4
LĂ€hdimme aamiaisen jĂ€lkeen ajamaan kohti EtelĂ€-Saksan olutkeitaita. Tarkoituksemme oli ajaa ensin WĂŒrzburgin kautta Rothenburgiin, jossa turisteille esiteltĂ€isiin idyllistĂ€ keskiaikaista kaupunkia. Frankfurtista navigaattori ei kuitenkaan ohjannut meitĂ€ autobaanalle vaan pikkuteille, ja kun kÀÀnnyimme erÀÀssĂ€ risteyksessĂ€ sen kehotuksesta oikealle, vaikka vasemmalla olisi ollut tarjolla WĂŒrzburgiin vievĂ€ valtatie, aloin aavistella ettei kaikki ollut aivan kohdallaan. Ajoimme mutkittelevilla pikkuteillĂ€ ensin tunnin ja sitten toisen, ja Honzan lisĂ€ksi myös opas alkoi hermostua. HĂ€n jutteli mikrofoniinsa ummet ja lammet pitĂ€en ryhmĂ€henkeĂ€ yllĂ€, mutta sinkosi suuntaani vaivihkaa huolestuneita ilmeitĂ€. Koska olimme etupenkeillĂ€ ja kaikkien katseet olivat suunnattu meihin, yritin yhtĂ€ vaivihkaa löytÀÀ asemamme valtavalta Saksan kartalta jonka olin taitellut vielĂ€ vaivihkaammin polvilleni.Â
Kun en löytĂ€nyt kartalta pikkukyliĂ€, joiden lĂ€pi ajoimme, saatoin vain toivoa, ettĂ€ olin ohjelmoinut navigaattoriin oikean Rothenburgin â Saksassa kun tuppasi olemaan Frankfurtin tapaan useampia samannimisiĂ€ kaupunkeja. Hikikarpalo valahti pitkin selkĂ€rankaani, kun huomasin matkasuunnitelmasta, ettĂ€ tĂ€mĂ€ kaupunki oli tĂ€ydelliseltĂ€ nimeltÀÀn Rothenburg ob der Tauber. Rukoilin, ettĂ€ tupsahtaisimme ennemmin tai myöhemmin sinne emmekĂ€ esimerkiksi jonnekin Puolan rajalla sijaitsevaan kaimakylÀÀn.
Aloin jo kaivaa kĂ€nnykkĂ€ni paikannustoimintoa esille, kun vastaamme tuli tienviitta, jonka mukaan olimme lĂ€hestymĂ€ssĂ€ oikeaa Rothenburgia. Turhautunut opas kiiruhti soittamaan lounasravintolaan ja kertomaan viivĂ€styksestĂ€mme.Â
IdyllisillĂ€ pikkuteillĂ€ ajamisen hyvĂ€ puoli oli ollut, ettei minun ollut tarvinnut puuttua Honzan ajamiseen, mutta nyt kun lĂ€hestyimme tunnettua turistipaikkakuntaa, minun tĂ€ytyi paneutua taas opastamiseen. Nousimme tasangolle, jolla Rothenburg sijaitsi, ja ensimmĂ€inen tehtĂ€vĂ€mme oli löytÀÀ parkkipaikka numero kolme, joka oli tarkoitettu turistibusseille. Se ei tietenkÀÀn ollut niin yksinkertaista kuin luulisi, ja parkkipaikat yksi ja kaksi ohitettuamme löysimme parkkipaikan numero neljĂ€, joka oli myös tarkoitettu henkilöautoille. KÀÀnnyimme takaisin todetaksemme, ettĂ€ bussiparkkipaikka oli varattu juuri sinĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€ tivolille. Aiheutimme pienen liikenneruuhkan kÀÀntyessĂ€mme uudelleen kaupungille pĂ€in â navigaattorin neuvot loppuivat tĂ€hĂ€n.
HyppĂ€sin autosta ja kysyin ensimmĂ€iseltĂ€ pakettiauton kuljettajalta, mistĂ€ löytĂ€isimme parkkipaikan goljatillemme. YstĂ€vĂ€llinen paksu viiksiniekka neuvoi meitĂ€ seuraamaan autoaan ja vain kymmenen minuutin ja parin vĂ€hĂ€ltĂ€ piti -tilanteen jĂ€lkeen olimme parkissa toisella puolella pikkukaupungin keskustaa.Â
Korealaiset purkautuivat saman tien bussista oppaansa paimentamina ja lĂ€htivĂ€t tekemÀÀn pikakierroksen klassisen saksalaisen pikkukaupungin keskustassa. Olisin itsekin halunnut nĂ€hdĂ€ kaupungin, joka on tullut tunnetuksi muun muassa viimeisimpien Harry Potter -elokuvien taustakulissina. Korealaisille Rothenburg on tunnettu japanilaisesta animaatiosarjasta, jonka hahmot on sijoitettu kaupunkiin, mutta itselleni paikka merkitsi ennen muuta kylÀÀ, jonne natsit olivat tuoneet maanmiehiÀÀn 1930-luvulla ihailemaan saksalaisen hengen ruumiillistumaa.Â
LisÀksi siellÀ oli kuvattu parin viimeaikaisen Ritchie Blackmore -levyn kansikuvat.
