurreiltaan omaa luokkaansa eikä sillä ole vakavasti otettavia kilpailijoita Suomessa. Erityisesti olen pitänyt Kiinan-kirjeenvaihtajista.

Olen viettänyt Hesaria lukien vähintään tunnin joka päivä. Se tekee viidessätoista vuodessa yhden vuoden valveillaoloajasta. Olin alkanut miettiä, onko tässä mitään järkeä. Olin usein matkoilla, jolloin en kaivannut Hesaria lainkaan. Itse asiassa tuntui mukavalta, kun saattoi heti aamusta tehdä muutakin, kuin jumittaa pakollisen lehdenluvun kanssa. Kuinka monta vuotta vielä haluan uhrata Hesarille? Mitä siitä saan?

Hesarin anti on sitä samaa vuodesta toiseen. Kaikille kaikkea. Politiikkaa, kyldyyriä, taloutta. Maan johtavia asiantuntijoita, kolumnisteja, juttusarjoja. Viinihienostelua, Helsingin hiekkalaatikkojuttuja. Joskus oikeasti tärkeitä juttuja, mitäänsanomattomia yleisönosastokirjoituksia. Hesari on maailman peili. Se kuvastaa ja luo todellisuutta. Olen vain huomannut, ettei tuo todellisuus ole minun todellisuuteni.

Tämänkin lehden läpikäymiseen meni kaksi tuntia. Mitään ei jäänyt mieleen. Aikansa kutakin. Tämä oli viimeinen kerta, kun minulle tulee Hesari. Lopetin tilaukseni.