• Marko

The Good Fight (TV-sarja)



The Good Fight on lakisarja, joka sijoittuu Donald Trumpin Amerikkaan. “Äänestitkö Trumpia?” on kysymys, joka esitetään usein, ja vastaus kysymykseen ratkaisee sekä ammatillisia kysymyksiä että ihmissuhteita. Kun todellisuus on muuttunut parodiaksi ja maailman johtaja laskettelee luikuria päivittäin, on hauskaa nähdä fiktiota, joka ottaa kantaa tähän hulluuteen. Toinen ajankohtainen ja suositeltava sarja Years and Years sijoittui Brexitin jälkeiseen lähitulevaisuuden Englantiin, joka muuttui vuosi vuodelta aina vain hurjemmaksi.

Sarjan alussa perinteikäs “musta” lakitoimisto ottaa palvelukseensa kolme naista, joista kaksi on valkoisia ja yksi musta. Sarja seuraa pääasiassa tämän kolmikon edesottamuksia. Hyvin tehdyissä lakisarjoissa on jotain perverssin kiehtovaa. Amerikkalaisten tapa venyttää lakia, käyttää hyväkseen porsaanreikiä ja ennen kaikkea se, miten tärkeintä ei ole se, mitä tapahtui tai edes se, miltä asiat näyttävät – vaan se, miten se oikeussalissa esitetään ja tulkitaan – tarjoavat loputtomat mahdollisuudet draamalliseen kikkailuun. Tämän päivän parhaat oraattorit eivät ole poliitikkoja vaan lakimiehiä. Likaisen pelin mestarit taas ovat edelleenkin poliitikkoja, ja viime vuodet ovat olleet heidän kulta-aikaansa.

Tässä pelissä oikeuslaitoskin on helisemässä. Sarjan alussa lakimiehiä tapetaan epidemiaksi asti, muun muassa poliisin suureksi riemuksi. Trumpin nimittämä tuomari on täysin pihalla tehtävistään. Toinen tuomari puolestaan selostaa koko ajan valamiehistölle, miten oikea oikeudenkäynti ei muistuta yhtään televisiosarjojen oikeudenkäyntejä. Kolmannella kaudella sarjaan saapuu walesiläisen Michael Sheenin esittämä täysin pidäkkeetön lakimies Ronald Blum, joka työntää huumeita peräaukkoonsa pysyäkseen psykoottisena itsenään. Jos joku voisi syöstä Trumpin vallasta, se olisi juuri Sheenin esittämä Blum, joka osaa myös likaiset temput eikä teeskentele olevansa muuta kuin on. Blumin tosielämän esikuva oli 1986 kuollut konservatiivinen asianajaja Roy Cohn, joka toimi myös nuoren Donald Trumpin oppi-isänä (Al Pacino esitti Cohnia sarjassa Angels in America). Ehkä sarjan luvattu neljäs tuotantokausi voisi kääntyä tähän suuntaan? Sarjan poliittisin ja hulvattomin kolmas kausi on saanut muuten paljon yhden tähden arvioita internet movie databasessa. Ehkä se ei ole lainkaan sattumaa.


Välillä mennään psykedelian puolelle. Radiossa kerrotaan, että presidentti Trump on allekirjoittanut lain, joka sallii räjähteiden sijoittamisen karhujen peräaukkoihin. Sattumoisin samana päivänä todellisessa maailmassa uutisoitiin, että Trump sallii hupimetsästäjien tuoda leijonan osia Afrikasta matkamuistoina. Sarjassa yhden päähenkilön aviomies päätyy Trumpin jälkikasvun metsästyskaveriksi, saa tältä harhaluodin vartaloonsa ja joutuu odottamaan tuntikausia, että junior saa metsästysreissunsa ja matkamuistovalokuvansa hoidettua ennen kuin pääsee hoitoon sairaalaan. Yksi sarjan “värikkäimmistä” hahmoista on alt-oikeiston propagandisti, oikeussalissa lauluun purskahtava julkihomo (vrt. Milo Yiannopoulos), jota John Cameron Mitchell esittää riemastuttavasti.


Toisaalta Christine Baranskin esittämä päähenkilö selviytyy häntä uhkaavasta konkurssista, koska Trump on lieventänyt rikkaiden verotusta! Hän liittyy Trumpin uudelleenvalintaa vastustavaan feministiseen salaseuraan, joka päätyy pelaamaan Trumpia vastaan tämän omilla, yhä likaisimmiksi käyvillä keinoilla. “Kirjaklubin” menetelmät kumuloituvat aina vain radikaaleimmiksi ja laittomimmiksi, ja  pian tulee jo ruumiitakin. Kysymys kuuluukin: voiko valehtelijan ja likaisen pelin mestarin voittaa totuudella, lailla ja oikeudella? Jo aikaisemmin sarjassa demokraattinen puolue yritti saada lakitoimistolta ehdotuksia, miten Trump voitaisiin asettaa syytteeseen, ja ainoa realistiselta tuntunut ehdotus oli pelata vieläkin likaisempaa peliä kuin Trump itse. Mutta mitä tekee ihmisille, yhteiskunnalle ja oikeudelle, kun reilulla pelillä ei voi voittaa? Kysymykseen viittaa sarjan nimikin, hyvä taistelu.

Tosimaailman painajaismaista tositelevisiota on kestänyt kohta kolme vuotta eikä sille näy loppua. Onkin ällistyttävää, että The Good Fight on saanut jo kolmannen tuotantokautensa, ikään kuin se olisi kiinni reaaliajassa ja -maailmassa. Bongasin sarjan Hesarin artikkelista ja katsoin reilussa viikossa sen kaikki 33 jaksoa.