Sen sijaan jÀin hikisenÀ parkkipaikalle kiroamaan navigaattoria. Kun olin sÀttinyt rakkinetta tarpeeksi, aloin tutkia sen toimintoja. Honza istuskeli rattinsa takana ja tarkisteli bussin merkkivaloja. Kun olin ohjelmoinut navigaattorin seuraavaan mÀÀrÀnpÀÀhÀmme tarkistin sen asetukset.
Vehje oli mÀÀritelty asetukselle âvĂ€ltĂ€ moottoriteitĂ€â.
JÀtin Honzan bussille, sytytin tupakan ja lÀhdin kÀvelemÀÀn kohti kaupungin keskustaa, jotta ehtisin nÀhdÀ edes vilauksen legendaarisesta kaupungista, joka oli sÀÀstynyt lÀhes vahingoittumattomana sodastakin. Ylitin liikennevalot ja erÀÀn portin ja juuri, kun olin lÀhestymÀssÀ turistialuetta, korealaiset juoksivat vastaani.
âMr. Marko, now we go to lunch. Very hurryâ, opas henkĂ€isi ja ohjasi laumansa lĂ€heiseen gasthausiin, jonka ovia koristivat kĂ€rrynpyörĂ€t. SisĂ€llĂ€ opas jakoi katraansa pöytĂ€kuntiin ja asetteli kĂ€silaukkunsa samaan pöytÀÀn, johon hĂ€n oli juuri mÀÀrĂ€nnyt minut. Opas â korealaisten nimiĂ€ on yleensĂ€ turha kertoa, koska ne ovat kaikki joko Lee, Park tai Kim â hössötti juomat pöytÀÀn ja istuutui eteeni.Â
âMr. Marko. Miksi kuski niin huono? MinĂ€ hermostun. Koetan keksiĂ€ jotain puhuttavaa, jotta asiakkaat ei hermostu. MikĂ€ hĂ€nessĂ€ vikana? Olemme myöhĂ€ssĂ€. Jos myöhĂ€stymme en saa bonusta.â
Kerroin, ettÀ juuri alkaneen kesÀlomakauden takia Keski-Euroopassa oli huutava pula bussikuskeista ja paikallisen matkatoimiston oli ollut pakko hyvÀksyÀ ensikertalainen.
âHĂ€n ei siis osaa ajaa bussia?â opas huudahti kuullessaan sanan âensikertalainenâ. Samassa mursuviiksinen tarjoilija kysyi, olinko kuljettaja ja tiedusteli, mitĂ€ halusin juoda. Tilasin oluen, mikĂ€ sai viinurin hĂ€tkĂ€htĂ€mÀÀn. Selitin, ettĂ€ Honza oli rekkamies, joten minĂ€ olin auttamassa navigoinnissa enkĂ€ siis varsinainen kuski.Â
Jouduimme odottamaan lounasta puolisen tuntia, mikÀ sai oppaan tÀysin tolaltaan. Yritin hukuttaa ainoaan tuopilliseeni menneet ja tulevat stressit sekÀ tosiasian, ettÀ maailmanluokan keskiaikainen kaupunki oli nurkan takana. En jaksanut miettiÀ edes tehtÀvÀÀni. Kun wieninleikkeet lopulta tulivat, opas ilmoitti, ettÀ kaikilla olisi kymmenen minuuttia aikaa syömiseen, minkÀ jÀlkeen juoksimme bussiin ja jatkoimme matkaa.
