Remes palaa ensimmäisen romaaninsa vaihtoehtotodellisuuteen, jossa Saksa on voittanut Toisen maailmansodan. Hitler on kuollut 1972, ja vanhemmalla iällä Lapin-kävijäksi alkanut Heinrich Himmler kymmenen vuotta myöhemmin. Vuonna 2020 Natsi-Saksa uudistaa imagoaan ottamalla käyttöön vihreän hakaristin, joka koristaa kirjan kansikuvaa. Kansallissosialistisella Euroopalla, Yhdysvalloilla ja Japanilla on omat, suljetut internettinsä. Suomi on natsien vasallivaltio ja ekofasismin mallimaa. Jokaisella merkittäväksi suomalaisella poliitikolla on oma kotinatsinsa.
Vaihtoehtotodellisuudet kiehtovat minua, koska parhaimmillaan niiden kautta voi nähdä, mitkä ovat oman aikamme itsestään selvyyksiä. Esimerkiksi katujen nimet ja muut vastaavat asiat, joihin kiinnitämme tuskin koskaan huomiota, voisivat olla aivan erilaisia. Yksi kiinnostavimmista "entä jos" -skenaarioista on juuri tämä: millainen maailma olisi, jos natsit olisivat voittaneet?
Remeksen jännärissä Euroopasta on tullut natsien johdolla johtava maanosa uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämisessä, luonnonsuojelussa ja eläinten oikeuksissa. Tämä voi tulla joillekin - ja erityisesti nykyajan äärioikeistolle - yllätyksenä, mutta on historiallisesti pätevä tulkinta siitä, miten natsit suhtautuivat luontoon. Löysin Ilkka Niiniluodon "Hyvän elämän filosofiaa" -kirjasta tämän aikamme paradoksin kiteytettynä:
"Poliittisen asetelmat ovatkin kääntyneet päälaelleen. Aikamme radikaalit ovat konservatiiveja, luonnon ja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäjiä, kun taas vanhat konservatiivipuolueet ajavat täysin rinnoin taloudellista kasvua ja rakennemuutosta."
Remeksen kirjassa Suomen vihreät ovat ottaneet natseilta muitakin oppeja, kuten 'väärinajattelijoiden' hiljentämiset. Haastattelussa Remes on kertonut, miten hän on huolestunut siitä, että vasemman laidan poliitikot yrittävät hiljentää 'väärinajattelijat' yhden ainoan totuutensa puolelle. Tästä syystä Remeksen uutuus saattaa vedota tällä kertaa myös äärioikean laitapuolen kulkijoihin, vaikka toisesta näkökulmasta yhteiskuntamme hiljentäjät ovat siellä oikealla laidalla. Tästä romaanista puuttuvat myös venäläiset, Remeksen tuotannon ykköspahikset, joten putin-oikeisto voi lukea Kotkanpesää tarvitsematta vetää hernettä nenään siitäkään asiasta. Kun Remeksen eräässä jännärissä pahikset olivat kansainvälisiä rahamiehiä, eräs putinistituttuni luki sitä innostuneesti kuin se olisi ollut tietokirja: todistihan se hänen salaliitoteoriansa todeksi! Muut Remekset taas olivat hänelle kammottavaa venäjänvastaista propagandaa.
"Remeksestä on moneksi."
Remeksen mukaan avain Saksan voittoon Toisessa maailmansodassa oli se, että Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon jo toukokuussa 1941 eikä kesäkuussa Mussolinin onnettoman Balkanin-tourneen viivästyttämänä ja se, että Hitler kuunteli kenraaleitaan ja valloitti Moskovan sen sijaan että hajotti hyvin alkaneen hyökkäyksen moneen suuntaan. Molemmat ovat historiallisesti uskottavia pointteja. Neuvostoliiton romahdettua Englanti oli valmis rauhaan, eikä USA sekaantunut Euroopan sotaan. Romaanin mukaan mustat saivat kansalaisoikeuksia USA:ssa vasta 1990-luvulla paikallisten natsien ja Ku klux klaanin vastustuksesta huolimatta.
Kuten usein vaihtoehtohistorioissa tai scifissä, Kotkanpesässä tulee infodumppauksia, joissa kerrotaan millainen yhteiskunta, sen instituutiot ja asioiden historialliset taustat ovat. Tällä kertaa nämä pätkät ovat melkeinpä Kotkanpesän kiinnostavinta antia. Romaanin maailma on suunnilleen uskottava, vaikka välillä asetelmat onkin vain käännetty päälaelleen (vrt. kotinatsi - kotiryssä).
Entä itse kirjan juoni? Siitä ei ole kauheasti kerrottavaa, enkä oikein päässyt siihen sisään koko kirjan aikana. Mukana on demokratialiikettä, sosiaalista mediaa, nais-führeri, kansannousua, kansalaisten pisteytysjärjestelmää, kaksoisagentti, maailmanlaajuinen pandemia, suomalaiskytköksiä ja -toimijoita sekä Zyklon B -kaasua, joka on "historiallisten syiden" takia saanut uuden tuotenimen. Siis paljon kiinnostavia raaka-aineita - ehkä liikaakin - sillä itse tarina jää pannukakuksi.
Kirjoitin jo 2000-luvun alussa Jyväskylän ylioppilaslehteen, että tarvitsemme Remes-parodiaa. Emme ole vieläkään saaneet sitä, mutta kylläkin paljon Remeksen jalanjäljissä kulkevaa, rutikuivaa teknotrilleriä, jonka pahvihahmoille alkaa tapahtua yhtä aikaa aivan uskomattomia asioita, jotka kietoutuvat jollain tavalla tarinassa yhteen. Kotkanpesässä Remes ei mielenkiintoisesta vaihtoehtohistoriallisesta asetelmasta huolimatta pysty esittämään itse parempaa.