• Marko

Psykogeografisia tutkimuksia, osa 3

Näin heti, ettei mies ollut psykogeografikko. Hän antoi minulle tekosyyn vaihtaa imperfektiin samalla, kun otin vesipistoolin hänen kädestään. Läiskäytin pyssyllä sivulle ja hämmästyin, kun mies hypähti poispäin.

”Oletko hullu”, hän sanoi suomeksi. ”Siinä on happoa.”

”Happoa, vai”, sanoin ja tunsin vastustamatonta kiusausta ottaa siemauksen nestettä. Kitkerä haju ja suihkun lattiaan tekemä reikä saivat kuitenkin mieleni muuttumaan. ”Alahan laulaa. Kuka olet ja mitä haluat?”

Mies ei halunnut paljastaa mitään. Hän kuitenkin ehdotti, että kuulustelisin häntä hyvä poliisi – paha poliisi -menetelmällä. Suostuin ajatukseen.

”Mitä haluat?” tiuskaisin pahana kyttänä.

”En kerro mitään”, mies vastasi. Läimäytin häntä poskelle; mies tuntui nauttivan siitä.

”Sinun olisi parasta kertoa”, neuvoin samalla kun ojensin miehelle savukkeen hyvänä poliisina. ”Hän on vähän hullu. Ei ole syönyt muuta kuin suklaata koko viikkona, ja juonut aivan liikaa halpaa votkaa.”

”Hyvä on”, mies sanoi lopulta. ”Olen Antti Korpi. Ilkka Remeksen luoma henkilöhahmo. Työskentelen antimateriaan liittyvän tapauksen kimpussa.”

”Valehtelet”, huusin miehelle päin naamaa. ”Mitä romaanihenkilö tekee toisen kirjailijan jatkokertomuksessa, joka on vasta kolmatta liuskaa pitkä?”

”Kerron totuuden. Mitä haluatte tietää?” mies vastasi naama punaisena.

”Minä uskon sinua, mutta sinun täytyy vakuuttaa myös kollegani. Kerro jotain, mitä vain sinä voit tietää”, sanoin miettien sopiva kysymystä. ”Mikä on Ilkka Remeksen oikea nimi?”

”Petri Pykälä”, Antti Korpi vastasi epäröimättä.

”Kuka tahansa tietää tuon”, sähisin pahana poliisina ja olin läimäyttää romaanihenkilöä uudelleen, kun hän jatkoi nopeasti.

”Vaimoni on hiukkasfyysikko ja poikani Aaro on seikkaillut jo kuudessa nuortenkirjassa. Seitsemäs ilmestyy sopivasti joulumarkkinoille.”

”Vielä yksi kysymys. Miksi Remes ei käytä kirjoissaan yhtään huumoria? Edes kevennykseksi?”

”Olet oikeilla jäljillä”, Antti Korpi myönsi yllättäen. ”Jätkä on täysin huumorintajuton. Ja lisäksi työhullu. Saan ravata maailmalla joka vuosi uudessa kirjassa. Paljon mieluummin olisin jokin Hemingwayn henkilöhahmo. Vaikka se tyyppi siinä Vanhus ja meri -kirjassa.”

”Hyvä on”, myönnyin. ”Kukaan ei voi keksiä moista omasta päästään. Mitä haluat?”

”Haluan kertoa vitsin. En halua tulla muistetuksi kirjallisuudenhistoriassa hahmona, joka ei ole koskaan kertonut vitsiä.”

”No, anna tulla”, sanoin vilkaisten kelloani. ”Mutta äkkiä. Olen haaskannut jo tarpeeksi aikaa tähän kirjalliseen keskusteluun.”

”No tuota… Tuota…” romaanihenkilö mietti kuumeisesti. ”Mitä tapahtuu, kun juutalainen, jolla on erektio, törmää seinään?”

”No. Kerro”, sanoin kärsimättömänä.

”Hän lyö nenänsä”, Antti Korpi vastasi ja remahti nauramaan. ”Tai siis satuttaa nenänsä. Hah hah hah!”

Lähdin huoneesta jättäen oven auki ja Korven istumaan tuoliin sidottuna. Tämä huusi jälkeeni.

”Miksi juutalaisilla on niin isot nenät? Koska ilma on ilmaista! Hah hah hah!”

Näytti vahvasti siltä, että Remes oli ollut oikeassa jättäessään romaanihenkilönsä surkeat vitsit pois kirjoistaan.

… jatkuu…