Komisario Kurt Wallander on tullut minulle aluksi tutuksi uutena 13-osaisena keskinkertaisena ruotsalaisena elokuvasarjana, jonka jaksoja olen katsonut toisella silmällä. Pääosaa siinä esitti vähän hampaaton Krister Hendriksson eikä sarjakaan ensimmäistä osaa lukuunottamatta perustunut Mankkellin romaaneihin. Wallanderista on tehty aikaisemminkin elokuvia ja sarjoja, joissa päähenkilöä on esittänyt monien mielestä ainoa oikea elokuva-Wallander Rolf Lassgård. Menin nyt ensi kertaa alkulähteille ja luin Mankellin kirjan. Riian verikoirat on toinen Wallander-tarina.
Yleensä komisario työskentelee pienessä Ystadin kylässä, jonne sijoittuvat lukuisat rikokset ja murhat ovat jo syöneet koko sarjan uskottavuutta: miten paljon pieneen ruotsalaiskaupunkiin voikaan mahtua rikollisuutta, varsinkin kun siellä vaikuttaa myös kyseinen mestarietsivä? Villin lännen kaupungeissa roistot ymmärsivät kiertää kuuluisan lainvalvojan asuttaman kaupngin kaukaa, mutteivät näköjään Ruotsissa.
Riian verikoirien piristävyys tuleekin siitä, ettei se tapahdu kokonaan Ystadissa, vaan nimensä mukaisesti myös Latvian pääkaupungissa. Toinen kiinnostava asia on kirjan tapahtuma-aika, 1990-luvun alku, jolloin Neuvostoliitto on kaatumassa ja Baltian maat itsenäistymässä. Tänä sekavana aikana monenlaiset tahot yrittävät päästä hyötymään tilanteessa, jossa kaikki on auki.
Tähän soppaan Wallander joutuu, kun Ystadiin rantautuu mereltä kaksi ruumista. Riialainen poliisi tulee avuksi, mutta heti kun tämä palaa kotiin, hänet murhataan. Nyt Wallander puolestaan joutuu matkustamaan Riiaan. Kaikki ei ole tietenkään miltä ensin näyttää. Riian verikoirat on välillä lähes surumielistä, mutta vetävää tarinankerrontaa. Kirja on kirjoitettu sinä aikana, johon se sijoittuu, joten jälkiviisastelua ei esiinny. Myös komisario Wallander on kirjassa paljon vetävämpi hahmo kuin uusimmassa elokuvasarjassa. Hän rakastuu riialaispoliisin leskeen ja palaa pähkähullulle maanalaismatkalle Riiaan, jossa hänellä on vastassaan koko poliisivoima urkkijoineen.