• Marko

Hairspray (China Teatern, Tukholma 3.12.2009)


Hairspray ei loppujen lopuksi kritisoi tukkakulttuuria, vaan ylistää sitä hersyvän parodian ja hyvän musiikin tahdissa. Lisäksi sillä on harvinaisen hyvä sanoma ja se on erittäin viihdyttävä, mitkä molemmat asiat puuttuvat monista musikaaleista ja näytelmistä ylipäätään. Pakko tätä on verrata samalla reissulla Turun kaupunginteatterissa näkemääni Laulavat sadepisarat -musikaaliin, josta en jaksa erikseen kirjoittaa. Kun klassikkoleffaan perustuva Singing in the rain oli aikansa Moulin Rouge – virtuoosimaisesti toteutettu kooste siihen asti parhaimmista musikaalikappaleista – Turun toteutus oli jo lähtökohtaisesti hätää kärsimässä. Kun yritettiin jäljitellä virtuoosisuorituksiin perustuvaa elokuvaa, keskinkertaisella näyttelijäkaartilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Mutkia piti vetää suoriksi ja yleisvirekin oli kummallisesti paljon hitaampi ja vaisumpi kuin mihin olen maailmalla tottunut. Tuloksena oli platonilaista jäljittelyä pahimmassa mielessä.

Huomasin taas kerran, miten poikkeavaa teatteriyleisö on Suomessa: 80% yleisöstä on mummoja, kun taas Tukholmassakin oli todella paljon nuoria – Lontoosta puhumattakaan. Tämä ei voi olla vaikuttamatta siihen, että Suomen laitosteattereiden pitää pelata varman päälle sekä näytelmien valinnassa että niiden toteutuksessa. Muistan, kun näin Hairsprayn Helsingin kaupunginteatterissa ja väliajalla joku mummo valitti, miten kamala hänen mielestään näytelmä oli. Minua halutti huutaa akalle siinä paikassa, ettei tämä ollut ansainnut nähdä niin hyvää teatteria. En minä halua kirjoittaa suomalaiselle yleisölle, jos se on tällaista.

#musikaali #teatteri