• Marko

Prague Fringe -teatterifestivaali 8. päivä 29.5.2009


Brittikoomikot Topping & Butch eivät olleet ennestään tuttuja, mutta he vetivät ainoastaan kaksi showta täydelle Fringen isoimmalle salille. Yleisö oli myös keskiyön aikaan erittäin vastaanottavaista ja vastaanotti parin kuin sankarinsa, joka olikin Prahassa jo 9. kertaa. Parilla on pieni spotti yhdessä tsekkiohjelmassa ja yleisössä oli paikallisia natiivejakin. Show oli aika yksinkertainen: eri-ikäiset koomikot lauloivat ja soittivat. Nuorempi enimmäkseen puhui ja vanhempi enimmäkseen soitti pianoa, ja musiikkina oli vanhoja hittejä uusin vitsikkäin sanoin. Vitsailun aiheina olivat paitsi vaikkapa Tsekin politiikka ja erilaiset julkkisaiheet, myös Fringen esitykset. Esityksen latteimmassa kohdassa Kubrilesquen selvästi narsistinen naisstrippari tuli lavalle esittelemään plastiikkakirurgialla parannettuja muotojaan. Naamaltaan akka vain näytti lähemmäs viisikymppiseltä.

Koomikkopari tunnustautui myös homoiksi (ks. kuva), vaikka sitä seuraavaan kysymykseen he vastasivatkin “ei”. Tästä otettiin tietenkin kaikki irti. Show ei tarjonnut mitään uutta mutta teki tehtävänsä olemalla viihdyttävä.

#festivaali #teatteri