Yleisöä oli kyllä paikalla useampi sata, vaikka enemmänkin olisi mahtunut. Mukana oli erittäin paljon keski-ikäisiä naisia, joille oli selvästi terapeuttista päästä tirskumaan kutkuttavalle aiheelle. Liput maksoivat hulppeat parikymmentä euroa, vaikka Prahassa pääsee ihan oikeaan ammattiteatteriin vitosellakin. Tässä kohtaa asia oli tietenkin käsitetty oikein: kun jokin asia nimetään pornoksi, otetaan samalla oikeus rahastaa samasta tavarasta moninkertaisesti. Valitettavasti

Kerrankin sai yllättyä iloisesti. Pop-tähti Lucie Bílán tähdittämä musikaali ei tarinallaan pääse yllättämään, mutta toteutus on paljon parempi kuin mihin olen tsekkimusikaalien kohdalla tottunut. Kun Hybernia-teatterin musikaalihirvitykset (mm. Golem ja väärällä tavalla aivan kauhea Dracula) olivat kammottavaa kökköyden läpijuoksutusta, Karlinissa oli osattu pitää palikat kohdallaan ja jopa yllättää useasti. Täälläkin lavasteet toki pyörivät ja vaihtuivat tiuhaan tahtiin, mu

Henry Rollins on ikiliikkuja. Se tulee selväksi heti kättelyssä. Rollinsilla on maine ylienergisenä bodattuna älykköpunkkarina. 49-vuotiaan Rollinsin niska ei ole enää niin paksu, mutta tauottoman kaksi ja puolituntisen puhekeikan jälkeen tämän energisyys ja älykkyys jaksavat hämmästyttää. Koko keikan aikana Rollins ei edes huikkaa vettä, vaan suu ja käsi käyvät tauotta. Puheenaiheet vaihtelevat sananvapaudesta Rollinsin rooliin Sons Of Anarchy TV-sarjasta USA:n viimeisiin pr

Hairspray ei loppujen lopuksi kritisoi tukkakulttuuria, vaan ylistää sitä hersyvän parodian ja hyvän musiikin tahdissa. Lisäksi sillä on harvinaisen hyvä sanoma ja se on erittäin viihdyttävä, mitkä molemmat asiat puuttuvat monista musikaaleista ja näytelmistä ylipäätään. Pakko tätä on verrata samalla reissulla Turun kaupunginteatterissa näkemääni Laulavat sadepisarat -musikaaliin, josta en jaksa erikseen kirjoittaa. Kun klassikkoleffaan perustuva Singing in the rain oli aikan

Stephen Frost toi Prahaan neljän ammattiesiintyjän ryhmän, joka kerrankin osasi asiansa. Kaikki neljä miestä olivat taitavia esiintyjiä ja myös fyysisestikin erilaisia. Esitys myös sisälsi monenlaista improvisaatiota ja oli selkeästi rakennettu niin, ettei kyllästymistä päässyt syntymään. Yleisöltä otettiin ehdotuksia vastaan hallitusti niin, ettei kukaan yksittäinen känniääliö päässyt hallitsemaan iltaa. Nelikko teki niin tiivistä showta, että välillä hirvitti. Hauskimpia ol

Ihmettelin välillä, miten tulin hankkineeksi lipun tähän konserttiin. Olen coverbändien ja tribuuttikonserttien vastustaja enkä ole koskaan pitänyt erityisemmin Pink Floydista. Luulin myös, että tämä olisi ollut jokin kiertueella oleva ulkomainen akti eikä yksittäinen tsekkiprojekti. Homman ideana oli siis soittaa The Wall -albumi kokonaisuudessaan ja rekunstruoida samalla Pink Floydin vuonna 1979 vain neljä kertaa heittämä keikka muurirakennelmineen ja muine efekteineen. Pro

Amsterdamilainen teatteriryhmä Glasshouse toi englanninkielisen näytelmänsä pariksi illaksi Prahaan. Esityksessä nainen ja vanhempi mies tapaavat toisensa internetissä. Esitys on rakennettu niin, että katsojat on jaettu kahtia, jolloin puolet yleisöstä näkee naisen tietokoneruudun ja toinen puoli miehen. Näyttelijät ovat enimmäkseen selin toisiinsa eivätkä kohtaa suoraan lainkaan. On aika arvattavaa, mitä tilanteesta seuraa. Molemmat valehtelevat. Mies totta kai ikänsä ja amm

British Shakespeare Company vieraili kahdella esityksellä Prahan Shakespeare-festivaaleilla, jotka ovat muuten olleet täysin tsekinkieliset. Onneksi matkassa ei oltu bardin raskaimmalla repertuaarilla vaan kahdella kevyellä komedialla. Paikkana Prahan linna ei voisi olla parempi perinteisillä asuilla esitetyille klassikoille. Yleisössä istui myös tsekkiläinen Oscar-ohjaaja Jiri Menzel, joka on ohjannut festivaaleille Windsorin iloiset rouvat. Much Ado About Nothing eli paljon

