top of page
  • Writer's pictureMarko

Mika Waltari: Mikael Hakim (1949)


Mikael Karvajalan jatko-osa jatkaa suoraan siitä, mihin edeltäjä jäi. Turkulaissyntyinen Mikael jää pyhiinvaellusmatkallaan muhamettilaisten vangiksi ja kääntyy muslimiksi pelastakseen nahkansa. Mukana on myös Antti Tykinvalaja, joka ryhtyy muun muassa painija-Antariksi ja jolle muslimiksi ryhtyminen on hyvä syy lopettaa onnettomuuksia aiheuttava ryyppääminen.

Muslimimaissa kun on kielletty alkoholin juominen ja tätä kautta rakennettu kaivoverkosto, jotta turvallista juomavettä olisi tarjolla kaikille. Samaan aikaan kristillisessä Euroopassa useimmiten ainoa turvallinen juoma on olut, ja kansa on päivät pitkät päissään. Näin raittiit muslimit lähes valloittavat koko uskonsotien ja kohmelon vaivaaman Euroopan.

Mutta ei muslimimaissakaan tietenkään olla selvin päin. Rikkaat kun voivat käskeä lääkärin määräämään viiniä “lääkkeeksi”, joten suuren osan Hakimia ollaan yhtä päissään kuin Euroopassa. Samalla Mikaelistakin tulee puolivahingossa laillistettu lääkäri.

Hakim on edeltäjäänsäkin pidempi tiiliskivi. Waltari ilmeisesti aikoi Karvajalan olevan vain esityötä tätä kirjaa varten, mutta siitä syntyikin sitten oma kirjansa. Tyyli on tuttua lennokasta Waltaria: päät putoilevat, naiset kavaltavat, miehet juonivat ja pettävät eli musta huumori jyrää. Välillä käydään kymmenien sivujen mittaisia keskusteluita, ja kirja tuntuu tapahtumiinsa nähden paikoin ylimitoitetulta. Mutta historiallista Waltariahan lukee aina mielellään.

Kirja oli aikoinaan ainutlaatuinen opas islamilaisuuteen. Toisin kuin verinen – ja mestausvälinettä palvova – kristinusko, islam näyttäytyy suvaitsevana uskontona. Kristityt ja juutalaiset saavat olla rauhassa samaan aikaan, kun kuvia palvovassa Euroopassa ollaan siirtymässä uskonsotien aikakauteen.

1 view0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page