• Marko

Last Days Of World War II 1-26 (1995)

History Channelin massiivisen dokumenttisarjan 26 osaa kattavat kukin yhden viikon toisen maailmansodan viimeisestä puolesta vuodesta (18.2.1945-18.8.1945). Jokainen sodan viikko saa 42-minuuttisen käsittelyn.

Akselivalloista Saksan tuho on tutuin kirjoista, elokuvista ja dokumenteista. Vaikuttavin näistä on ollut Perikato-elokuva. Ajan loppuessa ja ihmeaseiden jäädessä liittoutuneiden käsiin päätyviksi piirustuksiksi kovan linjan natseilla ei ole aikomustakaan antautua, vaikka loppu on väistämätön. Päinvastoin, nämä haluavat viedä mukanaan mahdollisimman paljon paitsi vihollisia, myös omaa kansaansa, jota he pitävät arvottomana elämään. Tappiosta puhuminen tietää kuolemaa, ja kuolemanpartiot jahtaavat yhtä innokkaasti oletettuja karkureita kuin vihollisia. Tavalliset saksalaiset haluavat epätoivoisesti antautua amerikkalaisille puna-armeijan sijaan, joka ajaa omista tappioistaan välittämättä kostonhimoisena kohti Berliiniä. Puna-armeijan edetessä raiskaukset ja itsemurhat käyvät arkipäiväisiksi. Samalla Stalin käy jo omaa kyynistä kylmää sotaansa, joka päättyy vapautettujen orjuuttamiseen, kun Itä-Euroopan maat päätyvät Neuvostoliiton satelliittivaltioiksi. Länsiliittoutuneiden kanssa taistelleet puolalaiset tai tsekit päätyvät vankeuteen, samoin kuin vapautetut punavangit. Stalin pitää paitsi menestyksekkäitä kenraaleitaan, myös länsimaista Saksaa nähneitä sotilaitaan uhkana, ja heidän kohtalonsa on vastaava. Länsiliittoutuneet muun muassa luovuttavat saksalaisten puolella taistelleet venäläiset puna-armeijalle, ja katsovat vierestä, kun heidät ammutaan saman tien. Sodan voittanut Chrurchill puolestaan häviää vaalit. Tuskinpa Shakespeare tai antiikin kreikkalaisetkaan olisivat osanneet kirjoittaa suurempaa tragediaa.

Italialaiset sentään osasivat kääntää kelkkansa ajoissa. Jo kertaalleen pakoon päässyt Mussolini päätyy lopulta “torille”. Mussolini on tavallaan säälittävin diktaattoreista: jos hän olisi Francon tapaan ymmärtänyt pysyä sodasta irti, hän olisi voinut hallita vielä vuosikymmeniä. Sen sijaan hän lähti sotimaan lähinnä omaa turhamaisuuttaan ja vei omalta osaltaan myös Saksaa tappioon; saksalaisten kun piti tulla jatkuvasti sotimisessa kädettömien italialaisten avuksi, ja sodan loppuessa Italiassa oli vielä miljoona saksalaista sotilasta.

Japanilaiset olivat myös valmiita taistelemaan fanaattiseen loppuun saakka. Tämä tuli selville yhä uudestaan, kun amerikkalaiset etenivät saari saarelta kohti emä-Japania. Vastarinta vietiin loppuun asti kamikaze-hyökkäyksillä (joukko)itsemurhilla tai viimeisillä epätoivoisilla rynnäköillä jo kun taistelu oli hävitty. Japanin laivasto oli tuhottu, ja lopulta amerikkalaiset saattoivat pommittaa ilmaherruutensa turvin japanilaisia kaupunkeja järjestelmällisesti maan tasalle. Samanaikaisesti tiedemiehet työskentelivät yötä päivää atomipommin parissa.

Japanilaiset pitivät ainoana selviytymismahdollisuutenaan juuri tätä fanaattista vastarintaa. Heidän mielestään individualistiset ja materialistiset amerikkalaiset eivät voisi sietää suunnattomia tappioita, ja japanilaiset voisivat neuvotella edullisen rauhan, joka turvaisi ennen kaikkea keisarin koskemattomuuden. Amerikkalaiset taas tekivät sen virheen, että vaativat myös keisarin alistumista mahdolliselle kuolemanrangaistukselle, joka – kuten kenraali MacArthur raivostuneena totesi – olisi merkinnyt japanilaisille samaa kuin kristitylle Jeesuksen ristiinnaulitseminen.

