Lassi ja Leevi oli yksinkertaisesti maailman parhaita sarjakuvia. Tämä kovakantinen juhlakirja on erityinen tapaus, koska siinä Bill Watterson kertoo itse sarjakuvastaan. Harvoin lukee näin hyvää sarjakuvaa ja näin hyvää kommentaaria samalla kertaa.
Watterson kirjoittaa vaikeuksistaan sarjakuvasyndikkaantinsa kanssa. Syndikaatit ovat yhtiöitä, jotka levittävät sarjakuvia. Niiden tehtävä on saada sarjakuvat mahdollisimman moneen lehteen ja tehdä mahdollisimman paljon rahaa. Ne ovat vastuussa siitä, että sarjakuvat standarsisoidaan. Watterson joutui vaikeuksiin syndikaattiinsa kanssa, kun hän halusi taiteellisia vapauksia ja taisteli sunnuntaisarjakuvien rajoituksia vastaan. Jopa muut sarjakuvapiirtäjät ajautuivat häntä vastaan kun hän halusi muuttaa formaattia. Häntä syytettiin kuva-alan varastamisesta muiden piirtäjien kustannuksella.
Lopulta Watterson sai tahtonsa läpi, mutta se maksoi hänelle paljon tuloja. Kun häntä pyydettiin lisensoimaan Lassin ja Leevin, hän kieltäytyi, vaikka yhdellä allekirjoituksella hän olisi saanut miljoonia dollareita. Siksi Lassia ja Leeviä ei edelleenkään nähdä nukkeina tai t-paitoina, kuten mitä tahansa muuta huippusuosittua sarjakuvaa. Lisäksi hän lopetti sarjakuvansa tekemisen kun sen aika oli hänen mielestään ohi.
Kun tein väitöskirjaani, leikkelin (en kirjaimellisesti) kymmeniä strippejä, jotka havainnollistivat kapitalismin kritiikkiäni Lassista ja Leevistä, mutten tietenkään voinut käyttää niitä kirjassani. Jos Bill Watterson olisi osannut suomea ja ollut vapaa sopimuksistaan, hän olisi ehkä voinut hyväksyä ne kirjani kuvituksiksi.
Lassi ja Leevi 1985-1995. We will miss you but you will always be with us.