• Marko

Hiuskeskustelu

Tukka hyvin, kaikki hyvin. Näin pitäisi olla, mutta usein ei ole. Tukka on huonosti. Sitten harmittaa, eikä mikään ole hyvin. Tästä syystä pelästyin, kun tuttavani Jouko otti näennäisen harmittoman kysymyksen esille juodessamme vihreätä teetä kahvilassa:

”Missä muuten te leikkaatte tukkanne.”

Menimme ystäväni Joukon – sattui olemaan kaksi Joukoa samassa pöydässä – kanssa hämillemme. Toinen Joukokaan kun ei ole nimittäin tukkaihmisiä. Itse asiassa hänen hiusrajansa on alkanut taantua viime vuosina, joten uskoin, että häntä harmitti enemmän kuin minua.

”Itse asiassa… Äiti leikkaa tukkani”, Toinen Jouko sopersi nolostuneena.

”Entä sinä, Jouko?” Ensimmäinen Jouko kysyi kääntyen minuun päin. Nyt nimittäin asia oli niin, että minunkin nimeni sattui olemaan Jouko. Tämä ei ole niin yllättävää, kuin voisi kuvitella. Olimme kaikki syntyneet samana vuonna, jolloin eräs Jouko oli tehnyt suuria urheilusuorituksia. Olimme usein naureskelleet ja vitsailleet asialle, vaikka ne vitsit olivat enimmäkseen sellaista sisäpiirin huumoria, joka ei toimisi nyt tässä. Siksipä ei lisää tästä aiheesta.

”Minä, minä…” mietin kuumeisesti, mitä vastaisin, mutta päätin pysyä kerrankin totuudessa. Olen elämäni aikana huomannut, että valheella on lyhyet jäljet. ”Minä käyn parturissa, mutta ihan liian harvoin. Tukkani kasvaa liian pitkäksi ja sitten minua nolottaa mennä parturiin.”

Selitin, millaisessa oravanpyörässä ja itseään ruokkivassa ahdistuksen kehässä elin hiusteni kanssa. Onneksi Joukot ymmärsivät ja olin keskustelun jälkeen huojentuneempi. Ystäviin voi aina luottaa. Sitten Ensimmäinen Jouko huomasi tutun kasvon astuvan kahvilan ovesta sisään. Hän viittilöi yhteisen tuttumme luoksemme ja kysyi:

”Olemme tässä puhuneet hiusten leikkaamisesta. Missä sinä leikkaat hiuksesi, Jouko?”