TV-persoona Ozzy vääntää haamukirjoittajansa Chris Ayresin kanssa jälleen yhden huumehouruisen rockmuistelman. Näitä lukiessa tulee deja vu (vai pitäisikö sano bon voyage) -olo, koska kaikki tämä on luettu, kuultu ja nähty jo tuhanteen kertaan. Tosin Ozzy on tietenkin rock-sekoilemisen pioneereja. Kun Elvis vielä peitteli mahaansa ja lääkeongelmaansa (ja oli ylipäätään hengissä), Ozzy oli jo tunnettu rockpelle. Kuten kirjasta ja lukemattomista vastaavista opuksista voi todeta

Radiohead on taiderokkia pahimmillaan, mutta silti paitsi kriitikoiden, myös yleisön suosima. Prahassa se veti ison ulkoilmakonsertin ja yleisö oli innokkaampaa kuin vaikkapa Madonnan tai Motley Cruen konserteissa. Silti en voi oikein ymmärtää, mikä bändin kokeellisessa, mutta silti hyvin yksinkertaisessa soitossa oikein viehättää. Monet kappaleet – muun muassa lopussa soitettu uusi kappale – eivät sisällä kuin yhden osan. Thom Yorken laulua voisi kuvailla falsettiseksi valit

Mötley Crüe ei ole maailman paras, mutta se on ehkä maailman täydellisin rockbändi. Kuten Metallican tapauksessa, sen tämän vuosituhannen merkittävin saavutus on dokumentti yhtyeestä ja ylipäätään koossa pysyminen. Kirja Dirt – törkytehdas on niin hurjaa tavaraa, että sen jälkeen on väistämättä pettymys nähdä yhtye livenä. Pettymystä tosin tasapainottaa aika lailla täydellisesti se, että näkee herrat ylipäätään elossa ja samalla lavalla. Mötley Crüen taival on kirjan perustee

Everett on Ramones-fanina turhan mustavalkoinen. Yhtyeen levyt – ja muut yhtyeet – ovat joko kamottavan huonoja tai loistavia. Välimuotoja ei ole muissakaan asioissa. Kirja on täynnä pitkiä haastattelukohtia, joissa haastateltava mainitaan vasta lopussa. Kirjoittaja piirtää kuvat yhtyeen jäsenistä: Johnny on kivenkova bisnesmies ja jöötinpitäjä, joka jakaa sakkoja muille bändin jäsenille ja roudareille myöhästelemisestä tai kännäyksestä. Hän kannattaa George W. Bushia ja on s

Bändin keulahahmo Lips Kudlow työskentelee catering-palvelussa samalla, kun miljonäärirokkarit Lars Ulrichista Slashiin ylistävät tämän bändiä. Yhtye on kuitenkin painunut unohduksiin. Levyjä on ilmestynyt 12, mutta keikkapaikkana on paikallinen punaniskabaari. Sitten uusi manageri järjestää kiertueen Eurooppaan. Olisiko tässä viimein läpimurron paikka? Jo Prahassa osoittautuu, että kiertueesta tulee fiasko. Yhtye ei löydä sokkeloisessa vanhassakaupungissa keikkapaikkaa, ja k

Vaikka Morse on välillä ollut sietämätön – varsinkin verrattuna ylivertaiseen edeltäjäänsä – ovat tämän vuosituhannenkin keikat olleet hyviä kokemuksia. Purple on omasta mielestään livebändi ja sen näkee: lavalla soittajat nauttivat silminnähtäväksi ja jammailevat keskenään. Jopa 1993 keikka jäi mieleen siitä, että Blackmorella ja kumppaneilla oli lavalla hyvä meininki, vaikka välit olivat varmasti menneet jo siviilissä – tästähän yleisö ei vielä keikalla tiennyt mitään. Sena

Thriller Live ei ollut kuitenkaan musikaali, vaan auktorisoitu konserttitribuutti, jossa kuultiin läpileikkaus Michael Jacksonin urasta eri laulajien esittämänä. Siinä missä vaikkapa Mamma Mia on musikaalinen kertomus, jossa käytetään Abban musiikkia, Thriller Live on vain coverkonsertti. Laulajat – joista osa oli naisia ja valkoisia miehiä (!) – eivät näytelleet, vaan kävivät vuorollaan esittämässä kappaleita koreografian ja liveorkesterin säestämänä. Tästä harhaanjohtavasta

En ehtinyt kulla lämmittelybändejä (hauskannimiset Prague Ska Conspiracy ja Fast Food Orchestra), koska jonotin ensin sisään ja sitten olutta etanavauhdilla etenevissä jonoissa. Paikkalippuja ei ollut, ja päädyin suhteelliseen hyvään paikkaan katsomon sivulle. Ajattelin, että olisin voinut istua suurimman osan konsertista, mutta siitä ei ollut tietoakaan. Kun bändi tuli vihdoin lavalle, koko jäähallissa ei ollut yhtään istuvaa ihmistä, eikä koko keikan aikana. Yleisö oli hurm

Ensimmäiset 10 minuuttia tästä Martin Scorsesen ohjaamasta Rolling Stones -dokumentista suorastaan tyrmäävät: miten nämä vanhat papat ja maestrot ovat lähteneet mukaan tällaiseen tositeeveen irvikuvaan? Draamaa yritetään vääntää siitä, mikä tulee olemaan Rollareiden illan settilista ikään kuin se olisi maailman tarkoimmin varjeltu salaisuus, johon edes bändin jäsenillä ei ole sanomista. Sitten kätellään Bill Clintonia ja otetaan valokuvia. Herrajestas, miten rokkenrollia! Kei