Kun ‘moderni’ tarkoittaa nykyistä ja ‘post’ jonkin jälkeistä, ‘postmoderni’ tarkoittaa siis tulevaa. Intellektuellit tarkoittavat postmodernilla kuitenkin modernin (eli nykyisen) kritiikkiä, jolloin he sijoittavat nykyisyyden menneisyyteen (ja tulevaisuuden nykyisyyteen). Postmodenismin keskeinen ajatus on, ettei todellisuutta ole olemassa ja ettei mitään voida sanoa; tästä ajatussuunnan kannattajat ovat tehtailleet hyllymetreittäin kirjoja, ja kuuluisimmat heistä ovat keränneet kirjoituksillaan suuren omaisuuden ja saavuttaneet merkittäviä asemia yhteiskunnassa, joka ei siis heidän mielestään ole todellinen. Esimerkiksi Jean Baudrillard kirjoitti aiheesta yli kolmekymmentä kirjaa ja Francis Fukuyama väitti historian loppuneen 1992 (joten todella eläisimme siis tulevaisuudessa eli postmodernissa). Fukuyama on nykyään (eli menneisyydessä) isopalkkainen professorismies ja konsultti. Postmoderniin asenteeseen kuuluvat kyynisyys, näköalattomuus, satunnaisten asioiden ylistäminen ja nihilismi.
Useiden ajattelijoiden mukaan olemme jo siirtyneet postmodernin jälkeiseen aikaan eli post-postmoderniin (tulevaisuuden jälkeiseen). Mikäli tämä kaikki tuntuu epäselvältä, älä huoli. Sekavuus kuuluu postmodernismin ytimeen ja on itse asiassa erottamaton osa sitä.
Postmodernista puhuttaessa on syytä käyttää huivia ja/tai baskeria sekä puhua värisevällä äänellä suurten tarinoiden loppumisesta. Miehillä on muotia ajella pää kaljuksi ja kasvattaa leukaparta. Postmodernista puhuvien naisten ei ole syytä käyttää meikkiä.