5
Rothenburgista matka jatkui etelÀÀn. TĂ€llĂ€ kertaa navigaattorikin osasi ohjata meidĂ€t lĂ€heiselle autobaanalle ja kohti MĂŒncheniĂ€, jonka liepeille saavuimme vajaassa kolmessa tunnissa. Olin ottanut torkut penkillĂ€ni Honzan takana ja kironnut jĂ€rjestelyĂ€, joka salli kaikkien epĂ€iltyjen olla ulottuvillani mutta selkĂ€puolellani. Tutkimukseni olisivat voineet muistuttaa klassista suljetun tilan mysteeriĂ€, mutta nyt se tuntui pikemminkin piiloleikiltĂ€, jossa olin pakotettu tuijottamaan nurkkaa.Â
MĂŒncheniĂ€ lĂ€hestyessĂ€mme jouduin taas navigointipuuhiin. Olimme ajaa vain muutaman pyörĂ€ilijĂ€n yli ja lĂ€hestyĂ€ keskustaa, kun juutuimme alikulkutunneliin. Bussi oli yksinkertaisesti liian suuri 3,3 metriĂ€ korkeaksi merkittyyn tunneliin. Aiheutimme valtavan liikenneruuhkan joutuessamme perÀÀntymÀÀn vilkasliikenteistĂ€ tietĂ€ takaperin vauhdilla, jolla rollaattorilla kulkeva mummokin olisi ohittanut meidĂ€t â ja itse asiassa ohittikin.Â
Tarvittiin vain muutama kuoliaaksi pelĂ€stynyt jalankulkija, pari tusinaa Honzan synkĂ€sti murahtamaa âScheisseaâ ja taksin apu opastamaan meidĂ€t kymmenen kilometrin kiertotien kautta MĂŒnchenin keskustaan. Parkkipaikalla jĂ€tin Honzan sekĂ€ navigaattorin bussiin ja lĂ€hdin ryhmĂ€n mukana kaupungin keskustaan.Â
Marienplatzilla loin kaihoisia silmÀyksiÀ torilla sijaitseviin olutterasseihin, jotka mainostivat paikallisia vehnÀoluita, mutta pÀÀtin seurata turisteja ja ajatella toimeksiantoani. Korealaisten tykitettyÀ hetken toisistaan kuvia kamera-arsenaalillaan opas johdatti ryhmÀnsÀ Frauenkircheen, jossa jumalaton kameroiden sarjatuli vain yltyi. TÀmÀkin katedraali vaurioitui pahoin toisen maailmansodan pommituksissa, mutta sen tunnetuin nÀhtÀvyys sÀilyi.
Opas etsiskeli tĂ€tĂ€ vetonaulaa hetken ja kysyi sitten paikalliselta mummolta, missĂ€ ihme oikein sijaitsi. IkĂ€ihminen mietti hetken, tutkiskeli lattiaa ja osoitti kohtaa kirkon eteisessĂ€. Koko ryhmĂ€ kerÀÀntyi todistamaan jalanjĂ€lkeĂ€, jonka itse piru oli jĂ€ttĂ€nyt luotettavien todistusten mukaan pilkatessaan rakenteilla ollutta ikkunatonta kirkkoa. Legendan mukaan perkele oli lupautunut auttamaan kirkon rakentamisessa, jos se jĂ€tettĂ€isiin ikkunattomaksi, mutta ovela rakennuttaja oli kĂ€tkenyt ikkunat â sillĂ€ kyllĂ€hĂ€n kirkossa pitÀÀ ikkunat olla, mihin muualle lasimaalaukset voisi sijoittaa â pylvĂ€iden taakse niin, ettei piru voinut nĂ€hdĂ€ sitĂ€ tĂ€ltĂ€ paikalta.Â
Useampikin korealainen kĂ€vi seisomassa paikalla ja huomautti, ettĂ€ ikkunat kyllĂ€ nĂ€kee siitĂ€. Minustakaan jĂ€lki ei ollut kovin kummoinen itse saatanan jĂ€ttĂ€mĂ€ksi vaan muistutti enemmĂ€n luuttuamatta jĂ€tettyĂ€ likatahraa. Nojailin vĂ€syneenĂ€ erÀÀseen metallikylttiin ja kun se alkoi huojua uhkaavasti, jouduin tarraamaan siihen kiinni. Ehdin saada kyltin hallintaani juuri ennen kuin se olisi kaatunut keskiaikaiselle lattialle, ja kun katsoin, mitĂ€ sen jalustan alta paljastui, suustani pÀÀsi huudahdus.Â
âDas ist der Teufelsschritt!â mummo huudahti ja pian korealaiset parveilivat ympĂ€rillĂ€ni ja ottivat valokuvia vaaleanruskealla laatalla olevasta tummasta jalanjĂ€ljestĂ€.Â
Kun turistit tuijottivat ihastuneena laattaa ja taputtivat kÀsiÀÀn minulle, vain nuorenparin anoppi jÀi kauemmaksi muista. En ollut varma sÀhisikö nainen vai kiiluivatko hÀnen silmÀnsÀ ihailusta.