• Marko

Sugar (Teatteri Vanemuine, Tartto 11.6.2008)


Näytelmä on tekstitetty englanniksi. Musiikki on tyhjänpäiväistä, mutta menevää 1930-luvun tyylistä iskelmää, johon on sekoitettu nauhalta tulevaa Tarantino-tyylistä rokkia. Musiikki ei vie tarinaa eteenpäin, ja vaikka tarinan keskellä on yhtye, sen esityksiä ei ole kuin muutama. Sugar Kanen esittäjä, kuten eivät muutkaan näyttelijät yllä tietenkään Marilyn Monroen, Jack Lemmonin tai Tony Curtisin valovoimaan. Tämä epäreilu vertailu taitaa olla musikaalin suurimpia ongelmia. Vain mafiapomon esittäjä on mainio hahmo Marlon Brando -tyylisen muminansa kanssa. Koreografia on olematonta; vain yhdessä kohtauksessa on jotain ideaa, mutta sekin kaatuu kömpelöön toteutukseen. Usein lavalla on kymmeniä näyttelijöitä, joilla ei ole oikein mitään tekemistä. Vähän niin kuin huonossa kesäteatterissa.

Erityinen kiitos maltillisesta pituudesta. Väliaika alkoi jo 50 minuutin kohdalla, mutta toinen puoliaika olikin epätavallisesti pidempi kuin ensimmäinen. Silti tarina saatiin loppuun kahdessa tunnissa, kun musikaalien tavallinen pituus on kahdesta ja puolesta tunnista uuvuttavaan yli kolmeen tuntiin.

Vanemuine-teatterin ohjelmistopolitiikka on aika erikoinen: Yksittäisiä näytelmiä esitetään viikko putkeen ja sitten voi olla parin kuukauden tauko ja taas viikko esityksiä. Tällä metodilla näyttää saavan katsomot täyteen, kuten tässäkin tapauksessa. Tartossa teatterissakävijät ovat aika lailla samanlaisia kuin Suomessa tai vaikkapa Prahassa. Paljon keski-ikäisiä naisia ja hyvinpukeutuneita miehiä. Toisin on Lontoossa, jossa teatterikäyntiin ei tarvitse erikseen pukeutua ja jossa kävijäkunta on keskimääräisesti jopa kymmeniä vuosia nuorempaa. Siellä Markonkaan ei tarvitse tuntea alemmuudentunnetta “huonon” pukeutumisensa takia.

#musikaali #näytelmä