• Marko

The Interview -elokuva (2014)



Kohuttu elokuva The Interview voisi olla aikamme Diktaattori, mutta Seth Rogenin eväillä ei astuta Charlie Chaplinin saappaisiin. Rogenin idioottihuumori sopii paremmin krapulapäivien viihdykkeeksi kuin syvälliseksi poliittiseksi satiiriksi. Jos puikoissa olisi ollut vaikkapa Woody Allen tai Sasha Baron Cohen, tulos olisi voinut olla aivan toista luokkaa – vaikken kovin paljon pitänytkään jälkimmäisen omasta Diktaattorista.

Lähtökohta on mainio. Talk-show’n tekijäkaksikko (Rogen ja James Franco) saavat orgasminsa siitä, kun Eminem paljastaa olevansa homo tai kun Rob Lowe näyttää kaljunsa. Pian kaksikko kuitenkin haluaa raportoida tärkeitä, ‘oikeita’ uutisia. Ja mikäpä parempi kuin haastatella kaikkien huulilla olevaa, ydinaseilla uhittelevaa Pohjois-Korean diktaattorinalkua, vielä kun tämä sattuu olemaan talkshown suuri fani. Kun CIA saa kuulla haastattelusta, nuija ja tosinuija nakitetaan salamurhaamaan Cartman.

Kaikki menee tietenkin niin pieleen, että koko salamurhajuoni unohtuu pian. Pohjois-Koreaan siirryttäessä elokuvan viimeisetkin ‘realismin’ rippeet karisevat. Kun me ‘kaikki’ tiedämme tämän toisessa todellisuudessa elävän maan kurjuudesta ja kulisseista, elokuva ottaa ensimmäisenä mieleen tulevan asian ja esittelee sen suurena sensaationa. Vain amerikkalaiselle tosinuijalle pohjoiskorealaisen ruokakaupan tekohedelmät voivat tulla yllätyksenä; tässä tapauksessa jopa tarinan suurena käännekohtana.

Diktaattori-Kim on ensin yllättävän mukava mies, joka manipuloi Francon esittämän haastattelijan puolelleen juuri samoilla keinoilla kuin media manipuloi haastateltaviaan. Francon hahmoa viedään moneenkin kertaan ja lopulta tietenkin tämä antaa samalla mitalla takaisin. Diktaattori paskoo housuihinsa suorassa lähetyksessä.

Elokuva on tietenkin hyvällä asialla. Hirmuhallitsijat pitää tehdä naurunalaisiksi, samoin kuin tämän maailman uskonnolliset ja muut fanaatikot. Kannattaa muuten katsoa aivan mainio, muslimi’terroristeista’ kertova brittikomedia Four Lions, jos se on  sattunut jäämään väliin. Kun jopa tällainen Seth Rogen -komedia saa kokonaisen valtion hermostumaan, voisi toivoa että kovemmat tekijät uskaltaisivat tarttua vastaaviin aiheisiin.