Oriana Fallacin Mies on romaanimuotoon kirjoitettu elämäkerta Alexandros Panagouliksesta (kuvassa). Sen tyylilaji – sinä-muotoinen kerronta loputtomine kappaleineen – piti tiiliskiven hyllyssäni reilun kymmenen vuotta, ennen kuin otin sen mukaan reissuun, jossa tällaisia kirjahyllyn lukemattomia kirjoja voi lukea. Kun raskaasta tyylistä pääsee yli, Mies alkaa toimia ja sitä huomasi lukevansa pitkiä pätkiä kerrallaan.
“Alekos” Panagoulis oli mies, joka yritti murhata Kreikan diktaattorin Padadopouloksen (voi näitä kreikkalaisia nimiä!) 1968. Demokraattina Alekos oli sitä mieltä, että kaikkien moraalisena velvollisuutena oli tappaa tyranni, eikä hän koskaan olisi voinut murhata ihmistä. Epäonnistumisen jälkeen häntä kidutettiin ja hänet teljettiin eristysselliin, josta hän yritti karata ja jossa hän kiusasi vastaavasti vartijoitaan. Kuten viiksistä voi arvata, hän kirjoitti myös runoja. Kun sotilasjuntta kaatui, Alekos pääsi vapaaksi, ja toimittaja Fallaci tutustui häneen. Heistä tuli pian rakastavaiset. Alekos pääsi täpärästi Kreikan parlamenttiin, mutta pettyi “poliitikkojen politiikkaan”. Puolue oli äärikeskustalainen, mutta Alekos ei ollut taaskaan kotonaan millään ennalta määrätyllä paikalla. Viimeisinä vuosinaan hän halusi paljastaa kiusallisia asiakirjoja, jotka olisivat osoittaneet, että useat vallassa olevat “poliitikko-poliitikot” olivat olleet juntan kätyreitä. Kaksi päivää ennen parlamenttiin sovittua paljastuspäivää hän kuoli auto-onnettomuudessa hämärissä olosuhteissa. Fallacin mukaan tietenkin murhattuna, virallisesti onnettomuudessa. Kiusalliset asiakirjat katosivat samalla.
Fallacin kirja on tietenkin henkilökohtaista paatosta ja osittain itseään toistavaa, mutta silti pesee jaritervot ja anttituurit mennen tullen. Tärkeä kirja, kunhan sen tyylistä pääsee yli.
Postimerkkiin Alekos pääsi 1996, kadunnimeksi 2002 ja metroaseman nimeksi sen jälkeen.