Ei enää Eddy on ollut kohuttu ja puhuttu menestysteos Ranskassa. Se kuvaa pohjoisranskalaisen pikkukaupungin elämää, jossa köyhyys, väkivalta ja perinteiset sukupuoliroolit ovat kyseenalaistamattomia itsestäänselvyyksiä. Äijät ovat äijiä, tehtaan sulkemisen jälkeen työttömiä juoppoja, jotka katsovat avoimesti pornoa ja tappelevat baarin pihalla niin usein, ettei kukaan kiinnitä siihen enää huomiota. Väkivalta kun on miehille vain yksi kommunikaation muoto. Naiset ovat naisia, jotka erottavat tappelevat miehensä toisistaan ja antavat näille loputtomasti anteeksi. Koska tämän oravanpyörän oletetaan jatkuvan sukupolvesta toiseen, pahinta, mitä tällaisiin oloihin syntyvä lapsi voi tehdä, on olla "erilainen" - ikään kuin erilaisuus olisi oma valinta. Ja kaikkein pahinta on, jos epäillään homoksi, kuten tyttömäistä päähenkilö Eddyä. Lapsen osa perheessä kun on käydä ruokakaupassa kerjäämässä aina vain lisää luottoa. Kaupan myyjä taas nöyryyttää lasta, koska se saa hänet tuntemaan hetkellistä ylemmyydentunnetta edes hädänalaista lasta kohtaan. Koulussa tulee totta kai turpaan. Ranskassa kirja aiheutti sensaation, koska monille tuli muka jonkinlaisena yllätyksenä, että maassa saattaisi olla edelleen moista köyhyyttä. Mietin, että tämä voisi tapahtua missä tahansa Euroopan ja muun maailman pikkukaupungissa tai lähiössä. Suomessa Aku Louhimies on kuvannut samanlaista arkea elokuvissaan Paha maa ja Vuosaari. Erilaiset lähtevät näistä ahdasmielisistä pikkukaupungeista ja -kylistä pois, mikäli suinkin pystyvät, juuri kirjassa kuvatun sosiaalisen paineen ja yhtenäiskulttuurin takia. Eikä mikään muutu. Paitsi että romaanin kirjoittamisen jälkeen siinä kuvatut äijät jurmottavat baarien lisäksi myös tietokoneiden äärellä ja levittävät pahaa oloaan muuallekin kuin viereiseen pöytään. Kirjassakin miehet syyttävät vaikeuksistaan arabeja ja algerialaisia, vaikkei heitä ole ainuttakaan koko kylässä. Kirjana Ei enää Eddy ei ollut kuitenkaan niin "henkeäsalpaava" tai edes "järkyttävä" kuin sitä mainostettiin ja se olisi voinut olla. Ehkä kirjailijalla olivat omakohtaiset kokemukset vielä niin lähellä, että ankeuden kuvaus ei noussut "lähes julman niukkaa kerrontaansa suuremmaksi kuvaksi unohdetusta Ranskasta, köyhyydestä, tuomitsemisesta ja näköalattomuudesta", kuten kustantaja kirjaa hehkuttaa. Päin vastoin, mielestäni vaikkapa Louhimiehen suomiankeudet ovat paljon vaikuttavampia kuvauksia näköalattomuudesta ja köyhyydestä kuin tämä. Tietenkään kenenkään ei pitäisi kokea mitään tällaista missään. Plussaa siitä, ettei romaani ollut kovin pitkä.