• Marko

Televisio (Yleisradiotoiminta)

So long, Yleisradio! Lähetin juuri televisioluvan lopettamisilmoituksen Ylelle. Arvoin sitä liiankin kauan, koska en ole katsonut televisiota kuukausiin, ja mitä nopeammin luvan olisin peruuttanut, sitä enemmän olisin saanut alkuvuonna maksamastani luvasta takaisinmaksua.

Television turhuus on tullut ilmeiseksi oleskellessani pitkiä pätkiä ulkomailla. Huvittavaa on ollut, kun on nähnyt joidenkin TV-riippuvaisten tuijottavan apaattisena käsittämättömällä kielellä dubattua televisio-ohjelmaa tuntikausia ymmärtämättä siitä mitään. Samalla on tullut huomanneeksi, että ohjelmat ovat kaikkialla samanlaisia. Formaatit ja hömppä ovat valloittaneet maailman. Luulen, että joskus historiankirjat tulevat kuvaamaan aikaamme henkisen köyhyyden ajaksi.

Matkalla kannettava tietokone on nykyajan monitoimikone, tieto- ja viihdekeskus. Sillä voi selata mittaamatonta nettiä ja esim. sen uutis- ja tietotarjontaa, lukea kirjoja (kirjoittaakin niitä), katsoa elokuvia ja tehdä oikeastaan mitä tahansa, mikä on muutettavissa biteiksi. Ja yhä useampi asia on myös tulevaisuudessa muutettavissa biteiksi.

Joitakin kertoja olen peruuttanut luvan matkani ajaksi (kuukausi on minimiaika tilapäiselle peruutukselle), mutta Ylellä on ollut todella ärsyttävä tapa lähettää seuraava lasku matkoillaolon aikana niin, että laskun eräpäivä on ollut heti paluun jälkeen. Ikään kuin kuukauden ulkomaanmatkan jälkeisinä päivinä ihmisellä ei olisi muuta tekemistä kuin maksaa iloisena heti uusi TV-maksu – vaikka olisi maksanut edellisen laskun juuri ennen matkalle lähtöä. Kun valitin tästä raivostuttavasta käytännöstä Ylen asiakaspalveluun, he eivät voineet muuta kuin sanoa, että “tällainen on käytäntö”. Niinpä niin.

En ole tietenkään heittämässä itse televisiolaitetta roskiin. Sillä voi tehdä nykyään paljon muutakin, minkä takia itse televisiolähetysten katsominen onkin jäänyt viime vuosina minimiin. Televisiolähetysten vastaanottaminenhan ulkoistettiin viime vuonna digilaitteeseen, joka on vain yksi niistä lukuisista laitteista, jotka voidaan kytkeä nykyaikaiseen televisioon – tai oikeastaan siis näyttöön. Lisäksi ainakin itselläni – vaikka digiboksi oli käytössä useita vuosia – televisiokuva pikemminkin huononi kuin parani digiajan myötä. Televisiosta tullut elokuva näytti toisen polven vhs:ltä verrattuna samaan elokuvaan dvd:ltä.

Toinen asia on itse ohjelmatarjonta. Jos puhutaan vain Ylestä, joka sentään on hiuksenhienosti laadukkaammin profiloitunut kuin kaupalliset hömppäkanavat, ei sekään ole voinut olla lähtemättä mukaan kaikkeen siihen, josta en oikeastaan tiedä mitään enkä halua tietääkään. Vaikka satunnainen dokumentti voisi joskus olla kiinnostava, luen mieluummin kirjan kuin tuhlaan aikaani pinnalliseen dokumenttiin. Laadukkaimmat dokumenttisarjatkin ovat nykyään saatavilla dvd:llä. Harvat seuraamani televisiosarjat olen jo vuosia katsonut mieluummin periaatteella “milloin haluan ja niin monta jaksoa kerralla kuin haluan” kuin sitouttamalla itseni kerran viikossa istumaan töllön ääreen. Tämän ovat huomanneet myös sarjojen tekijät, jotka voivat laskea yhä suuremman osan tuloistaan dvd-myyntiin. Ja vaikka eräässä mielessä eristäydyn maailmasta kun en “tiedä mistä puhutaan”, niin ehkä se maailma ei ole minun maailmani. En tunne olevani muita huonompi tai menettäneeni mitään jos en tiedä kuka milloinkin on joku “Matti” tai “Mette”.

Kun peruutin Helsingin Sanomien tilauksen muutama kuukausi sitten, huomasin saaneeni tunnin vuorokaudessa lisää aikaa elämääni. Tässä tapauksessa säästö ei ole edelleä mainituista syistä niin huomattava, mutta askel parempaan suuntaan, koska nyt ei ole olemassa mahdollisuuttakaan vajota television tarjoamaan apatiaan. En ole köyhempi, jos minulla ei ole mahdollisuutta katsoa bumbtsibumia.

Vielä kun voisi peruuttaa iltapäivälehdet! Ulkomailla oleskelussa on Saarikoskea mukaillen “helpottavaa kun ei tiedä mistä ihmiset puhuvat” – eikä ymmärrä mitä heidän lööpeissään lukee.

Tervetuloa, televisiolupatarkastaja! (Ps. olen vielä loppukuukauden ulkomailla)

#televisio