Oliver! (Theatre Royal, Drury Lane) on klassikkomusikaali Dickensin Oliwer Twististä. Show on West Endin ykköshitti eikä vähiten siksi, että mukana on Rowan Atkinson. Lippua oli vaikea saada kolme kuukautta etukäteen, vaikka paikkana on 2300-paikkainen Drury Lane, joka on maailman vanhimpia edelleen toimivia teattereita. Muun muassa Mark Twain mainitsee sen Huckleberry Finnin seikkailuissa ja Monty Python on tehnyt levyn siellä. Vieressä sijaitseva Fortune Theatre mahtuisi ko

Brittikoomikot Topping & Butch eivät olleet ennestään tuttuja, mutta he vetivät ainoastaan kaksi showta täydelle Fringen isoimmalle salille. Yleisö oli myös keskiyön aikaan erittäin vastaanottavaista ja vastaanotti parin kuin sankarinsa, joka olikin Prahassa jo 9. kertaa. Parilla on pieni spotti yhdessä tsekkiohjelmassa ja yleisössä oli paikallisia natiivejakin. Show oli aika yksinkertainen: eri-ikäiset koomikot lauloivat ja soittivat. Nuorempi enimmäkseen puhui ja vanhempi e

Fringen 34 esityksestä kymmenisen on musiikkia, jota en ollut tähän asti käynyt katsomassa. David Benson Sings Noel Coward (kuvassa) on kehuttu ja festivaaleja kiertänyt show, jossa Cowardia televisiosarjassakin esittänyt Benson laulaa tämän kappaleita. Paikkana oli kirkko, jonka akustiikka oli kammottava. Yleisö olisi voinut pehmentää akustiikkaa, mutta sitä oli paikalla vain kahdeksan vaikka sisään olisi mahtunut helposti toistasataa. Coward oli Orwellin aikalainen, monitai

Nähdyn perusteella näyttää vahvasti siltä, että mitä enemmän näyttelijöitä on lavalla, sitä heikompi esitys. Tästä pitää otta vakavasti oppia. Englantilainen Hatful Of Hollow marssitti paikalle peräti 11 ihmistä, vaikkei kaikkia heitä näyttelijöiksi voi sanoa. Komediaksi tarkoitettu esitys alkoi lupaavasti jumalan ja pirun vedonlyönnillä mutta lässähti sitten amatööriteatterin malliesimerkiksi kirkuvine ja sietämättömine henkilöineen ja poissaolevine näyttelijöineen. Kanadala

Amerikkalainen Canarsie Suite – At the Edge of Vaudeville oli festarien ohjelman kanteenkin päässeiden kahden naisen esitys (kuvassa). “Gladys” ja “Birdie”, “LeRoy-siskokset” esittivät suvereenin “huonon” vaudeville-esityksen. Mukaan kuului huonoa laulua, huonoa tanssia ja huonoja (melodramaattisia) kohtauksia. Ollakseen loistavan huonoja esittäjien täytyy olla loistavia esittäjiä, ja nämä naiset ovat loistavia. Esitys oli vähän hajanainen, mutta tajusin katsovani sitä suu me

Festivaalien kolmantena päivänä oli viimeinen mahdollisuus nähdä pari esitystä. Prahan englantilaisen koulun Katherine oli nuorisoteatteria, jonka näytelmäryhmän vetäjä oli kirjoittanut. Vähän tekotaiteellista ja aloittelijamaista, mutta sai aikaan muutamia ajatuksia, mikä on aina hyvä. Norjalainen La Ronde oli lyhennetty esitys Arthur Schnitzlerin vuonna 1900 kirjoittamasta näytelmästä. Stanley Kubrick sovitti saman kirjailijan romaanin elokuvaksi Eyes Wide Shut. Hyvin näyte

Toisena päivänä kävin katsomassa kolme esitystä. Ensimmäinen oli lupaavan kuuloinen ja (muutama vuosi sitten) ajankohtainen The Pen and the Sword, jossa pilapiirtäjä saa tappotuomion muslimeilta (vaikka näitä ei koskaan mainittu nimeltä). Näytelmä oli paikallisten expattien tuotantoa käsikirjoitusta myöten. Teksti alkoi näppäränä, mutta sortui epäuskottavuuteen ja sovinnaisuuteen. Harmi. Toisena oli osittain samojen tekijöiden Katatonika. Kummasti vain näille expateille oli s

Festarien aloituspäiväksi olin varannut liput 4 näytökseen. Liput maksavat 150 korunaa eli 5,63 euroa, mutta aloituspäivän kunniaksi liput olivat 100 korunaa. Opiskelijaliput ovat vain 50 kc, joka on jo naurettavan halpa hinta, ja myös sarjalippuja on saatavilla. Lippujen alhainen hinta ja teattereiden läheisyys mahdollistavat vaikka joka ikisen näytöksen katsomisen. Itse lähdin festareille avoimin mielin ja aion käydä katsomassa mahdollisimman usean näytöksen ottamatta vältt

Thriller Live ei ollut kuitenkaan musikaali, vaan auktorisoitu konserttitribuutti, jossa kuultiin läpileikkaus Michael Jacksonin urasta eri laulajien esittämänä. Siinä missä vaikkapa Mamma Mia on musikaalinen kertomus, jossa käytetään Abban musiikkia, Thriller Live on vain coverkonsertti. Laulajat – joista osa oli naisia ja valkoisia miehiä (!) – eivät näytelleet, vaan kävivät vuorollaan esittämässä kappaleita koreografian ja liveorkesterin säestämänä. Tästä harhaanjohtavasta