Philip Roth: Salajuoni Amerikkaa vastaan (2004)
Juutalaisen Rothin romaanissa siis natsimyönteiset pääsevät valtaan. Hitler ja Lindbergh tekevät sopimuksen – yhteistä vihollista vastaan – ja juutalaisvastaisuus alkaa nostaa päätään avoimesti Amerikassa. Astettaisesti alkava juutalaisvaino on kuvattu hyvin 9-vuotiaan – mutta kaikkitietävän – lapsikertojan Philip Rothin silmin, joka oli kirjan tapahtumahetkellä samanikäinen. Juutalaisesta tuttavapiiristä – ja jopa 13-vuotiaasta isoveljestä – löytyy ihmisiä, jotka eivät tunnusta vaaraa vaan suorastaan kilpailevat pääsemisestä uuden hallinnon suosiooon, ja joita hallinto sitten käyttää häikäilemättä hyväkseen. Juutalaisia aletaan hajasijoittaa getoistaan täysin ei-juutalaisille alueille tuhansien kilometrien päähän vanhoista tutuistaan. Jotkut pakenevat Kanadaan, kunnes raja suljetaan ja puhutaan jopa sodasta pohjoisnaapuria vastaan. Lopulta tilanne päätyy avoimeksi vainoksi, jossa merkittäviä juutalaisia pidätetään ja salamurhataan samalla, kun katumellakoitsijat tappavat juutalaisia valtiojohdon hiljaisella siunauksella.
Kaikki tämä on kuvattu lapsen arjen kokemuksien kautta, mutta sitten kirja hyytyy. Lindbergh – lentävä presidentti (vrt. George W. Bush) – katoaa lentokoneensa kanssa eikä koskaan selitetä mitä todella tapahtui. Englanti ja Saksa syyttävät katoamisesta toisiaan samalla, kun vieläkin natsimyönteisempi varapresidentti (vrt. Dick Cheney) vannoo virkavalansa. Sitten Rothin paukut ja mielikuvitus loppuvat ja kirja lässähtää. Mainitaan, että Lindbergh palasi hengissä (mitä tapahtui?), että Roosevelt palasi presidentiksi (miten?), Japani hyökkäsi pearl Harbouriin tasan vuoden myöhässä (!?) ja Amerikka pelasti lopulta myös Euroopan. Roth heittää mainintoja tulevaisuuden todellisista tapahtumista ikään kuin koko muu historia olisi palannut paikalleen tässä vaihtoehtoisessakin historiassa. Näin siis käy myös vähän selittämättömään tapaan romaanissakin.