Olen pitänyt elokuvaversiota jonkinlaisena kyynisyys-mittarina: jos nyrpistät nenääsi Mamma Mialle, olet todennäköisesti menettänyt jotain olennaista itestäsi. En kuitenkaan itsekään pitänyt musikaalia näkemisen (ja varsinkin kalliin lipun) arvoisena edellisvuosien Lontoon-käynneilläni. Elokuvaakaan en katsonut kuin lopulta sattumalta viime syksynä.
Nyt elokuvasta on tullut kaikkien aikojen tuottoisin englantilainen elokuva, jättäen jälkeensä Bondit, Titanicit ja kumppanit. Musikaali on pyörinyt vuodesta 1989 ja sen on nähnyt kohta 90 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa. Prahaan Lontoon esityksen maailmankiertue saapui jo toisen kerran, ja paikkana oli jättimäinen O2-areena, jossa muun muassa AC/DC konsertoi pari kuukautta sitten.
Elokuva toimi musikaalileffana hyvin. Lavalla Mamma Mia toimii vielä paremmin. Se on klassinen musikaali, jonka juonen ei tarvitse häikäistä, mutta jonka henkilöhahmot ja musikaalinumerot ovat vastustamattomia. Abban musiikki toimii jopa paremmin kuin alkuperäisenä, ja niihin on tehty nyansseja. Kappale saattaa feidautua dialogin alle ja jälleen nousta laulunumeroksi. Näyttelijät laulavat paljon paremmin kuin elokuvan Hollywood-tähdet. Koregrafioista muistin taas, ettei musikaali tarvitse välttämättä ammattitanssijoita tai monimutkaisia kuvioita toimiakseen. Tapahtumapaikkana oleva Kreikan saari oli lavastettu aika yksinkertaisesti.
Kontrasti näkemiini tsekkimusikaaleihin oli valtava. Olen nähnyt alkuperäisiin tsekkimusikaaleihin keskittyvässä Hybernia-teatterissa jo kolme musikaalia – Golem, Kolme muskettisoturia ja Dracula – ja vaikka esityksiin riittää paikallista yleisöä, ovat ne olleet järjestään kamalia. Kaikkiin kolmeen historialliseen musikaaliin on järkyttävä syntikkamuzakki tullut nauhalta, kahdessa oli ilmeisesti lapsikatsojia kosiskeleva, täysin tarpeeton kehyskertomus, ja suuria lavarakennelmia kierrätettiin hengästyttävällä vauhdilla (taustanauha ei odota) niin, että tuntui kuin lavasteet olisivat olleet pääosassa. Muskettisotureissa muuten itse muskettisoturit olivat aika lailla sivuosassa. Mutta se tsekkimusikaaleista. En voi oikein suositella.
Mamma Miassa on ymmärretty lajityyppi. Siinä vaihdettiin kulisseja ja tapahtumapaikkoja säästeliäästi. Sympaattisten henkilöhahmojen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Tarinassa ei ollut lainkaan pahiksia, joita usein keinotekoisesti koetetaan lisätä komedioihin “draaman” takia, mutta Mamma Miassa riitti draamaa, jännitteitä ja hauskoja tilanteita. Totta kai se on kevyt komedia, mutta klassinen sellainen.