• Marko

Psykogeografisia tutkimuksia, osa 5

Ehdin juoda vielä kolme olutta, ennen kuin Kafka lopetti luentansa. Onneksi osaan saksaa sujuvasti, joten pystyin seuraamaan Oikeusjutun pitkää ensimmäistä lukua ongelmitta. Välillä Kafka ei pystynyt hillitsemään itseään, vaan joutui keskeyttämään lukemisen ja purskahti hillittömään hekotuskohtaukseen. Pöydän äärellä istuvat boheemit naurahtelivat vaivautuneesti, ja eräs nuori nainen joutui nostamaan kynäilijän lattialta, jossa hän kieriskeli kohdassa, jossa päähenkilö luulee pidätystään pilaksi.

Koko tämän ajan lukemattomat kysymykset surisivat päässäni. Miksi päähenkilön nimi oli Marko P – siis minun nimeni?! Muistaakseni tulevaisuuden versiossa päähenkilöä kutsuttiin Josef K:ksi. Olin joskus yrittänyt lukea Oikeusjuttua, mutta olin joutunut jättämään sen kesken kuolettavan tylsänä. Oliko vastaus aikamatkustamisessa? Oliko minun sattumiseni samaan paikkaan Franz Kafkan kanssa vuoden 1915 Prahassa syy, että päähenkilön nimi vaihtui omasta nimestäni toiseksi?

Kirosin itseäni siitä, että olin jättänyt huomioimatta lentoemäntien aikamatkustusta koskevan turvallisuusdemonstraation, vaikka sen tärkeyttä oli painotettu. Mitä lentoemäntä olikaan sanonut? Ettei menneisyyttä saanut missään tapauksessa yrittää muuttaa? Vai että juuri tämä oli aikamatkustuksen tarkoitus? Muistin vain toisen lentoemännän anteliaan kaula-aukon, kun tämä kumartui antamaan minulle tilaamani pina coladan, fernetin, gintonicin ja oluen.

Ehdin hieman humaltua ja aloin miettiä, miten voisin hyötyä tilanteesta. Voisinko estää Oikeusjutun päähenkilön vaihtumisen toiseksi ja näin sijoittaa itseni kätevästi kirjallisuushistoriaan? Vai pitäisikö minun koettaa saada kirjaan koko nimeni pelkän Marko P:n sijaan? Tai pitäisikö minun tappaa Kafka ja asettua hänen tilalleen ja tulla maailmankuuluksi? Muistelin, ettei tuolla sairaalloisennäköisellä pikku miehellä ollut kauheasti elinvuosia jäljellä, ja menin sekaisin koettaessani päätellä miten itseni kävisi, jos astuisin tämän tilalle.

Kun Kafka vihdoin lopetti jaarituksensa, päätin käyttää psykogeografisia oppejani ja mennä sinne, minne nenä vie. Kävelin Kafkan pöytään ja kysyin, onko pöydässä tilaa. Esittelin itseni Josef K:ksi, koska en halunnut paljastaa itseäni ja sekoittaa Kafkaa. Heti kun olin sanonut tämän nimen, tajusin, että olin ehkä tehnyt pahan virheen. Esittelykierroksen jälkeen boheemit jatkoivat kiihkeänä poukkoilevaa keskusteluaan.

” Frank, sinun pitäisi tarjota novellejasi jollekin kustantajalle”, sanoi nainen, joka oli auttanut tämän pystyyn aiemmin.

”Milena on oikeassa”, komppasi hattupäinen mies, jonka nimen muistin, koska se oli Polack. Polakki. ”Mitä sinä homehdut siellä toimistossa, kun voisit elää vapaana kirjailijana? Niin kuin Max tässä. Max Brodin nimi tullaan muistamaan aina, koska hän on kirjoittanut joitain 1900-luvun merkittävimpiä kirjoja! Voisit muuttaa pois vanhempiesi luota ja päästä vihdoin eroon isäsi varjosta. Saisit kirjoittaa rauhassa.”

”Älkää viitsikö”, Kafka murahti herätettynä ajatuksistaan, joihin hän oli vaipunut tuijottaen pöydällä olevaa tuhkakuppia. ”Minun tarkoitukseni on palvella keisarikuntaa byrokraattina. Minut tullaan muistamaan miehenä, joka vähensi merkittävästi metsäteollisuudessa tapahtuvia työtapaturmia Böömissä. Se, jos mikä, on merkittävää. Ei kirjallisuus ole merkittävää. Ihmisten elämät ovat.”

”Mitä herra Josef K oli mieltä Frankin tekstistä”, kysyi samainen nainen, joka tuntui hallitsevan keskustelua. Kesti hetkisen, ennen kuin tajusin kysymyksen olleen tarkoitettu minulle. Huomasin, että kaikki tuijottivat minua odottavina. ”Eikö Frank olekin etevä kirjoittelija?”

”Uhm”, mietin ja tunsin hien puskevan otsalleni. ”Minusta se oli ihan kiva teksti.”

”Ihan kiva!” joku huudahti pilkallisena.

”Erityisesti pidin ensimmäisestä lauseesta”, jatkoin nopeasti. ”Minusta siinä on ainesta kunnon novelliksi. Mielestäni sitä ei ole syytä pitkittää liikaa.”

Kafka mutisi jotain siitä, että hän suunnitteli tekstistä romaania. Hetkisen kiusallisen hiljaisuuden jälkeen Milena vaihtoi puheenaihetta.

”Mitä mieltä olette, mille puolelle Prahan saksanjuutalaisten pitäisi asettua tässä maailmantilanteessa?”

”Mikä kysymys!” eräs boheemi huusi oluensa takaa. ”Juutalaisten tulevaisuus on Saksassa! Vain Saksa voi taata turvallisuutemme näitä aggressiivisia juutalaisvastaisia tsekkinationalisteja vastaan!”

Seurasi kiihkeää väittelyä, johon päätin olla monestakin syystä osallistumatta. Vilkaisin kelloon ja tajusin, että paluulentoni tulevaisuuteen oli lähdössä pian. Jouduin jättämään böömin boheemit väittelyineen. Kaivelin taskujani ja tajusin, ettei minulla ollut mukana vuoden 1915 rahaa. Huomasin, että Franz Kafka tajusi minun livahtavan paikalta maksamatta. Hän vinkkasi minulle silmää, kun poistuin mustavalkoiselle kadulle. Katsoin taakseni ja näin kahvilan nimen, ennen kuin pistin juoksuksi. Cafe Arco.

… Jatkuu…