Liittoutuneille sodan päämäärä oli sekä Saksan että Japanin ehdoton antautuminen. Tämä tarkoitti sitä, ettei minkäänlainen neuvotteluratkaisu tullut kysymykseen. Vaatimus ehdottomasta antautumisesta ajoi samalla vastapuolen fanaattiseen vastarintaa. Miksei siis olisi voitu neuvotella ja säästää ihmishenkiä?

Dokumentin mukaan vastaus oli Ensimmäisen maailmansodan lopussa, joka päättyi aselepoon (eikä esimerkiksi jonkin osapuolen antautumiseen). Aselevon jälkeen oli neuvoteltu rauha, joka oli aiheuttanut eri maissa tyytymättömyyttä. Suurin tyrmistys oli koettu Saksassa, jossa koettiin, että rauhanneuvotteluissa oli petetty kansakunta. Tämä oli nimenomaan Hitlerin pääväittämiä, ja hän oli käyttänyt hyväkseen juuri “Versaillesin häpeärauhan” synnyttämää kaunaa. Vastaava tilanne, tikittävä aikapommi, haluttiin välttää nyt vaatimalla ehdotonta antautumista. Näin ajateltuna Toinen maailmansota päätti konfliktin, joka alkoi itse asiassa jo 1914.

Sodan lopun vaikein ongelma – tietenkin ja varsinkin jälkikäteen – oli atomipommin käyttö. Arviot Japaniin tehtävän maihinnousun amerikkalaistappioista olivat miljoonaluokkaa. Japanilaisia siviilejä puolestaan koulutettiin taistelemaan muun muassa bambukepein hyökkääjiä vastaan. Kummallakin puolella maihinnousu – joka olisi tapahtunut vasta vuoden 1946 puolella – olisi maksanut paljon enemmän ihmishenkiä, kuin mitä kuoli kahden atomipommin pudotuksessa. Toisaalta USA olisi voinut tehdä näytösluonteisen räjäytyksen jossain muualla kuin siviilikohteessa.

Dokumentti ei käytä aikaa tämän vaihtoehdon pohtimiseen. Ensinnäkin pommin valmistui viime tipassa. Toiseksi sen käyttövarmuudesta ei ollut täyttä varmuutta – ja epäonnistuminen olisi ollut valtava arvovaltatappio USAlle, jos näytöspommitukseen olisi ryhdytty. Samalla tämä sodan suurin salaisuus olisi paljastettu. Sitten oli sodan arki, jossa tiedonkulku ei ollut varmaa varsinkaan arkkivihollisten välillä. Japani esimerkiksi vastasi juuri ennen atomipommien pudotusta kaksimielisesti liittoutuneiden antautumiskehotukseen. Neljänneksi jännite Neuvostoliiton kanssa puolsi ns. kaapin paikan näyttämistä Stalinille. Kun Truman informoi tätä uudesta aseesta, Stalin ei edes vaivautunut näyttelemään yllättynyttä – tämä kun ehkä tiesi vakoojiensa kautta enemmän atomipommista kuin Truman itse.

Kun pommit pudotettiin muutaman päivän välein Hiroshimaan ja Nagasakiin (jälkimmäiseen siksi, koska ensisijainen sotilaskohde oli pilvien peitossa), japanilaiset komentajat eivät pitäneet kovinkaan suurena erona, tuhottiinko heidän kaupunkejaan yhdellä suurella pommilla vai valtavilla, jatkuvilla palopommituksilla. Eikä tietoa siitä, mitä todella oli tapahtunut Hiroshimassa tai Nagasakissa tietenkään ollut välittömästi saatavilla. Dokumentissa näytetään, että jos katsoi kuvia tuhotuista kaupungeista, oli vaikea erottaa, mitkä oli tuhottu milläkin tavalla. Vasta keisari Hirohiton ennenkuulomaton väliintulo lopetti sodan.

#dokumentti #historia #TVsarja