Tämän kirjan perusteella Jules Verne vaikuttaa aikansa danbrownilta, joka spekuloi mielikuvitusta kiihottavalla tavalla asioista, jotka voisivat olla mahdollisia. Tämä oli moite. Sukelluslaivalla maapallon ympäri tuntuu vanhentuneelta ja uuvuttavalta hämmästyttävien asioiden hämmästelyltä. Siinä mielessä se muistuttaa myös harrypottereita: koko ajan ollaan monttu (eli suu) auki hämmästelemässä uusia ihmeitä.
Kirja on (toivottavasti) poikkeus Vernen uralla. Siinä on minäkertoja, joka ei oikein toimi tämän jatkuvan hämmästelyn takia. Tapahtumia on aika vähän ja mieleeni tuli toinen uuvuttava luentoromaani, Huxleyn Uljas uusi maailma. En ole lukenut Verneä sitten esiteinivuosien, mutta aika on kullannut tämän kirjan tietynlaisen jatko-osan, Salaperäisen saaren ja siitä tehdyn televisiosarjan, nuoruusaikojen suosikeiksi.
Tässä muun muassa pystytetään lippua etelänavalle (kuvassa), jossa on myös hiekkarantoja. Nytpä tiedän myös sen, että kapteeni Nemon nimi tarkoittaa latinaksi “ei kukaan” ja että Verne on maailman eniten käännetyin kirjailija. Onkohan mielikuvitushahmoista kiinnostunut Tuomas Holopainen muuten tehnyt Nightwish-biisinsä Vernen hahmon mukaan?