Eilen oli vuorossa neljä esitystä. Englantilainen Backward Glance oli kahden näyttelijän monikerroksinen esitys (kuten ryhmän nimestä Multi Story saattoi päätellä) julkkiskirjailijan kuolemasta. Näyttelijät olivat ammattilaisia ja esitys pysyi koossa jatkuvine kerrostumavaihteluineen, mutta kuten yksi katsoja myöhemmin totesi, se jäi sekavaksi ja turhan taiteelliseksi eikä oikein päässyt mihinkään vaikka välillä oltiinkin Haadeksessa tuomassa kuollutta takaisin. Yleisöä oli vain kuusi, joista kaksi oli festarien henkilökuntaa; aikainen ajankohta 16:30 varmaan vaikutti asiaan.
Nähdyn perusteella näyttää vahvasti siltä, että mitä enemmän näyttelijöitä on lavalla, sitä heikompi esitys. Tästä pitää otta vakavasti oppia. Englantilainen Hatful Of Hollow marssitti paikalle peräti 11 ihmistä, vaikkei kaikkia heitä näyttelijöiksi voi sanoa. Komediaksi tarkoitettu esitys alkoi lupaavasti jumalan ja pirun vedonlyönnillä mutta lässähti sitten amatööriteatterin malliesimerkiksi kirkuvine ja sietämättömine henkilöineen ja poissaolevine näyttelijöineen.
Kanadalainen yhden miehen show Waiting For Andre sattui lähinnä täyteohjelmaksi. Pikkuruisessa tilassa John Arthur Sweet kertoi tarinaa aloittelevasta näyttelijästä, joka palkataan rautatieasemalle markkinoimaan Waiting For Godot’a. Toisella tasolla muistellaan kohtaamisia opiskelijakaverin Andren kanssa. Siirtymät tasosta toiseen tehtiin yksinkertaisesti ottamalla kulaus vettä ja vaihtamalla silmälasit päälle tai päästä. Myös täällä varsinaisia katsojia oli vain neljä.
Illan viimeiseen esitykseen sen sijaan oli festivaalien isoin sali täynnä. Englantilainen The Paper Birds (kuvassa) on kuulemma ollut aikaisemmillakin Prahan vierailuillaan suosittu ja mikä ettei. In A Thousand Pieces on kehuttu ja palkittu esitys seksiorjuudesta Britanniassa. Taustatyötä oli tehty Puolassa, ja esityksessä kuultiin myös idästä tulleiden tyttöjen totaalisen pieleen meneviä ennakkokuvitelmia määränpäästään. Kolme naisnäyttelijää olivat erinomaisia ja antoivat kaikkensa, mukana oli paljon kekseliäitä ratkaisuita, musiikkina kuultiin livepianoa ja aihe oli tietenkin mitä tärkein. Koska esitys on jo julistettu festarien parhaaksi ja saanut muutenkin tarpeeksi ylistystä, kerron, mikä minua häiritsi siinä.
Näyttelijöiden haahuilevalle – mutta sujuvalle – koreografialle en keksinyt mitään syytä. Tämä oli esityksen taiteellinen osuus. Mukana oli englantilaisten kadunmiesten (lähinnä kylläkin -naisten) kommentteja aiheesta, jotka oli väännetty näytökseen vähän ongelmallisesti. Viattomasti ja takuulla hyvällä tarkoituksella annetut lausunnot vääntyivät näyttelijöiden (playbackina) esittäminä irvikuvaksi itsestään. Aivan lopussa kuultu karmiva tositarina raiskauksesta taas kärsi siitä, että nauhoitettu itänaisen ääni kuulosti enemmän bordellin madamelta kuin seksiorjuuteen pakotetulta naiselta. Esitys päättyi dramattisimmin ja tehokkaimmin, mitä olin koskaan nähnyt: kolme näyttelijää jähmettyivät paikalleen eivätkä reagoineet yleisön aplodeihin. He pysyivät paikoillaan yleisön poistumisen ajan. Kumarrukset olisivat olleet turhia. Mitähän ajatuksia tämän jälkeen samassa paikassa esitetty Kubrilesquen kökkö pornoshow sai aikaan molemmat esitykset putkeen katsoville?